Kuinkahan tässä taas näin kävi, hyvin alkanut postaustahti lopahti melkein alkuunsa. Nöyränä täältä hiippailen takaisin näppiksen ääreen. Kynsiä on kuitenkin lakkailtu kohtuullisen aktiivisesti, joskaan ihan kaikkia en ole edes kuvannut. Ja kameran muistikortilla odottelee liuta myös. Siksipä olisi kai syytä taas ryhdistäytyä. Aloitetaan vaikka Helmihaasteen viimeisistä, jotka jäivät aikoinaan julkaisematta.
Päivä 23 oli teemaltaan simple. Valitsin lakkalaatikostani Crazy Polish Ladyn Violet Hillsin, joka päätyi minulle Papulta. Minun kuvassani lakan sävy on ihan liian sininen, oikea sävy näkyy hyvin vaikkapa Papun tikkukuvasta. Aksenttikynteen OPIn My Favourite Ornamentia ja keskariin pari OPIn I Snow You Love Men glitteriä. Siinäpä mun simple skittlette.
Haasteen viimeinen teema oli Galaksikynnet.Olen joskus aiemminkin tehnyt galaksit, mutta siitä on jo kotva (voi kiesus, millaiset duckfeetit noi kynnet olivatkaan). Silti kynsistä tuli taas hiukan samanväriset, vaikka vain yksi lakka sattui uudelleen mukaan. Vaan eipä mitään, tykkäsin näistä kyllä kovasti. Lakkoja tuli näihin käytettyä laajalti ja yli puolet niistä oli mustasta laatikostani o/.
Ensin Essien Licoricea kerros pohjalle. Päälle tämän kevään Essenceä, Headphones on. Näin oli saavutettu musta, mutta kimalteleva pohja, johon aloin sitten töpötellä meikkisienellä tähtisumuja: Golden Rose Matte Velvet 101, Essence It’s raining men ja Splash! ja China Glazen Señorita Bonita. Kuorrutteeksi sitten vielä OPIn Pirouette My Whistleä isommiksi ”tähdiksi”. Kuvat ei ihan kerro koko totuutta. IRL tää kimmelsi ja välkkyi, eikä huonot poset vaivanneet ;).
Siinäpä ne. Tätä kirjoittaessani on mustassa laatikossa enää kolme lakkaa. Hui, pitääköhän laittaa uutta lakkatilausta vetämään :D. OPIn Brazil-kokoelmasta muutama houkuttaisi, mutta ehkä maltan vielä. Syntilaatikon tyhjeneminen on myös saanut minut käymään muitakin lakkoja läpi, myyntiin on päätynyt taas aikamoinen kasa.
Saapa nähdä millä intensiteetillä jatkossa postaan, kun aikaa vie myös talonakennusprojektin suunnitteleminen…