Blogin toinen vesimarmorointi

Papusen tavoin on täälläkin tiirailtu Coletten vesimarmorointeja jo kauan sillä silmällä. Minulla kovasti poltelleen tekniikan kokeilu meinasi tyssätä ajanpuutteeseen ja luuloon, ettei kokoelmissani ole vielä hommaan sopivia lakkoja. Sillä ainakin kokemattoman vesimarmoroijan kannattaa varata reilusti aikaa kokeiluun, sillä monine eri vaiheineen hommaan saattaa kulua tunti jos toinenkin. Mutta kokemuksen myötä luulen homman nopeutuvan. Ja kannattaa rohkeasti kokeilla eri värien sekoittamista, saahan kokeilun pois, jos ei miellytäkään silmää. Yllättävätkin väriyhdistelmät saattavat näyttää hauskoilta marmoroinneissa.

Minulla oli pohjavärinä kaksi kerrosta Sally Hansen  Xtreme wear 87 Violet Sparks, jota olin ajatellut käyttää marmoroinnissakin. Sitten kuitenkin päädyin käyttämään Nubarin Platinumia ja Erratic Purplea sekä vanhoista varastoistani löytynyttä BeYun nroa 377, joka on melko kirkas sininen.  Veden pinnalla värit olivat aika kirkkaita ja erorttuivat selvästi toisistaan, mutta kynnelle ehdittyään ne olivatkin hiukan vaisuja. Tavoittelin selkeämpiä värieroja, joten seuraavalla kerralla pitänee käyttää lakkoja, joissa on todella voimakas pigmentti tai jotka ainakin ovat koostumukseltaan paksuhkoja. Ja niinpä lähti muutama kynsilakkatilaus maailmalle. Mutta kaikenkaikkiaan muutamalle kynnelle sain aikaan jopa ihan kivan kuvioinnin, joskin jotkin ovat sitten alle kaiken arvostelun. Ja muutaman onnistuneen kynnen suttasin sitten marmoroinnin jälkeen. Ja hupsis, kameran kautta kynsinauhat eivät olleetkaan vielä niin siistit kuin luulin.

wm1 left

wm1 right

Ja vielä muutama kokemuksen kautta hankittu vinkki muillekin aloittelijoille (eli näissä minä onnistuin sohlaamaan…):

  • anna pohjalakkauksen kuivua kunnolla ennenkuin alat fixaamaan suojateippejä ja muita vesiesteitä
  • ole tarkkana, ettei teippi mene liikaa kynnen puolelle
  • ensimmäiselllä kerralla ei ehkä kannata koittaa tehdä liian monimutkaisia kuvioita
  • ensimmäisellä kerralla ei ehkä myöskään kannata koittaa dipata kuin yksi kynsi kerrallaan
  • putsatessa pintaa kynsilakkajäämistä kannattaa varoa, ettei tökkää juuri marmoroitua kynttään sillä tikulla
  • käytä teippuksessa mieluiten helposti irtoavaa teippiä (kuten esim scotch), niin säästyt tuhraamasta tuoreita marmorointejasi, kun teippi ei meinaa irrota millään ilveellä
  • malta odottaa aika kauan kynsilakkojen lopullista kuivumista, jottei suuri työ mene hukkaan

-Murmis-

Yksi kommentti artikkeliin ”Blogin toinen vesimarmorointi

  1. Tykkään! Sävyerot on kynnellä tosiaan suht pienet, mutta minusta nuo kynnet näyttävät oikein kivalta ♥ Ja on muutes tullut itsekin huomattua, että kaikki virheet (ja kynsinauhojen sotkut) paljastuvat armottomasti kameran edessä, vaikka kynnet livenä olisivatkin sangen siistit 😀

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s