Geelinoviisin moka

Niinhän siinä sitten kävi, että en kestänyt kovin kauaa lyhyiksi pätkäistyjä kynsiä, jotka lyhyydestään huolimatta yhä katkeilivat ja lohkeilivat. Koska olen kovin kärsimätön joskus, oli kynnet saatava asap. Sainkin peruutusajan erääseen salonkiin Helsingin keskustaan ja kun lastenhoitokin järjestyi, näkyivät vain takavalot kiiruhtaessani matkaan.

Aiemmin minulle oli laitettu vain yksi tippi, mutta nyt kynnet olivat niin onnettomat, että laitettiin tipit kaikkiin kynsiin. Tällä kertaa tipit olivat valkoiset ja voila, instant french manicure oli valmis. Näistä tuli mielestäni oikein kauniit. Pituutta on maltillisesti muutama milli sormen kärjen yli.

LCNgeelit

Mutta pian hyytyi uusien geelikynsien omistajan hymy. Jo seuraavana päivänä niiden laiton jälkeen, alkoivat tyvet irvistää eli ilmautua. Kovin olin pettynyt kynsien laatuun ja kirosin jo mielessäni salongin ja sen kynsiteknikon hornan tuuttiin. Kärsimättömyyden lisäksi laiskuus on toinen paheeni, joten en jaksanut valittaa vaan lisäsin liimaa pahiten irvistäviin kohtiin ja jatkoin kohti uusia seikkailuja. Apu oli kuitenkin vain hetkellinen, alla muutama lähikuva kynsistä alle neljän vuorokauden ikäisinä.

LCNgeeli-oetusormi-4vrk

LCNgeeli-vkeskisormi-4vrk

Nuo olivat vain muutama esimerkki, sillä ilmautumista oli jollain tasolla näkyvissä kaikissa kynsissä. Ja peukalosta geelit alkoivat jo tyvestä hiukan lohjetakin. MUR. Samaan ketjukolariin onnistuin sitten pöytää pyyhkiessäni iskemään kynnen kiviseen leikkulautaan niin, että geelit ja tipinpalat vain lentelivät. Toinen MUR.

Nyt kynnet ovat jo viikon vanhat ja ilmautumisia ei näy, kun laitoin lakat päälle. Tiedän niiden siellä kuitenkin olevan, joten ensimmäinen huolto on jo viikon päästä, kun käväisemme alkukotopuolessa ja pääsen suosikkihoitolaani jälleen. Aikaa varatessa selvisi syy kynsien nopeaan ränsistymiseenkin. Minulle laitettu LCN:n geeli on kuulemma todella kovaa ja joustamatonta valmiina, eikä siksi oikein sovellu pehmeähköille kynsilleni. Vaan mistäpä tällainen rakennekynsinoviisi olisi moisen tiennyt. Nyt vain pitäisi löytää pääkaupunkiseudulta kynsienlaittaja, joka käyttäisi Ciatén geelejä tai muita valmiina LCN:n geelejä joustavampia…

18 kommenttia artikkeliin ”Geelinoviisin moka

  1. Hm, ei kai asiakkaan velvollisuus ole tietää, mitä geelejä hänen kynsilleen voi laittaa? Itse olisin kyllä reklamoinut ko. kynsisalonkiin. Kauniit kynnet ekassa kuvassa mutta pitäisihän niiden nyt vähän paremmin kestää.

    Tykkää

    • Eipä niin, mutta siinä salongissa ei tainnut olla muita vaihtoehtoja tarjolla kuin nuo LCN:n geelit, joten niillä sitten mentiin. Mä olin niin pettynyt kyseiseen paikkaan (ja laiska), että en edes viitsi mennä sinne asti uudelleen reklamointia varten.

      Tykkää

    • Joo tiedän kyllä, että olisi aihetta reklamointiin, mutta en viitsi vaivautua. Kun olisin kuitenkin jokatapauksessa mennyt huoltoon kälyn tykö kotopuolessa käydessäni.

      Tykkää

  2. Äiti kävi juuri ottamassa peukaloihinsa ilmeisesti LCN:n geelit, toivottavasti kestävät paremmin!

    Tykkää

    • Eiköhän. Minulla vain on keskivertoa taipuisammat kynnet, joten siksi ongelmat. Monillehan noi geelit sopii oikeinkin hyvin.

      Tykkää

    • Missähän kynsipaikoissa noita Cesarsin geelejä käytetään? Ciatea ei ainakaan pikahaulla nimittäin pääkaupunkiseudun kynsipaikoista löytynyt :/

      Tykkää

  3. Mulla ei ole kokemusta geeleistä, mutta eikös se ole kynsien tekijän homma tietää mitkä geelit sopii millekkin kynsille? 😮 Super nätit kynnet on kyllä ekassa kuvassa! (:

    Tykkää

  4. Mulla on ollut joskus puolisen vuotta geelikynnet ja niille kävi aina noin! Luulin, että se kuuluu asiaan… Mutta mä olin kyllä todella huolimaton muutenkin niiden kynsien kanssa, enkä sitten malttanut olla repimättä kun irvistivät. Todella kauniit ovat kyllä ensimmäisessä kuvassa!

    Mulla oli ongelmana myös se, että mun omat kynnet on kovin kaarevat ja tipit olivat paljon suorempia, jolloin kynnet ensinnäkin näyttivät aivan valtavilta lapioilta kun näyttivät levenevän hurjasti kärkeä päin ja sen lisäksi liima alkoi aina rakoilla myös sivuilta kun tippi ei pysynyt niin taivutettuna oman kynteni päällä.

    Tykkää

    • Kyllä kai geelit aika usein tosi vanhoina alkaa ilmautumaan, mutta ei kyllä heti tokana päivänä pitäisi. Sulle ei olisi sitten varmaan kannattanut laittaa kynsiä tipeillä vaan ehkä muoteilla. Se kai sopii paremmin tosi kaareville kynsille.

      Tykkää

  5. On muuten hyvä, että mainitset tällaisesta, ilmaantuvat ongelmasta.
    Usein nimittäin kuulee vain positiivista palautetta rakennekynsistä, eikä edes osaa varautua tällaisiin tapahtumiin.
    Realiteetit on vaan ymmärrettävä ja hyvä niistä on välillä muistuttaakin.
    Tsemppiä.

    Tykkää

    • Niinpä, ei ne aina pelkkää auvoa ole, vaikka hienot tasaisen pitkät kynnet niin saakin. Toi ilmautuminen ei ollut näiden kysnien ainut ongelma edes, lisäksi näissä oli kupliakin…
      Mutta luotan, että Johanna saa näistä vielä hyvät uudelleen.

      Tykkää

  6. Itseasiassa geelit ei hyvin tehtyinä (ja huolellisella pohjatyöllä) ala ilmaantumaan edes vanhoina, mulla ei esimerkiksi 2-3 viikon huoltovälillä kynnet ole ilmaantuneet ollenkaan. Ja yhdellä mun kynsimallilla tais olla 4 viikkoa ja siltä oli ilmaantunut 1 kynsi.

    Laita vaikka Cesarsin Satulle sähköpostia (cesarsshop @ gmail.com) ja kysy tietääkö se missä paikoissa käytetään Cesarsin geelejä! Mulla ei itelläkään ole noista studioista mitään käsitystä, kun teen ite. :/

    Tykkää

    • Minä teen myös itse ja hyvin kestää. Käytössä on NDED geelit. Kovassa kotiäidin käytössä nää on mulla kans 🙂 Eikä ilmaannu, jos en pureskele reunoja, niin kuin oon sattunut epähuomiossa tekemään joskus. Mulla nämä kestää oikeastaan niin kauan kun kyllästyn. Kasvurajaa huollan aina kun alkaa pistämään silmään. Uskomatonta, että ammattilaisen tekemänä voi noin nopeasti irrota! Olen ihan järkyttynyt ja entistä vakuuttuneempi siitä, että hyvä kun hankin omat tarpeet. Ja toki suurin osa onneksi osaa varmasti asiansa, mutta tuollaisesta jäljestä ei kyllä pitäisi kenenkään maksaa penniäkään.

      Tykkää

    • Tadaa, nyt ei mullakaan näy ilmautumisia ja kynnet on olleet jo viikon verran. Taisi olla vain huono tekijä edellisillä. Päädyin tilaamaan Cesarin geelit itselleni ja koitan, josko oppisin itse laittamaan geelejä. Hui.

      Tykkää

  7. Hei Nonnigee, mitä nded geelejä käytät? Olen juuri tilaamassa sieltä mutta valikoimaa on aika paljon enkä yhtään tiedä mitä geelejä tilata!

    Tykkää

Jätä kommentti