Sisustussunnuntai osa 1. Meikkauspaikka

Kuten otsikosta kenties huomasittekin, päätin aloittaa blogissa uuden teeman näin sunnuntaisin, sisutusjutut. Varmuudella en uskalla luvata postausta ihan joka sunnuntaille, mutta parhaani teen. On nimittäin sisustus aika ajankohtainen asia elämässäni.

Mehän viime vuoden aikana rakennettiin (tai totuuden nimessä rakennutettiin) itsellemme unelmiemme omakotitalo ja hiukan ennen joulua päästiin muuttamaan tänne. Parhaillaan koitan saada nurkan kerrallaan omaa silmää mahdollisimman hyvin miellyttävään kuntoon. Täyttä työpäivää tekevän kahden pienen lapsen äidin työlista on kuitenkin koko ajan ylistevuotavainen, joten edistys on hitaanlaista tälläkin projektilla. Sisustussunnuntai-teemalla raportoin sitten työn alla olevista nurkista tai esittelen valmiita tai suurinpiirtein valmiita ratkaisujani.

Ihan ekaan teeman postaukseen pääseekin kodin sydän ja eittämättä koko talon tärkein kohta, nimittäin emännän pakkelointipiste. Kaunistautumisasema on kyllä vielä aivan kesken. Meikkaus- ja kaunistautumispaikka sijaitsee makuuhuoneen yhteydessä vaatehuoneessa tai siis walk-in-closetissa, joka on kuulemma kovasti muotia.

kaaos1

Olkoon tämä nyt sitten ennen kuva. Paikalla on kiintokalusteiden mukana tilattu pöytä. Meillä on talossa mansardikatto, jossa on toisella lappeella kolme pientä ikkunaa. Näistä ikkunoista yksi on juurikin tuolla vaatehuoneessa ja sen alle tuo pöytä asennettiin. Pöytä on tehty mittojen mukaan paikkaan juuri sopivaksi ja rakentuu pöytälevystä, sivulaidoista ja pöydän alla olevasta laatikosta. Pöytä, kuten kaikki muutkin talon kiintokalusteet, on Domukselta.

Pöydän vieressä on IKEAn Helmer lipasto, joka itse asiassa on lähdössä pois, sillä lopullisessa suunnitelmassa sitä ei enää tarvita aarteideni säilytykseen. Tarvisiko kukaan sellaista, halvalla lähtee? 🙂  Pöydän ääressä on myös puinen tuoli, joka saa väistää muualle.

kaaos2

Pöydällä on meikkausvalona päivänvalolamppu ja peilinä IKEAn Tysnes. Purkeissa suteja ja useimmin tai viimeksi käytetyt meikit hujan hajan. Joku järjestys tähän pitäisi kyllä saada.

kaaos3

Lisäksi kuvassa on järkyttävä määrä roinaa. Toki siellä seassa on kaikki  mun meikit ja kynsilakat, korut ja hajuvedet, mutta ihan taatusti paljon myös tarpeetonta tavaraa. Tuossa yläpuolella olevaan tavaran täyttämään nurkkaan on jo saapunut Muuramen iso kolmonen ja pikkukolmonen. Nyt vaan pitäisi lajitella ja järjestää kaikki tavarat laatikoihin ja piste alkaisi olla kuosissa. Homma ei vaan tunnu etenevän, kun en meinaa osata päättää, mikä kuuluu mihinkin :D.

Mainokset

4 kommenttia artikkeliin ”Sisustussunnuntai osa 1. Meikkauspaikka

    • Kiva kuulla, että vaikuttaa mielenkiintoiselta. Seuraavat postaukset onkin jo luonnosteltu 🙂

      Tykkää

    • Kiva että tykkäsit, meikkipiste on edistynyt, mutta ei eihdi kuntoon sunnuntaiksi, joten sitä saa vielä odottaa. Jotain muuta on kyllä ensi sunnuntaille tulossa.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s