Puuuuuuuhk

Tässäpä puhaltelen paitsi pölyjä näppäimistöltäni, myös synttärikakkumme kynttilöitä sammuksiin. Sillä tänään blogimme täyttää neljä vuotta! Onpa aikaa hujahtanut. Silloin muinoin aloiteltiin tällaisella postauksella. Ja sen jälkeen ovat kasvaneet paitsi lapsilukumme, myös lakkavarastomme. Papu sentään usein karsii kokoelmaansa, Murmiksen lakkakasallekin moinen suoraselkäisyys tekisi hyvää. Ja Murmiksella lakkojen lisäksi kasataan nykyään myös meikkejä, hulluudella ei ole loppua ;). Monenlaista ollaan vuosien varrella kokeiltu ja vielä ei kummallakaan ole lakkausinto hiipumassa. Kirjoitustahti sen sijaan…

Ja milläpä sitä bloggaaja paremmin juhlisi kuin suorittamalla arvonnan kaikkien uskollisten lukijoiden iloksi. Kaikki arvonnan tuotteet on omin rahoin ostettu, sopivaa hetkeä odottamaan huolellisesti hillottu ja nyt sen hetken koitettua arvontapaketeiksi valikoitu.

Synttäreitämme juhlistaaksemme arvomme siis kaksi palkintoa. Arvontaan osallistut kommentoimalla tätä postausta ja lisäämällä toimivan sähköpostiosoitteesi sille varatulle paikalle (mikäli emme saa voittajaan yhteyttä viiden päivän kuluessa arvonnan suorittamisesta, arvomme palkinnon uudelleen). Kommentissa saa myös ilmaista, jos vaikka toinen paketti ei kiinnosta ollenkaan, silloin osallistuu vain sen itselle mieluisamman palkinnon arvontaan. Osallistumisaika päättyy syyspäivän tasauksen alkaessa eli 22.9.2014 klo 24. Arvonta suoritetaan osallistumisajan päätyttyä. Lisäarpoja ei ole, mutta saa meistä silti tykätä Facebookissa, kaikille tykkääjille on pian jotain pientä ylläriä luvassa.

Mutta sitten asiaan. Ensin arvotaan setti lakkoja ja leimauslaattoja. Koska ollaan ihan out of this world ;), on jaossa kaksi MoYoun Scifi-sarjan leimauslaattaa. Numerot 04 ja 06. Kumpikin siis ihan iskemättömiä, kuten arvonnan muutkin tuotteet. Syksyisten lakkausten toteuttamiseen palkinnossa on kolme lakkaa; Nailtiquesin Milan (305), OPIn Mariah Carey -kokoelman Visions of Love ja Diorin Gris Montaigne (707).

lakat-ja-laatat

Toinen palkinto sisältää Too Facedin viime jouluisen limited edition Jingle all the Way -paletin, jossa on 11 luomiväriä, aurinkopuuteri ja poskipuna kaikki samassa paketissa. Lisäksi kotelosta saa irti meikkiharrastajallekin katu-uskottavan iPhone 5 -suojakotelon. Palkinnon täydentää pikkuinen Dermosilin käsivoide, jonka hyasintin tuoksu viimeistään vie sinut joulutunnelmiin tänäkin vuonna, jos paletti ei sitä vielä tehnyt.

hand-cream-and-palette

Semmoisilla palkinnoilla aloitetaan näiden synttäreiden juhlinta. Arpaonnea! Ja pysykäähän kuulolla, muutakin juhlahumua on tällä viikolla tiedossa :).

72 kommenttia artikkeliin ”Puuuuuuuhk

  1. Yksi arpa!..tuolla plogissasi luki näin:omin rahoin ostettu,sopivaa hetkeä odottomaan huolellisesti hillottu 🙂 ja valikoitu.

    Tykkää

  2. Onnea uhmaikäiselle blogille!
    Useammin kuin kerran olen kaivanut Papun lakkalistan ruudulle alelaareja kaivaessani. Kiitos siis myös siitä! 🙂

    Tykkää

  3. Onnea!! Mukana arvonnassa ehdottomasti. Hyasintin tuoksu on lempituoksuni, täytyypä lähteä tutkimaan onko tuote Dermosilin valikoimissa parhaillaankin…

    Tykkää

  4. Kivat palkintokokonaisuudet, tykkään!! Ehkäpä vielä iinan verran houkuttavampi on tuo kakkoskokonaisuus. Mukana arvonnassa!

    Tykkää

Jätä kommentti