Tulipas kivat kynnet… ei hemmetti…

Aina silloin tällöin käy niin, että on kiva idea, kaikki menee putkeen lakatessa ja leimailun ylijumalat hymyilevät. Ja sitten. Aivan lopuksi, kun on levittämässä viimeistä kerrosta päällyslakkaa, kaikki leviää käsiin ja koko homma menee pilalle. Näin kävi näidenkin kynsien kanssa.

stockholm-disaster

Kynnet on lakattu jo joskus viime syksynä varmaankin, mutta eivät ole innoittaneet minua kirjoittamaan aiemmin (hah, mikäpä olisi). Pohjavärinä on OPIn Do You Have This Color in Stock-holm. Vallan kelpo violetti, joka oli helppo lakata. Leimauslakkana oli todennäköisesti jokin Dashican lakka, sillä todella vähän mitään muita olen viimeisen vuoden aikana edes käyttänyt. Kuvio on MoYou Londonin laatalta Princess 13.

stockholm-disaster-close-up

Niin, leimat siis levisivät aivan totaalisesti päällyslakkaa levittäessä. Kunpa muistaisinkin varmuudella, mitä päällyslakkaa käytin. Mutta kun en muista. Millään normaalisti käyttämälläni topperilla näin ei ole yleensä käynyt, mutta tämän lakkauksen onnistuin tuhrimaan aivan totaalisesti. Arvatkaapa harmittiko?

2 kommenttia artikkeliin ”Tulipas kivat kynnet… ei hemmetti…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s