Kasvojen aurinkosuoja

Tämän tekstin aloitin jo viime syksynä, mutta kun aurinkoisimmat kelit oli jo ohitettu, niin julkaisematta jäi. Nyt kun kesää on vielä reilusti (toivottavasti) jäljellä, niin tuupataanpa tämä eetteriin vähän päivitettynä, eli viime kesänä testattuja kasvojen suojakreemejä olkaattepas hyvät. Ja koitan palata ihan lähiaikoina sitten tämän kesän suosikkeihin. (Vielä on kesää jäljellä, vielä on kauniita päiviä… Siinäpä korvamato teillekin, ei kestä kiittää 😉 )

aurinkosuojat-2015

Auringolta suojautuminen on tärkeää meille ihan kaikille. Minulle lisämausteen suojautumiseen tuo vitiligo eli valkopälvi. Minulla on paljon alueita, joilta pigmentti on tuhoutunut kokonaan ja jotka siis ovat kalmankalpeita ja palavat auringossa todella helposti. Muualla vartalossa olen ainakin tähän asti kesällä korostuvaa läikikyyttä kestänyt aika hyvin, mutta kasvoissa tummat ja vaaleat laikut häiritsevät. Siksipä käytän kasvoilla mahdollisimman suuria suojakertoimia ja koitan välttää naaman ruskettumista kokonaan. Tänäkään kesänä en ole ihan onnistunut, hiukan olen saanut väriä kasvoihini, mutta en niin valtavasti, että valkoisiksi jääneet alueet hyppisivät vastaantulijoiden silmiin.

aurinkosuojat-2015-favora

Mutta asiaan. Sain Emmalta testattavaksi hänelle tarpeettoman Favoran 50+ aurinkosuojan kasvoille. Se on paksua jankkia, kuten usein voimakkaat aurinkosuojavoiteet ovat. Myös sävy on aurinkorasvamainen eli hiukan kellertävän vihertävä.

aurinkosuojat-2015-favora-swipe

Tätä joutui todella työstämään, että sen sai levitettyä kasvoille. Levityksen jälkeen ihon pinta on todella tahmea. En edes uskalla ajatella, miten meikki levittyisi niin tahmealle ja rasvaiselle pinnalle. Olen käyttänyt tätä muutaman kerran töihin pyöräillessä ja pitää tunnustaa, että piti ihan pakottaa itseni testaamaan tätä. Tämä nimittäin haisee aika järkyttävälle. Entinen kanssabloggaajani Papu sanoisi varmaan, että tämä haisee kuoleman villasukille. No minulle hajusta tulee mieleen semmoinen sinihomejuustotäyte, jolla täytetään pikkuisia tuulihattuja. Niin, vaikka ihan homejuustosta tykkäänkin, niin tahdonko levittää sitä naamalleni? No en. Ei jatkoon.

aurinkosuojat-2015-EL-DW50

Estée Lauderin DayWear suojakertoimella 50 oli viime kesän hitti. Tätä suositeltiin mulle ihan meikinalusvoiteeksi, mutta kyllä tämäkin on niin rasvainen, että meikki liukui sinne tänne tämän päällä. Tuoksu on kuitenkin mieto ja jopa miellyttävä. Jollain todella kuivaihoisella saattaisi toimiakin jopa päivävoiteena.

aurinkosuojat-2015-EL-DW50-swipe

Levittyvyys oli kuitenkin ihan eri luokkaa Favoran kanssa, kuten kuvasta näkyy. Yhdellä sipaisulla ei tämäkään toki imeydy, mutta levittäminen ei myöskään käy työstä. Tämän olen käyttänyt loppuun aamuisin ennen töihin pyöräilemistä, kun en ole aikeissa meikata ennen seuraavaa naamanpesua.

aurinkosuojat-2015-nivea30

Mukaan vertailuun pääsi  tämä Nivean kasvoille tarkoitettu aurinkorasva. Tämä ei koitakaan olla mitään muuta kuin aurinkorasva. Tämä kuitenkin lupaa olevansa myös vedenkestävä. Kertoimia tosin vain 30, mutta en minä tämänkään kanssa alkanut punoittaa pigmentittömiltä alueiltani, vaikka jonkin verran auringossa oleilinkin.

aurinkosuojat-2015-nivea30-swipe

Sävy on taas hiukan kellertävä tälläkin ja vaikkei tämä ihan niin jankkia kuin Favora ollutkaan, niin selkeästi enemmän tätä piti työstää kuin EL:in rasvaa, jotta sai kunnolla levittymään. Pinta jäi aurinkorasvaiseksi, mikä ei yllättänyt, kun vedenkestävästä rasvasta oli kyse. Tätä käytin parilla rantareissulla ja loppuun sitten työpaikalla, aurinkorasvana kotiinpäin polkemaan lähtiessä.

aurinkosuojat-2015-LW30-sample

Muistaakseni viime kesän kauneusbloggaajien Turkumiitistä sain näytteen Louis Widmerin Sun Protection Faceiä. Minituubi toki, mutta kyllä tästä useampaankin käyttökertaan riitti. Tuoksu on mukavan raikas, eikä tuntuma ole ollenkaan perinteisen aurinkorasvan tyyppinen. Melkein harmitti, kun tämä tuubi tyhjeni, mutta ei niin paljoa, että olisin sännännyt ostamaan uutta.

aurinkosuojat-2015-LW30-sample-swipe

Tämä menee levittyvyydeltään samaan sarjaan Estée Lauderin kanssa. Ei siis aivan itsestään levity, mutta ei tarvi otsa hiessä työstääkään. Meikkiä ei minun rasvanaamallani tämänkään päälle uskaltaisi ajatella, mutta on tämä esim Niveaa kevyempi vaihtoehto.

aurinkosuojat-combo

Mitäpä minä sitten naamalleni levitän, kun aurinko paistaa ja meikatakin olisi kiva. No tällaisen kombon: Puhdistetuille kasvoille ensin Estée Lauderin DayWearia, ei siis sitä sk50 -versiota vaan ihan tavallista päivävoidetta, jossa on suojakerroin 15. Meikin alle Laura Gellerin Spacklea, eli primeria, jossa suojakerroin 30. Ja meikkivoiteeksi Lumenen CC Meikkivoidetta, jossa siinäkin suojakerrointa 20. Tällä kokoonpanolla saan suojattua itseni tosi hyvin ja tunne iholla ei ole liian rasvainen. Ihan kaikkein kuumimmilla keleillä tämäkin yhdistelmä alkaa liejuuntua, mutta enpä tiedä onko olemassakaan niin kestävää pohjaa, ettei minulle niin kävisi.

aurinkosuojat-combo-estee-lauder-swipe

Näistä DayWear imeytyy ainakin minun kasvoillekin täydellisesti eikä jätä minkäänlaista tuntumaa ihon pinnalle. Spackle on minusta enemmänkin kostea kuin rasvainen ja kuten kuvasta näkyy, on aika ohutta sekin ja levittyy hyvin. Vaikka kasvoilla on jo kaksi kerrosta, niin meikkivoide levittyy ongelmitta näiden päälle. Tästä yhdistelmästä olen tykännyt todella paljon.

aurinkosuojat-2015-dermostick

Käsilaukussa mukana kulkee jatkuvasti myös tämä tai vastaava. Dermosilin Sun Protection Stick SPF 50+. Muunkin merkkisiä minulla on ollut, mutta tässä on minusta hinta ja laatu hyvin kohdallaan. Tämän rasvaisempaa kamaa ei kyllä ole olemassakaan, mutta tätä hinkkaan esim niskaani ja se pigmentittömiin kohtiin erityisesti, kun joudun oleilemaan auringossa. Yleensähän minut löytää aina jostain varjosta, mutta aina se ei ole mahdollista.

Näillä eväin siis suojaan itseäni ja ihoani. Ihan ruskettumatta ei näilläkään selviä, mutta palamatta kuitenkin. Nämä siis olivat viime kesän testattuja. Vastaava Sticki kulkee mukana tänäkin kesänä ja Laura Gellerin Spacklea on edelleen käytössä. Muuten olenkin löytänyt uusia suosikkeja, niistä lisää toisella kertaa. Mitkäs on teidän parhaat aurinkosuojavinkit?

4 kommenttia artikkeliin ”Kasvojen aurinkosuoja

  1. Kartan aurinkoa (ja ruskettumista) kaikin konstein vaatetuksella, mutta jos en jostain syystä saa ihoa täysin peittoon, esim. kämmenet ja kaula, suojaan ne tällä erää Garnierin SPF50 -aurinkovoiteella. Kasvoihin laitan joko Acon kasvoille tarkoitettua SPF50-aurinkovoidetta tai Actinica -lotionia. Tämä Actinica (SPF50, UVB ja UVA) on apteekista saatava tuote, joka on kehitetty erityisesti henkilöille, joilla on suurentunut ihosyöpäriski ja alentunut immuunipuolustus. Näillä olen pärjännyt hyvin kalkkilaivan kapteenina:)

    Tykkää

    • Tuo Actinica onkin ihan uusi tuttavuus minulle. Pitää ehdottomasti tutustua tarkemmin, kuulostaa mielenkiintoiselta. Auringonsuojavaatteet minullakin yleensä käytössä, jopa uimarannalla :D.

      Tykkää

  2. Mulla on kasvoille Biothermin Creme Solaire Dry Touch (sk 30), joka levittyy hyvin ja jättää jälkeensä kivan mattapinnan – tykkään! Sen toimivuudesta meikin alla en kyllä osaa sanoa mitään.

    Tykkää

    • Biothermin kreemit on kyllä yleensä aina hyviä, joten pannaanpa korvan taa tuokin, Kiitos. Jos sen päälle pystyy laittamaan vaikka just Lumenen CC:tä, niin aletaan päästä mun tavoittelemiin suojakertoimiin.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s