Lady in Red

Tulipa nyt laitettua tuommoinen otsikko, vaikka leidiydestä en ole aina ihan niin varma. Mutta punaiset on kynnet joka tapauksessa, päätin laittaa kunnolla vaihtelua säkenöiviin shampanajaruusukynsiini. Eilen illalla siis lakkasin pohjalle ensin OPIn Nail Envy -vahvistajaa, päälle kaksi kerrosta Ciaté paint pots numeroa 037 showgirl ja päälle Poshen topcoat. Tuo Ciatén lakka on päätynyt kokoelmiini pedikyyrin kylkiäisenä; lakan sai mukaan hoidon päätteeksi. Muuten ei ehkä olisi tullut hankittua, nettikaupoissakin lakkojen hinnat taitaa yleensä olla kympin paikkeilla.

Lakka levittyi ihanan helposti ja peitti hyvin, tuo kaksi kerrosta on varsin riittävä, vaikka salaman avulla otetuissa kuvissa kynnen vaalea kärki hiukan näkyykin. Tavallisessa valossa väri on ihan tasainen. Showgirl on hiukan magentaan vivahtava punainen, jossa on punaista ja kullansävyistä shimmeriä. Voisi sopia hyvin pikkujouluaikaan… Pullo rusetteineen on tosi sievä ja pitkästä korkista sai hyvin otteen. Leveä sivellin vaati hiukan totuttelua, mutta kun sen kanssa oli hetken harjoitellut, toimi se valtavan hyvin. Joskus siveltimet on vähän tönkköjä, mutta tässä se oli paksuudestaan huolimatta pehmeä ja levittyi hyvin melkein koko kynnelle.

Ensin kuvassa pullo, josta näkyy aika hyvin lakan todellinen väri:
ciate-showgirl
Tässä salamaa käyttäen otetussa swatch-kuvassa lakka näyttää hiukan vaaleammalta kuin normaalissa valaistuksessa.
ciate-showgirl-swatch

Ja pitihän näihinkin kynsiin jotain koristelua laittaa… Päädyin kokeilemaan nimettömiin Viva la Nailsin samplepaketissa tulleita Water Decal kuvia. Kuva oli helppo asetella paikalleen ja erityistä plussaa tuli ohuudesta. Päällyslakan jälkeen kuvan reunaa ei erota kohoumana, kuten tarrojen kanssa usein käy. Näitä voisi hankkia vaikka lisääkin. Kuva on  otettu ilman salamaa ja siinä lakan väri on mielestäni lähinnä oikeaa, vaikka kuva muuten ei olekaan ihan parasta laatua.

ciate-showgirl butterfly

Olen aina ollut sitä mieltä, että en oikein ole punaisten kynsien ihminen. Mutta saatoinpa olla väärässä. Olen näihin aika tykästynyt.

-Murmis-

Mainokset

Epätasainen violetti

Tässäpä NOTD eiliseltä. Ja nimenomaan vain päivän kynnet, sillä uimahallissa lilluminen sai lakan taas irtoilemaan lähes koko kynnen kokoisina paloina. Kesto oli siis perjantai-illasta lauantai iltapäivään. Nail Envyn päällä kaksi kerrosta Nubarin Erratic Purplea, melkein olisi yksikin kerros riittänyt eli oli hyvin peittävä väri. Päällä kynsitarroja ja Poshen pikakuivattava top-coat. Ulkona väri heijasteli enemmänkin violetin sävyjä, mutta sisällä näytti jotenkin harmaalta. Ja erratic nimi tulee varmaan koostumuksesta, mielestäni Erratic purple oli frost-pintainen eli siveltimenvedot jäivät näkyviin, vaikka eivät kuvasta erotukaan.

Nubar erratic purple

Huomenna sitten koitan saada esittelyyn minun ensikokemukseni tänään tehdystä vesimarmoroinnista. Tulos ei kyllä ollut lähimainkaan yhtä onnistunut kuin blogisiskollani Papusella.

-Murmis-

Epäonninen nail art -yritys ja bling-blingiä

Monta päivää onkin mennyt ihan ilman lakkauksia, kun on ollut muka niin kiire. Olen nimittäin viime aikoina iltaisin tv:n ääressä kynsien lakkaamisen sijaan kutonut villasukkia. Mutta eilen olin lähdössä blogisiskon luo kyläilemaan, niin päätinpä tekaista manikyyrit sen kunniaksi. Ja arvatkaapa kuinka siinä kävi…

No, aluksi kaikki meni oikein hyvin. Värilakaksi levitin pari kerrosta China Glazen Beauty and the beachia, joka levittyi muuten ihan ok, mutta aina meinasi jäädä johonkin kalju kohta. Onnistuin turaamaan yhden kynnen ja tein sen uusiksi. Sitten totesin, että kaipaa hiukan jotain extraa, kun eihän sitä enää nykyään pelkkään plain-lakkaukseen voi tyytyä ;-). Niinpä suttasin päälle tuommoista melkein valkeaa koristelakkaa ja jollain vanhalla mustalla Rimmelin lakalla ja dotting toolilla täpliä. Vieläkin kaikki ihan ok, mitä nyt muutaman kynnen koristus oli varsin abstraktia taidetta ja muutenkin vielä kovin horjuvaa. Poshen pikakuivattajaa päälle ja puoli tuntia rauhallisesti ja kädet kauniisti paikoillaan.

Sitten kiireesti pakkaamaan pikkuihmisen tavaroita, jotta päästään matkaan. Pakkaamisen ja pukemisen jälkeen kymmenestä kynnestä neljän lakkaus oli tuhannen rutussa ja yhden väreistä oli hävinnyt puolet. Ei sitten vissiin ollut ehtinyt kuivua. Onneksi olin ehtinyt ottaa kuvan siinä kuivatteluvaiheessa. Kelmeässä loisteputkivalossa tosin.

nail art 1

Ja mitäkö sille manikyyrille sitten tapahtui? Se katosi taivaan tuuliin ja vanutuppoihin lyhyen kävelyn aikana…

Innostuinpa sitten minäkin tilaamaan Viva la Nailsin sample-packin. Ihanaa bling-blingiä oli sitten vähän liiankin kanssa, kun yksi pussukka oli vuotanut (en taida olla ainut, kenelle näin on käynyt…). Mutta ainahan käsilukussa pitää hiukan blingiä olla, minulla on nyt sisäpuolella, kun tuo paketti oli hetken siellä matkalla postista kotiin.

Minun pakettini sisälsi kolme settiä kynsitarroja, kolme settiä water decalseja ja seitsemää eri glitteriä/kuviota tms. Alla kuvia koko komeudesta, toisena lähikuvaa noista glitraavista. Tarroja ja waterdecalseja tulee taatusti käytettyä, mutta saapa nähdä mitä noille muille keksin. Mitenköhän niitä voisi luonnollisissa kynsissä hyödyntää. Yleensä noita kai laitetaan akryylin/geelin sekaan?
Vivalanails1

Vivalanails2 bling

-Murmis-

Toinen Pinkki

Edellinen lakka kesti siistinä ainakin tuplasti niin kauan kuin ennen, joko kynsien hoitokuuri toi tulosta tai sitten nyt käytetyt materiaalit olivat parempia. Paria kolmea päivää kauemmin ei eka pinkihkö lakkaus kuitenkaan kynsissä viihtynyt. Sitten oli aika laittaa uutta pinkkiä kehiin. (Ja nyt jo pahoittelut superhuonosta ja epätarkasta kuvasta, aamulla pikapikaa ennen vauvauntia sen nappasin, sillä tiedän, että viimeistään uimahallissa likoaminen tuhoaa manikyyrin aina.)

Mutta asiaan. Torstaina illalla tein manikyyrin, jossa China Glazen Second hand silk ja Stockalta ostettuja kynsitarroja. Lakka on tuommonen creme ja oli aika haastavaa saada se levittymään nätisti. Kaksi kerrosta laitoin ja meinasi yhä olla raidallista. Olisi ehkä kaivannut kolmannen kerroksen, mutta pelkäsin sen sitten menevän liian paksuksi ja lohkeavan helposti. Minun makuuni ehkä hiukan liian ”barbi”, mutta tulee sitä ehkä jossain tilanteissa vielä käytettyä. Nyt lakkaus onkin jo historiaa, sillä se alkoi irtoilla levyinä uinnin jälkeen, joten katsoin viisaimmaksi poistaa ennenkuin lähtee osa kynsistä mukana. Olipa muuten haastavaa saada liotettua nuo kynsitarrat irti. Miten te muut sen teette?

2nd hand silk

Nyt sitten miettimään uusia pinkkejä ideoita…

-Murmis-