Tulipas kivat kynnet… ei hemmetti…

Aina silloin tällöin käy niin, että on kiva idea, kaikki menee putkeen lakatessa ja leimailun ylijumalat hymyilevät. Ja sitten. Aivan lopuksi, kun on levittämässä viimeistä kerrosta päällyslakkaa, kaikki leviää käsiin ja koko homma menee pilalle. Näin kävi näidenkin kynsien kanssa.

stockholm-disaster

Kynnet on lakattu jo joskus viime syksynä varmaankin, mutta eivät ole innoittaneet minua kirjoittamaan aiemmin (hah, mikäpä olisi). Pohjavärinä on OPIn Do You Have This Color in Stock-holm. Vallan kelpo violetti, joka oli helppo lakata. Leimauslakkana oli todennäköisesti jokin Dashican lakka, sillä todella vähän mitään muita olen viimeisen vuoden aikana edes käyttänyt. Kuvio on MoYou Londonin laatalta Princess 13.

stockholm-disaster-close-up

Niin, leimat siis levisivät aivan totaalisesti päällyslakkaa levittäessä. Kunpa muistaisinkin varmuudella, mitä päällyslakkaa käytin. Mutta kun en muista. Millään normaalisti käyttämälläni topperilla näin ei ole yleensä käynyt, mutta tämän lakkauksen onnistuin tuhrimaan aivan totaalisesti. Arvatkaapa harmittiko?

Ollaan ananas ja kookos

Ollaan ystäviä jookos? Hyvää Ystävänpäivää! Ja olkaa ystävällisiä ja koittakaa olla huomioimatta mun kynsinauhojen kamalan kuivaa tila näissä kuvissa (hiukan koitin niitä photarilla siistiä, ettette aivan järkyty). Asetonilla geelilakkojen liottelu ja jatkuva kumihanskojen käyttö töissä on saanut kädet aika karuun kuntoon. Monia poppakonsteja olen tässä kokeillut, mutta tila kohenee vain pikkuhiljaa, sigh.

Noniin. Tässä siis Murmiksen kontribuutio The finnish(able) Nail Art Challengeen. Ja sanomattakin varmaan selvää, että se Will You Be My Valentine? -teema tässä on kyseessä. Kokeilemattomien lakkojen kasasta kynsille valikoitui teemaan oivasti sopiva China Glazen Friends Forever, right?. Ei ihan huono tuommoiseksi lähes valkoiseksi pinkkiin taittavaksi lakaksi, mutta kyllä kolme kerrosta on syytä lakata, jos tahtoo tasaisen pinnan.

Rakkauspiikkilankaa leimasin Dashican punaisella leimauslakalla MoYou Londonin laatalta Princess 14. Lievästi ärsyttävää, että Dashicallakaan ei ole lakoilleen mitään nimiä ainakaan pulloissa. Tämäkin on semmoinen hiukan pinkkiin taittava punainen, mutta yhtään en muista, olenko aikoinaan tilannut pinkin vai punaisen. Että kumpi tämä nyt lie sitten. Tykkäsin näistä kynsistä kyllä hurjasti, harmi vaan, että alkoivat lohkeilla jo toisena päivänä.

CG-friends-forever-right-and-red-daschica-sw-Moyou-Princess14_vol2

  • Aluslakka: Essie Grow stronger
  • Värilakka: China Glaze Friends forever, right?
  • Leimauslaatta: MoYou London Princess collection 14
  • Leimauslakka: Dashica Red tai Pink?
  • Päällyslakka: Poshe

CG-friends-forever-right-and-red-daschica-sw-Moyou-Princess14

Ensi viikolla ohjelmassa olisi sitten hedelmiä harmaan sävyjä, mitähän ihmettä sitä niihin keksisi…

Toinen haastelija

Onpa hauskaa, että Papukin päätti lähteä mukaan suomalaiseen kynsihaasteeseen. Nimittäin minä olin valmistellut osallistumistani jo parisen viikkoa syynäni sama, vielä Papuakin huonompi julkaisuintoni. Vuosi sitten Californailsin haasteen sain tehtyä loppuun asti, joten eiköhän tämäkin onnistu. Ja peukut pystyyn, että saisin taas edes jonkinlaisen postausrytmin päälle kiireisestä arjesta huolimatta. Meillä on nimittäin juuri startannut omakotitalon rakennusprojekti, joten ei tarvi ihmetellä mihin valtaosan vapaa-ajastaan saa tänä vuonna kulutettua.

Mutta asiaan. Papu jo haasteen aikatulun ja aiheet laittoikin postaukseensa, mutta laitanpa minäkin tämän esiin, lempivärissäni tietysti :D.

#ablecs15Jostain syystä tämmöisiä turkoosinsävyisiä lakkoja on kertynyt minulle ihan viimeaikoinakin lisää. Ja niitä on jo varastoissani valmiiksikin. Outoa. Epäilen, että ne entiset vetävät uusia samansävyisiä puoleensa ja siksi niitä kotiutuu meille yhä lisää. Mustasta laatikosta siis muutamien turkoosien joukosta valitsin ensin Pahlishin Ghost lightsin ja sille kaveriksi essencen Grab this hypen. OIkeasti ne ei olleet ihan noin täsmälleen samansävyiset, mutta lähellä kuitenkin (They’re not alike, they’re similar, you know 😉 ). Pahlishia siis nimettömässä ja essenceä muilla kynsillä. Pullossa Pahlishin kaunis sinivioletti shimmer näkyy paremmin, kynsillä se ei oikein näkynyt kuin vasta lakkaa poistaessa. Harmi.

Keskisormeen sitten leimatapläjäytin lehtiä ( vai ehkä sulkia?) MoYou Londonin Tropical 05 laatalta essencen Viva Brazil -kokoelman Cool azulilla. Ei ehkä paras mahdollinen leimauslakka, sillä se on koostumukseltaan aika ohut, lähes jelly. Kuvia jouduin editoimaan aika paljon, lähinnä siksi, että rasvaamisesta ja öljyämisestä huolimatta, kynsinauhat ovat aika karussa kunnossa ja lähes hilseilevät kuivuuttaan. Nam.

grab-this-hype-and-ghost-lights-wMoyou-tropical05

  • Aluslakka: Essie Grow stronger
  • Värilakat: essence Grab this hype ja Pahlish Ghost lights
  • Leimauslaatta: MoYou London Tropical collection 05
  • Leimauslakka: essence Cool azul
  • Päällyslakka: Poshe

Tässäpä vielä toinen kuva ja kuten huomaatte, Instagramiin valmiina 🙂

grab-this-hype-and-ghost-lights-wMoyou-tropical05_vol2

Kukas huomasi, että olen luopunut geelikynsistä? Kynnet kasvavat tällä hetkellä niin hirmuista vauhtia, että parin viikon välein tehtävä huolto ei enää innostanut. Niinpä viilailin geelit pois ja olen kuukauden verran pitänyt geelilakkoja heiveröisten ja ohuiden kynsieni suojana. Näiden lakkojen alla ei ole enää geelilakkaakaan, siksi aika lyhyet malliltaan. Kynnet ovat vielä heikot ja pehmeät kärjistään, mutta kyllä tämä tästä. Harmittaa vain, että lakat kestävät siisteinä korkeintaan kaksi päivää. Etenkin kun olin tottunut siihen, että geelien päältä lakat eivät lähteneet kuin kärjistä hiljalleen kulumaan. Vaan hiljaa hyvä tulee, parin kuukauden kuluttua on varmaan taas hiukan pituuttakin kynsissä.

Työn juhlaa

Krhm. Hei. Luvattoman huonosti sujuu mulla kirjoittaminen. Tämäkin postaus on ollut tekeillä järkyttävän kauan.  Mutta tässä sitä nyt kumminkin koitetaan taas puskea juttua ulos.

Näin kesälomankin jo jäätyä taa voi muistella mun töihinpaluuta neljä reilu kuusi (kääk! ei voi olla niin kauan!) kuukautta sitten. Olen siis helmikuun alusta asti pakertanut tukimusprojektien parissa eli yrittänyt tehdä tiedettä. Siksi oli silloin ekaa työpäivää varten ihan pakko tehdä ns. aiheeseen sopivat kynnet. Itsestään selvä valinta oli Cadillacquerin Yeah Science! koristeltuna MoYoun Scholar-sarjan leimoilla. Mä tykkäsin näistä ihan älyttömästi.

yeah_scienceyeah_science2

  • Värilakka: Cadillacquer Yeah Science!
  • Leimat: Golden rose Matte velvet 108

Paitsi että. Tässä vaiheessa muistin, että juu, nää ei kyllä muuten olleet ne ekan päivän kynnet vaan hiukan myöhemmin tehdyt, työn innoittamat kuitenkin. Ja ei kun kaivaamaan niitä oikeesti ekan päivän kynsiä. Samalla löytyi kameran muistikortilta monta muutakin jo unohtunutta lakkausta.

Oikeesti silloin helmikuun alussa mulla oli kynsillä Illamasquan Jo’mina, White By Gina Tricot ja leimat Illamasquan Babtiste. Ja näköjään oon oikein niitikin nykertänyt sinne. Vähän on menneet kaarelle suoriksi tarkoitut reaktioyhtälöleimat, jotka on MoYoun Scholar-kokoelman kolmoslaatalta. Peukussa on Messy Mansionin laatalta 25 molekyylikaavioita. Herättivät kyllä nämäkin ihastusta työpaikan kahvipöydässä.

Jomina-Baptiste
Jomina-Baptiste-peukku

 

  • Värilakka: Illamasqua Jo’mina ja Gina Tricot White
  • Leimat: Illamasqua Babtiste

Tuosta peukusta muuten näkee ongelman, joka mulla on aika usein. Päällyslakka ei niinkään levitä leimoja, mutta ns. boldaa se kuvion. Samalla yksityiskohtien toistokyky hiukan kärsii. Olen itsekseni miettinyt, että se johtunee siitä, kun päällyslaka penetroituu alla oleviin lakkoihin, niin silloin leimakuvioonkin tietysti penetroituu päällyslakkaa ja se turpoaa siinä paikallaan. Ainakaan muuta selitystä en ole keksinyt.

Erityisesti noiden Yeah Science! -kynsien myötä kahvipöydän naisporukka innostui lakkaamisesta. Pidimme teemaillan työpaikkamme saunalla ja opetin lakkauksen ja koristelun perusteita. Ainakin yhden kynsienpureskelijan kynnet ovat tätä nykyä aina siististi lakatut eivätkä enää ihan nysätkään. Jei!

 

SE punainen

Hyvät kanssalakkailijat. Olen löytänyt The Punaisen, jota olen jo jonkin aikaa metsästänyt. Halusin rehellisen ja sopivan räikeän punaisen, mieluummin siniseen kuin oranssiin tai koralliseen taittavan lakan, joka olisi hyväkäytöksinen ja sopivan pigmenttinen, mutta silti heppo siivota. Jossain vaiheessa hellitin etsinnöissäni, mutta onneksi jostain alesta tilasin itselleni Illamasquan Ruthlessin (kauan sitten jo), joka täyttää kriteerini varsin hyvin. Ainoa miinus on Illamasquan korkin rakenne, neliskulmainen suoja päällä iso ja kömpelö, mutta jos sen ottaa pois, on korkki surkea nöpö näihin isoihin näppeihini.

Niin, Illamasquan Ruthless on siis minun luottopunaiseni tästä lähtien. Se levittyi nätisti ja ei karkaillut juurikaan kynsinauhoille. Peitti melkein yhdellä kerroksella, mutta kaksi sai aikaan ihan täydellisen pinnan. Lakka kuivui uskomattoman kiiltäväksi. Tässä keinovalossa otettu kuva ilman päällyslakkaa.

illamasqua-ruthless---no-topc
Melko shiny, vai mitä. Aluksi tuntui vähän vieraalta olla ihan näin punaisissa kynsissä, mutta pian niihin totuin ja täytyy sanoa, että ne teki kyllä minulle jotenkin supernaisellisen olon. Kynsille päätyi myös mustat tyylitellyt sydänsiirtikset ja Poshen päällyslakka. Sitten olikin jo vähän vaikea saada kuvia, niin kiiltävä oli kombo. Tykkäsin.
illamasqua-ruthless3

p.s. Käyttämättömiä/kokeilemattomia lakkoja on odottamassa vuoroaan enää kaksi, eikä matkalla luokseni ole yhtäkään. Hui, kohta saan hyvällä omallatunnolla valita lakan koko kokoelmastani. Pitäisköhän leimauslaatoille luoda samanlainen kokeilemattomien lista kuin lakoillekin… syytä kyllä olisi.

#NailArtFeb Californails Haaste/Day 20: Kukkaisa/Floral

Piti tonne otsikkoon ihan laittaa toi haasteen hashtag tällä kertaa, jos joku vaikka tahtoo käydä vilkuilemassa niitä kaikkia muitakin haastetta Instassa tekeviä. Mulla on tarkoituksena käyttää mustan laatikon lakkoja pois tässä haasteessa ja koska tosiaan laatikon sävymaailma on varsin sininen, oli mietintämyssy kuumana tämän kukkaisan teeman myötä. (Mikähän muuten on floralin oikea suomennos? Minusta tuo kukkaisa olis aika hauska, mutta ei taida olla ihan oikein 🙂 ) Ei sillä etteikö kukkeat kynnet voisi olla sävymaailmaltaan sinisetkin, mutta välillä teki mieli vähän punertavaakin.

Papun kirppariostoksista mulle seikkaili OPIn Tickle My France-y, tuollainen Wasting Lifestyle -Emman sanoin kastuneen laastarin värinen lakka. Eli nude, jota monet ylistää. No ekalla kerroksella se ei tietenkään ollut tasainen, vaikka siltä näytti, kun lakailin NfuOh:n camogeeleillä tehtyjen raksujen päälle. Lakka oli nimittäin märkänä ja yhdellä kerroksella ihan samanvärinen sen kanssa. Toisen kerroksen lisättyäni ja lakan kuivuttua väri sitten jonkin verran tummeni. Ja se kaksi kerrosta muuten riitti oikein hyvin, kelpo suoritus tällaiselle nudelakalle kyllä. Poshea päälle ja kotvan kuivattelu.

Päälle leimasin Messy Mansionin laatalta 7 ruusuaihioita. Laatalla kuvio näyttää vähän ankealta, mutta testileimaus peukalonkynnelle osoitti, että kuvio on kynnellä paljon kauniimpi. Sillä siis mentiin ja leimailu sujui OPIn DS Extravagacea käyttäen kuin tanssi. Tai siltä ainakin tuntui. Ja luulin, että en edes sotkenut päällyslakalla leimoja (essencen Better than gel nails, fast dry). …kunnes otin kuvat: leimat on reiällisiä ja leimoissa siveltimenvetojen suuntaisia rantuja.

OPI-France-y-DSExtravagace-MM07

No, olihan nää ainakin kaukaa melko kivat. Ja nyt taas kaipaankin jo sinisempää kynsille. En ole ihan varma, onko nudeväri mun juttu, mutta pitäähän kunnon kynsiharrastajalla sellaisiakin lakkoja olla.

Floral kääntyy muuten suomeksi kukallinen, kukikas virallisesti. Tarkistin 🙂

Haastepäivä 17: niittejä

Hyvänen aika, ihan oikean päivän puolella tällä kertaa eilen tehdyt kynnet. Ei mennyt ihan putkeen niittien asemointi, mutta väsytti ja kaipasin jo nukkumaan, niin annoin olla. Ei ollut ihan niin justiinsa tällä kertaa (lievästi perfektionisti Papu varmaan pudistelee jo päätään 😉 )

Kynsillä kolme kerrosta OPIn Teal the Cows Come Homea, joka oli hurjan ohut ensimmäisellä kerroksella, mutta toinen pelasti paljon ja varmistelin täyden peittävyyden ja tasaisuuden kolmannella kerroksella. Ei lie yllätys, että tämä on mielestäni vallan valloittava väri. Nimettömän aksenttikynnellä Gina Tricot’n White (taas) ja Born Pretty Storesta tilattuja niittejä, jotka mätsäsivät ainakin omasta mielestä T2CH:iin aika hyvin. Niitit ei muuten ole pyöreitä vaan päältä litteitä ja sivuilta särmällisiä, vaikka onnistuinkin niiden muodon päällyslakalla aikalailla hautaamaan.

OPIT2CH-ja-studs

Seuraavaan lakkaukseen pitää koittaa saada romanttinen mieliala, että saan aikaan jotain kukkaista. Pahus, kun mustassa laatikossa on vain sinisävyisiä lakkoja enää. Saattaa siis tulla lemmikkejä.