Farkut 4evö

Ikää kohta nelkyt ja yhä vaan ja ikuisesti olen farkkutyttö. Onneksi voin duunissakin olla huoletta farkuissa ja aina muulloinkin. On mulla toki muutakin vaatetta, mutta farkut nyt vaan on ja pysyy suosikkeina.

Siksipä kärppänä tartuin tilaisuuteen, kun Sissi myi pois Picture Polishin Denimiä. Mulle joo!!! (Mulla on muuten Nubarin Jeans-kokoelmastakin pari lakkaa, osin nimen takia, mutta toki siksikin, että tykkään sinisestä. Myös kynsillä.) Denim on tuommoinen vähän keskisinistä vaaleampi, jossa on hopeanväristä shimmeriä joukossa. Oikein kiva lakka. En nyt muista jouduinko lakkaamaan kaksi vai kolme kerrosta, kun lakkaus on viime vuoden puolelta varmaankin. Päälle on lätkitty sulka/höyhensiirtiksiä. Semmoinen perusjees manikyyri. Ekassa kuvassa lakka on oikeamman värinen.

picture-polish-denim-ja-decalit

Ekassa kuvassa oli mun vakiona kuvissa esiintyvä vasen käteni pullon kera. Olen ottanut ja seivannut tällä kertaa näemmä kuvan harvemmin nähdystä oikeastakin kädestä. Yhtään en kyllä muista miksi, kuvasta voisi päätellä, että ehkä valittaakseni kuoriutuvista siirtokuvista. Ja tietty samalla nyt näette todisteen siitä, että lakkaan yleensä aina molemmat kädet ja koristelen myös. Ja pääsette myös vähän näkemään, että ei ne geelit oikeassa kädessä ole ainakaan kauheesti kamalammat, vaikka ovatkin vaikeammat siihen tehdä.

picture-polish-denim-ja-decalit-vasen

Semmoiset. Reaaliajassa mulla ei ole enää yhtään lakkaa kokeilemattomien jonossa. Huimaa. Tänään meinaan tehdä uuden manikyyrin ja en yhtään tiedä, mitä lakkoja siihen valitisisin. Kääk.

3 kommenttia artikkeliin ”Farkut 4evö

  1. Hienot on lakkaukset! Farkunsininen on kiva väri. 🙂 Mäkin tykkään tuosta PP:n Denimistä sekä samaten varastoistani löytyvästä Barry M:n Denimistä, vaikka melko samanlaisia ovat.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s