Coo, coo, ca-choo, Mrs Robinson

Mrs. Robinsonista mulle tulee aina mieleen se Simon and Garfunkelin biisi. Liekö Color clubin neonvioletti lakka siitä sitten saanut nimensä. Kenties, minä en tosin yhteyttä niistä löydä

Mrs. Robinson on siis hehkuvanhohtava neonvärinen violetinmagenta lakka, jota on aivan mahdoton saada kuvattua oikeanvärisenä. Hetken koitin säätää sävyjä kuvasta, mutta totesin sen mahdottomaksi tehtäväksi ainakin minun taidoillani. Pikaisella nettihaulla en löytänyt ainuttakaan swatch-kuvaa, joka olisi ollut edes jotenkin lähellä oikeaa. Ja lakka myös vaihtoi sävyä eri valaistuksissa tummahkosta violetista tummaan shokkipinkkiin melkein. Etukäteen ajattelin, että lakka on minulle liian räikeä ja siksi se olikin tuonne laatikkoon unohtunut kokeilemattomana. Mutta tykkäsinkin lakasta kovasti ja etenkin seuraavan päivänä tehtyine valkoisine leimauksineen ne viehättivät minua kynsillä useita päiviä.

Jostain syystä minulla leimailuissa tulee usein reikiä kuvioon, niin nytkin. Olen koittanut levittää lakkaa laatalle eri tavoin, mutta en ole huomannut sillä olevan vaikutusta. Mystistä on myös sekin, että samalla leimauskerralla samaan kohtaan kuviota joihinkin tulee reiät ja joihinkin ei. Tietääkö kukaan, mistä nuo reiät johtuvat?

CC-mrs-Robinson

  • Aluslakka: Seche Base™ ridge filling base coat
  • Värilakka: Color Club Mrs. Robinson
  • Leimailulakka: Wet n Wild French White Crème
  • Laatta: Magno XL E
  • Päällyslakat: OPI RapiDry ja Seche Vite™ dry fast top coat

Kesän koittaessa tämä lakka varmaan saa monia uusia käyttökertoja. Tämä on varmasti hottis myös varpaissa…

Mainokset

Melkein nolot synttärikynnet

Nyt kun on julkisesti kertonut tästä ”musta laatikko” -projektista, niin melkein nolottaa esitellä kynnet, joihin on käytetty viittä eri lakkaa. Mutta puolustuksen puheenvuorona esitän, että kyseessä on oman synttäripäivän kunniaksi tehty manikyyri ja silloinhan pitää ehdottomasti olla lempivärit kynsillä. Ja ylläripylläri mulla noita kaikenlaisia turkoosihtavia ja sinertäviä on aikalailla, joten hienon ja tasaisen liu’un niillä saa aikaan. Ja ihan varmasti noita lakkoja tulee käytettyä ns. kunnollakin myöhemmin, kun lempiväriä ovat. Ja ”musta laatikko” -lukema pieneni vain kolmella, kun yksi lakoista on esitelty jo ennenkin ja toinen oli unohtunut lisätä listalle kokonaan. (ja sillä oli listaamaton kaverikin, eli ei se lukema pienentynyt kuin kahdella lopulta…) Ja, ja, ja…

Mutta selitykset sikseen ja asiaan. Edellisiä liukuvärikynsiäni katsellessani mietin melkein koko ajan, miten kivalta vastaava idea näyttäisi siniturkoosina. Ja siitä se ajatus sitten lähti. Kun aloin katselemaan kiekkojani sopivia lakkoja etsien, tuli valinnan vaikeus. Päädyin sitten ottamaan mukaan mustan listan lakkoja ja kerralla kaikki sopivat, kun en osannut jättää mitään niistä pois.

Pohjaväriksi otin jo moneen kertaan esitellyn China Glazen For Audreyn, joka hankalahkosta koostumuksestaan huolimatta on aivan ihana. Yksi kerros riitti tällä kertaa, kun epätasaisuudet jäivät muiden lakkojen alle. Sitten hiukan läpikuultavaa Orlyn It’s up to the blueta, jonka olen muistaakseni saanut Papulta joskus. Seuraavaksi töpöttelin kynsille Color Clubin Pure Energyä, joka on aivan upean kirkas turkoosiin vivahtava sininen. Ja sitä on jo käytettykin kynsillä, en vain saanut aikaiseksi kuvata niitä silloin. Sitten China Glazen Blue Iguanaa, hiukan glitterinen tumma turkoosi ja lopuksi ihan kärkiin Orlyn Sweet Peacockia. Jälkikäteen ajatellen Sweet Peacockin olisi ehkä voinut jättää pois, mutta tällä kertaa nyt näin. Ja pitänee hankkia parempia sieniä tähän hommaan, hiukan tarttui nukkaa kynsille töpöttelyvälineestä.

Vielä oli pullon pohjalla Sechen pikakuivattavaa päällyslakkaa jäljellä, joten sitä sitten lopuksi koko komeuden päälle, hetki kuivattelua ja nukkumaan. Syntymäpäivän aamuna karu totuus sitten paljastui, muutama kolhu ja kärjistä aavistuksen kutistuneet lakkaukset. Kyllä otti päähän, mutta olivat nämä silti ihan hienot, ainakin kaukaa katsottuna. Tällä kertaa kuvassa näkyvät molemmat Murmiksen kädet ja Papun luottokuvausrekvisiittaa, sillä kuvaajana näissä olikin Papu. Arvatkaapa vain oliko meillä hauskaa, kun koitimme löytää mun käsille parhaan mahdollisen asennon Papun keittiön ikkunan ääressä :D.
synttärikynnet

  • Aluslakka: Poshe Fast drying basecoat
  • Värilakka: China Glaze For Audrey
  • Liu’ut: Orly It’s up to the blue, Color Club Pure Energy, China Glaze Blue Iguana ja Orly Sweet Peacock
  • Päällyslakka: Seche Vite™ dry fast top coat

Harmillisesti tämä minua kovasti miellyttänyt manikyyri jäi aika lyhytikäiseksi. Kärkikutistumat tekivät lakkauksen kovin alttiiksi lohkeilulle, eikä perheuinti esikoisen kanssa ainakaan auttanut asiaa. Niinpä jo vajaa kaksi päivää lakkauksen jälkeen nämä lakat saivat lähteä ja tehdä tilaa seuraaville. Hiukan oli muuten smurffi-ilmiötä havaittavissa näitä poistaessani, mutta vaikea sanoa, minkä lakan takia. Voi olla, että tämmöinen liuku tulee tehtyä joskus toistekin, niin kovin näistä tykkäsin <3.

ps. synttärit oli jo viime viikolla, sen verran on viivettä julkaisussa…

Ihana Skylar

Zoyan True-kokoelmasta toisena pääsi kynsille ihana siniharmahtava Skylar. Jos pari vuotta sitten minulta olisi kysytty, että käyttäisinkö sinistä kynsilakkaa, olisi vastaus aika varmasti ollut ei. Niin vaan kokolemassani noita eri sävyisiä sinisiä alkaa olla ihan huomattava määrä. Voisi jopa väittää (yhdeksi) lempivärikseni kynsilakoissa.

Skylar oli hyvä levittyvyydeltään; kahdella kerroksella sai hyvän tuloksen. Skylar vaihtaa sävyä valaistuksen mukaan. Auringonvalossa (kuten kuvassa) lakka on hiukan harmahtava, mutta sinisyys korostuu keinovalossa ja hämärällä. Lakassa on hopeista shimmeriä, joka tuo pintaan kimallusta ja syvyyttä. Lakka on hyvin lähellä OPIn Hollanti-kokoelman I Don’t Give a Rotterdam!:ia ja I Have Herring Problem:ia, mutta ne eivät kuitenkaan ole ihan dupeja,vaikka jotkut niin väitävätkin. Mutta kun mulla nyt on jo tämä Skylar (sekä jonkin verran sinisempi, mutta muuten saman tyylinen Essien Smooth Sailing), niin voipi olla, ettei kumpaakaan noista OPIn lakoista tule hankittua. Ehkä…

 Zoya-Skylar

  • Aluslakka: Poshe Fast drying basecoat
  • Värilakka: Zoya Skylar
  • Päällyslakka: Seche Vite™ dry fast top coat

Tällä kertaa ei tullut laitettua koristuksia, kun en vaan jaksanut. Mutta ei tuo minusta niitä ihan hirmusti kaivannutkaan onneksi. Jos olisin jaksanut, niin jotkin valkoiset tai hopeanväriset leimailut olisi voineet sopia. Seuraavalla kerralla sitten jotain muuta kuin sinistä.

Poikakaverin farkut

Viimeaikaisten pettymysten jälkeen oli kiva kerrankin saada aikaan jotain ainakin omasta mielestä onnistunutta kynsille. Innoitusta värivalintaan ja hiukan tyyliin sain The Nailasauruksen blogista mm. näistä ja näistä kynsistä. Oma valintani pohjaväriksi oli vähän vaaleampi Nubarin Jeans kokoelman Boyfriend Jeans. Se on hiukan utuinen kaunis sininen, joka vaati kolme kerrosta tasaiseen lopputulokseen, mutta kuivui silti ihan kohtuullisesti. Illalla lakkasin ja vain yhdessä kynnessä oli aamulla hiukan ruttua.

Seuraavana päivänä leimasin päälle China Glazen Passionilla. Olen Papun kanssa kovin yksimielinen Romantique-kokoelman toimivuudesta. Ne ovat tosi hyviä mm. leimailuun. Kuviot nousivat Magnon laatalta XL-stamperille pääosin hyvin. Ei edes tarvi merkitä näitä tuohon kaukaa kaunis kategoriaan, kun väitän, että leimailin kuviota eri suunnista ihan tarkoituksella :). Hiukan on kuvassa jo kärkikulumaa, kun en ehtinyt kuvata näitä ennen Papun ja minun kirpparilakkojen pakkausrupeamaa ja se hiukan kulutti lakkaa. Sen enempää ne eivät olekaan kuluneet usean päivän aikana, joten pääsin nauttimaan onnistumisestani monta päivää.

Nubar-boyfriend-jeans-stamped

  • Aluslakka: Poshe Fast drying basecoat
  • Värilakka: Nubar Boyfriend jeans
  • Leimailulakka: China Glaze Passion
  • Laatta: Magno H19
  • Päällyslakka: Seche Vite™ dry fast top coat

Ja tämä pieni onnistuminen innoitti/oikeutti tietysti tilaamaan lisää laattoja ja leimailulakkoja. Ihan kuin niitä ei olisi jo tarpeeksi :P.

Vapaan käden treeniä

Lakkasinpa sitten eräänä perjantaina kynnet OPIn My private jetillä. Se on kuulemma must-lakka jokaisen kynsiharrastajan valikoimiin. No onhan se ihan jees, mutta ei aiheuttanut aaltoja tässä osoitteessa. Tai kenties se aikaisempi versio lakasta (Opi on muuttanut jossain vaiheessa koostumusta) olisi ollut se must-lakka, mene ja tiedä. Lakka on mielestäni aivan yhteneväinen Color Clubin Revvvolutionin kanssa.

Minulla oli suuria koristelusuunnitelmia, mutta lauantain ohjelmaamme kuuluva vauva/perheuinti on ihan murhaa kynsilakoille. Reilun puolen tunnin vedessä lilluminen irrotti lakan iloisesti kynsien kärjistä ennenkuin ehdin toteuttaa suunnitelmiani. Niinpä päätin harjoitella koristelakalla vapaalla kädellä maalailua. Ja harjoitusta näytän kaipaavankin :).

OPI-my-private-jet-swirls

  • Aluslakka: Poshe Fast drying basecoat
  • Värilakka: OPI My private jet
  • Koristelulakka: Art Club Solid silver
  • Päällyslakka: Seche Vite™ dry fast top coat

Päätin ottaa kuvan alle käyttöön tuommoisen koosteen käytetyistä lakoista. Monessa blogissa olen moisen nähnyt, ehkä siitä on apua, kun ei tarvi tekstistä etsiä lakkoja. Toivottavasti tykkäätte.

Ja arvatkaapa mitä saapui postissa viime viikolla:
zoya-true-collection

Kyllä, koko Zoyan True -kokoelma. Näistä lakoista yksi pääsi kynsille epäonnisen Private jetin jälkeen. Siitä lisää seuraavalla kerralla.

P.S. Vietimme tänään blogisisko Papun kanssa muutaman tunnin kirpparilakkoja pakaten. Huomenna illalla vien postiin kaikki silloin maksettuina näkyvät lähetykset. Ette arvaakaan, miten hauskoja pakkauksia saatte :).

Se kestää ja kestää ja kestää…

Edellisen pikkupettymyksen jälkeen tahdoin antaa tilaisuuden toiselle OPIn Miss Universe Collectionin lakalle: It’s My Year. Se pyyhkäisikin suoraan suosikkilakkojeni joukkoon. Violetti pohja, jossa kullanväristä shimmeriä. Jossain valossa kynnet näyttivät ihan kullanvärisiltä ja säihkyviltä ja joskus taas aivan violeteilta.

Lakka oli helppo levittää, mutta vaati kolme kerrosta hyvään ja tasaisen peittävään tulokseen. Se kuivui kuitenkin varsin nopeasti, joten siinä mielessä kolme kerrosta ei haitannut. Otin heti tuoreeltaan kuvat kynsistä, mutta ne olivat kaikki ihan sumuisia, joten lakkojen oltua kynsillä viisi päivää ja kestettyä kaikenlaista vauvauinnista pakastimen sulatukseen ja leivänleivontaan, otin uudet kuvat. Lakka siis kesti kovassa käytössä aika hyvänä viisi päivää, ei paha. Aluslakkana oli Poshen Fast drying basecoat ja päällä Sechen pikakuivattavaa. Muutaman päivän vanhana tosin kärjet olivat aavistuksen kuluneet jo, mutta eivät siitä pahentuneet useammankaan päivän kuluttua.
OPI It's my year

Jos ihan rehellisiä ollaan, niin pakastimen pesu koitui kyllä lopulta näiden kynsien kohtaloksi, kun oikeasta kädestä lohkesi kynttä sekä lakkaa ihan kunnolla. Nuo vasemman kädenkin nimettömässä ja pikkusormessa ovet lohkeamat tulivat samassa syssyssä. Kynnet olivat jo hetken tuntuneet hiukan liian pitkiltä kotiäidin hommiin, joten nämä lakat poistettuani lyhensin kynsien mittaa jonkin verran ja nyt totuttelen olemaan lyhyemmissä kynsissä. Josko vaikka seuraavaksi kokeilisi riittääkö Bundle Monsterin uusissa laatoissa koko kynnen kuvioiden mitat näille lyhyemmille kynsille. Ja lyhyisiin kynsiin voisi sopia joku kunnon sähäkkä värikin. Hmmmm…

Splash

OPI DS Temptationia eBaysta tilatessani törmäsin Orlyn Happy Go Lucky minisettiin, joka suorastaan vaati päästä kynsilleni splatterin muodossa. Splatter on taas yksi tekniikka, jota olin pitkään suunnitellut kokeilevani. Siinä lakkaa dipataan pilliin ja puhalletaan kynsille. Minua houkutti tehdä eka kokeiluni mahdollisimman kirkkaista väreistä ja siihen houkutukseen  Happy Go Lucky lakat; Flirty, Fresh, Frisky ja Frolic vastasivat oivallisesti.

Pohjalakkauksen tein Essien We can do it Pink! lakalla, joka on hyvin vaalea vaaleanpunainen kovin lähellä valkoista, mutta ei silti niin shokkikirkas kuin esim OPIn Alpine Snow. Laitoin kynsien ympärille teipit ja dippasin IKEAsta ostettuja pillejä pieneen lakkalätäkköön. Sitten vaan luja, napakka puhallus suoraan kynnen yläpuolella ja lakkaa lentää vaihtelevalla onnistumisprosentilla. Päälle taas Sechen pikakuivattavaa päällyslakkaa. Nämä onnistuivat ekaksi kokeiluksi mielestäni yllättävän hyvin. Me likes mucho!

OHGL-splatter-vas

OHGL-splatter-oik

Pari vinkkiä, jos tahdot kokeilla itse:

  • ohuehko pilli toimii vähän paksuja paremmin
  • jos lakka on paksuhkoa tai kuivahtaa alustalle, ei splattaaminen meinaa onnistua
  • suojaa työskentelyalue, sillä lakkaroiskeita lentää välillä aika yllättävän kauskin kynsiltä

Tätä tekniikka tulen kokeilemaan taatusti uudelleen. Näin saa aikaan ainutlaatuisia koristeluja, sillä kynsistä ei saa samanlaisia edes yrittämällä. Ja vaikka kaikesta puuhkimisesta alkoi päässä humista, tämä oli aika helppoa.

-Murmis-