Ihastusta ensi sipaisulla

Omat kynnet on edelleen niin kamalat, että päädyin jo tilaamaan Cesarsilta uutta rakennegeeliä ja pian väsään taas geelit tippien kanssa itselleni. Kynnet lohkeilee pituussuunnassa koko ajan ja silkkipaikat ei pysy. Ei siis paljon ole inspannut lakkailla, mutta pian pian taas. (Kiitos muuten Cesarsille supernopeasta toimituksesta, sunnuntai-iltana tein tilauksen ja tiistaina iltapäivällä oliMatkahuollon lähelle-paketti noudettavissa. Mahtavaa.) Uusi suunnitelma geeleistä eroonpääsyyn on kasvattaa geelit pois hiljalleen, mutta se on sitten sen ajan murhe, enköhän mä taas jonkin aikaa jaksa pitää niitä.

Mutta onneksi uusien kynsien puutteesta huolimatta varastoista löytyi vielä Mereneid-ranskiksien päälle tehdyt kynnet julkaistaviksi. Näissä on ihan ensimmäisenä pari kerrosta essencen let’s get lostia. Ihana väri, loistavan pigmenttinen, lähes yksi kerros olisi riittänyt. ja minä tykkään essencen colour&go-pullojen siveltimestä kovasti. Oli ihan nautinto lakata. Eli ihastuin ikihyviksi tähän lakkaan. Nam.

Koristukseksi päädyin tippiteippien avulla lisäämään kärkiin essencen miss universea. Se ei peittänyt yhtä hyvin kuin let’s get lost, mutta kaunis sekin on. Tumma jellypohja, jossa sinivihreää/violettia shimmeriä. Ja kun mulla kerran noita niittejäkin on, niin asettelin niitä sitten siihen rajalle. Kauhea dilemma oli, että iskenkö joka kynteen saman määrän niittejä vai leveämpiin enemmän… Päädyin sitten yrittämään pitää niittien välimatkat edes lähes yhtäläisinä eikä sekään onnistunut. Meh.  Päälle sitten taas Poshen pikakuivattavaa, joka alkaa sekin olla jo aika jellyä.

Kuvaaminen ei sitten mennyt ihan kuin Stömsössä taas. Kuvat on otettu auringossa ja lakkojen todellinen sävy on varmaan jotain noiden väliltä. Miss universestä on pullostakin kuva, jotta näkisitte, miten ihanasti siinä on sävyjä. Ja kuplat ei kyllä livenä erottuneet, kamera tuo esiin pienetkin virheet kyllä.

essence128lets-get-lost-147-studs2-
essence128lets-get-lost-147-studs-
essence-147-miss-universe

Ei taas onnistunut toteutus niinkuin suunnittelin, mutta edes sinnepäin. Kovasti tosiaan himottaisi tehdä vaikka minkälaisia kynsiä, mutta en edes viitsi ajatella lakkaavani näitä lohkeilleita nysiä, joten kotva vielä menee. Jospa ensi viikolla ehtisin geelailemaan.

3 kommenttia artikkeliin ”Ihastusta ensi sipaisulla

  1. hei! Mietin, millä kynsilakanpoistoaineella poistette kynsilakat _rakenne/geelikynsiltä_? Itselläni on trindin asetoitonta, mutten uskalla sillä ottaa sillä siinä ei ole erikseen mainittava rakennekynnelle soveltuvuudesta…

    Tykkää

    • Tietääkseni toi asetoniton kyllä käy. Ja geelikynsille käy melkein mikä vaan, kun eivät ne asetoniinkaan oikein liukene. Kauniina ja kiiltävinä kyllä pysyvät käyttäen mieluummin rakennekynsille tarkoitettuja poistoaineita. Mulla on käytössä useita rakennekynsille tarkoitettuja putsareita ja niistä on ehdottomasti paras Orlyn asetoniton poistoaine, jonka olen löytänyt Stockmannilta. Lindlistä hankittu Cien toimii kohtuullisesti (siitä on sekä rakennekynsille että luonnonkynsille omat versiot) ja kaikista heikoin mulla on Dependin punainen putsari, jolla saa hinkata ihan kunnolla, että saa lakat irti.
      Glitterlakkoja olen Cesarsin geelien päältä putsannut ihan muinaan asetonipitoisellakin poistoaineella kynsien siitä suuremmin kärsimättä. Folion sisällä tai muuten tosi pitkään ei kyllä kannata hautoa, etenkään jos on tipit alla, sillä ne asetonissa kyllä sulavat.

      Tykkää

Vastaa käyttäjälle Murmis Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s