Nyt on pahasti viime aikoina taas käynyt niin, että blogisisko Papu on yksinään joutunut pitämään meidän blogiamme yllä. Suurensuuret pahoitteluni kaikille. Selitykseni tilanteeseen ovat mitä moninaisimmat; pääsyyllinen lie kuitenkin Suomen kesä, joka tätä melko viimeisillään raskaana olevaan blogaajaa on hellinyt turhankin lämpimillä ilmoilla. Energiaa ei vain ole riittänyt kovin eleganttien ja koristeltujen kynsien väsäämiseen, vaikka lakat on päällä lähes koko ajan. Ihan vaan pelkkien swatchien postaaminen kun ei saa minua helposti houkuteltua koneen ääreen johtuen hiukan epäergonimisesta työpisteestä.
Muutamista simppeleistäkin kynsistä on kyllä tullut otettua kuvia, joten laitetaan ne tähän todistusaineistoksi edes jonkinlaisesta lakkailuinnosta:
Essien Nice is Nice, ihana liila pastelli. China Glazen Senorita Bonita, ei hyvä kuva, mutta hiukan sentään mahtava välke erottuu. Ja Nfu-Oh 63, joka päätyi kerran kokeiltuani Papulle, kun en sittenkään tykännyt väristä. Hänellä olikin jo parempia kuvia julkaistuna.
Näiden lisäksi kynsillä on ollut moneen kertaan Nfu-Oh:n 65:sta ja Make Up Storen Gretaa, jotka molemmat olen postannut jo joskus aiemmin. Noiden alla on tietysti itseoikeutetusti ollut Nfu-Oh:n Aqua Basea. Se tai jonkun muun valmistajan vastaava tuote on kyllä ihan ehdoton hololakkojen alla. Kahdella kerroksella siisti ja tasainen jälki ja kesto on aivan muuta verrattuna ilman aluslakkaa tai tavallisen aluslakan päälle vedettyihin hololakkauksiin. Sellainen fiilis jäi kuitenkin, että ihan yhtä hyvin ei Greta kestänyt kuin Nufun oma holo, mutta voipi kyllä vaikuttaa, että Gretan ollessa kynsillä puuhasin esikoisen synttäreitä, joten ne joutuivat melkoiselle koetukselle.
Muutenkin kynnet ovat olleet koetuksella näin kesäaikaan. Etenkin kesäkuisella mökkisessiolla onnistuin katkomaan ja halkomaan useammankin jo melko ihanan pitkiksi ehtineistä kynsistäni. Niinpä viimeisen kuukauden aikana silkkiwrapit ja kynsiliima ovat tulleet tutuiksi. Juuri tänään laitoin paikat uusiksi ja raskain mielin lyhensin kynsiä jonkin verran. Kyllähän ne siitä taas kasvavat ja alkoivat kyllä jo hiukan haitata eloa ja oloa. Ja kunhan tämä mahassani möyrivä tyyppi päättää ulkoistaa itsensä, en kyllä kovin pitkiä kynsiä ainakaan aluksi uskalla pitää.
Mutta sokerina tämän sepustuksen pohjalla on muutamia viikkoja sitten väsäämäni juhlalakkaus, joka viimein innoitti minut kasaamaan tämän blogauksen. Koska mekko oli sama kuin aiemmin kesällä häissä käytetty, oli värimaailma jo palloleimaushässäkästä tuttu kombo Opin Alpine Snowta, Essien Azurea ja China Glazen Audreyta. Tällä kertaa lisäsin soppaan vielä China Glazen Agent lavenderia ja valitsin pitkästä aikaa toteutustavaksi vesimarmoroinnin.
Ensimmäinen yritys meni aivan pieleen; alle levitetty OPI ei ollut ehtinyt kuivua kunnolla, teipit meni sinne tänne ja ruttasivat lakkoja joko jo ennen dippausta tai sen jälkeen ja kaiken kukkuraksi onnistuin sohlaamaan juuri dipattuja kuvioita ihan urakalla. Tulos 8/10 kynttä piloilla jonkinlaisilla lommoilla tai rutuilla ja ei niin iloinen mieli. Kuviot onnistuivat kyllä hyvin ja sekös aika paljon hatutti, kin menivät sitten muutoin piloille. No en luovuttanut. Putsasin kynnet ja lakkasin OPIlla esikoisen päiväunien vielä jatkuessa ja päätin tehdä illalla hänen mentyään nukkumaan uuden marmorointiyrityksen.
Ja jippii, onnistuin olemaan tuhrimatta ihan kaikkia kynsiä, mutta kuviot eivät olleet ihan niin onnistuneita kuin ekalla kerralla. Niinpä päädyin blogisisko Papun esimerkin innoittaman täydentämään kynsiä hiukan dotting toolilla.
Kaikki olivat uniikkeja ja mikään ei ollut toisen kanssa samanlainen. Näihin laitoin päälle Sechen pikakuivattavaa päällyslakkaa, jota olen viime aikoina testaillut. Ilmeisesti näissä marmoroinneissa oli lakkaa lopulta aika paksusti, sillä jo muutaman päivän kuluttua oli lohkeamia kynsissä. Harmi, etteivät kestäneet sen kauempaa suuren vaivan näiden kanssa nähtyäni.
Jos joku on tänne asti jaksanut lukea, niin kymmenen pistettä ja papukaijamerkki sitkeydestä ;). En uskalla luvata jatkossakaan kovin tiuhaa tai tasaista julkaisutahtia, sillä elämä lie lähikuukausina aika hektistä. Mutta saammepa nähdä.
-Murmis-
Voi hyvänen aika toi marmorointi on ihana….<3 ❤ ❤ itse teen rakennekynsiä sivubisneksenä ja oon kokeillu jos minkälaista koristelua, mutta toi marmorointi vaikuttaa niin vaivalloiselta että en ole vielä kokeillut. Ihailen siis ja hattua nostan! 🙂
TykkääTykkää
Tosi kaunis vesimarmorointi! Pitäis itsekin joskus kokeilla, mutta kaikki se sotkeminen vaan aiheuttaa sen ”no ehkä sit seuraavan kerran kun kynsiä laitan..” -fiiliksen 😀
TykkääTykkää
Mun tarttee kans käydä täällä huikkaamassa, että toi vesimarmorointi on kyllä IHANA! Tooooooosi nätti ♥
TykkääTykkää
Rakastuin marmoroinnin väreihin ♥_♥
TykkääTykkää
Kiitos kaikille. Itsekin tykkäsin värien ja kuvioiden yhdistelmästä kovasti, mutta kuten sanottua, harmillisen nopsaan nämä alkoivat lohkeilemaan. Mutta tulipahan taas testattua.
TykkääTykkää
Mageesi onnistui!!
TykkääTykkää