Toiset leimatut siniset – epic fail

Jatkoin sinisellä linjalla, kun edellinen yritys ei onnistunut itseä täysin tyydyttävällä tavalla. Vaan enpä olisi uskonut hommaa aloittaessani, että nämä kynnet olisivat pitkästä aikaa epäonnisimmat ja epäonnistuisivat vielä paljon edellistä sinistä yritystäkin pahemmin.

Tämän manikyyrin lähtökohta oli Nubarin Jeans-kokoelman lakka Faded Jeans. Farkut ovat lempivaatteeni ja siksi olen hankkinut kokoelmasta toisenkin lakan, Boyfriend Jeans. Ensin kynsille kuitenkin pääsi tuo Faded, joka on ihana vaaleansininen hopeisella shimmerillä. Melkein toivon, että olisin jättänyt lakan kynsille yksinään, mutta kuningasajatukseni oli leimata isot kukat ja kukan keskelle laittaa strassit.

Tuumasta toimeen siis. Faded Jeans -lakan päälle väreiltään sopi hyvin Konadin sininen, jonka virallisen nimen olen unohtanut, olisiko ollut ehkä Royal Blue tjs. Ja Magnon A29-laatalla oli kukka, joka varmaan kävisi tarkoitukseen hyvin.

No ei se kuva taas ollutkaan kynnellä yhtä hyvä kuin laatalla. Ja yhteen kynteen leimasin kuvan vielä nurin päin verrattuna muihin. Konadin lakka kyllä toimi tässä vaiheessa vielä kuin unelma. Kukat eivät mielestäni erottuneet kynsiltä strassien arvoisesti, joten lisäsin keskustaan vain turkoosia hexagoniglitteriä ja sitten Sechen pikakuivattavaa päälle. Ja arvannette kuinka kävi…

epic-fail

Unohdin, että Konadin lakkoja kannattaa kuivatella kauemmin kuin tavallisia lakkoja ennen päällyslakan laittoa ja onnistuin levittämään leimaukset aika pahasti. Kuvassa leviäminen vielä korostuu, livenä eivät näyttäneet ihan noin liuenneilta. Kuvasta ei myöskään kunnolla erotu kummankaan lakan shimmer, mikä teki kombosta kauniin värisen.  Kauniin väriyhdistelmän ansiosta nämäkin saivat armon olla kynsillä monta päivää (ja siksi, että en ehtinyt tekemään uusia). Mutta taas opittiin uutta leimailuista, joten ei muuta kuin leuka rintaan ja kohti uusia epäonnistumisia.

-Murmis-

12 kommenttia artikkeliin ”Toiset leimatut siniset – epic fail

  1. Ihanan väriset kyllä! Minuakin joskus harmittaa tuo leviäminen kun ei malta odottaa tarpeeksi mutta niin kauan, kun sitä ei kauempaa huomaa niin minäkin yritän olla huomaamatta. 😉 Juu ja muistaa seuraavalla kerralla vaan jaksaa odotella… =)

    Tykkää

    • Kiitos. Minunkin värisilmää nämä miellyttivät tosi paljon. minä melkein aina onnistun väintään yhden kynnen tuhrimaan leviämisellä, mutta pitää vaan harjoitella lisää.

      Tykkää

  2. Musta nämä ei ole lainkaan niin paha fail kuin mitä itse ajattelet! Toki noi leimaukset on levinneet, mutta ei se kauempaa katsottuna taatusti olisi häiritsevästi erottunut. Nää on siis meidän omaa ”Kaukaa kauniit” -kategoriaa! 😀 (Pitäiskö meidän oikeasti tehdä oma kategoria niille? :D)

    Tykkää

    • Niinhän se on, että itse kiinnittää paljon tarkemmin huomiota niihin virheisiin. Ja etenkin, kun itsellä on valmiista kynsistä mielikuva/suunnitelma, joka ei toteudukaan toivotulla tavalla niin tuntuu epäonnistuneelta.

      Tykkää

  3. Itselläkin meinaa olla ongelmia leimauksien kanssa välillä… varsinkin koko kynsien;>… Seurailen blogia nyt kun tein myös oman!:)

    Tykkää

    • Tsemppiä uuden blogin kanssa. Leimailussakin taitaa päteä, että harjoitus tekee mestarin.

      Tykkää

Jätä kommentti