Joskus suunnitelma ei toteudu sinnepäinkään, mutta tulos on silti varsin kiva. Niin kävi näiden kynsien kanssa. Lakkasin kynnet lasten päiväuniaikaan OPIn Pamplona purplella ja ajattelin sitten illalla lasten käytyä nukkumaan leimailla niille jotain pitkästä aikaa.
Mutta kun päivä ehti iltaan oli kaupassakäynti, piparien leipominen ja muu puuhailu saanut lakan jo muutamasta kohtaa lohkemaan ja muutenkin kulumaan. Ei tehnyt mieli leimata enää niiden päälle. Eikä muutenkaan tehdä niille mitään suuritöisiä koristeluja siltä varalta, että lohkeavat heti lisää ja joudun pian manikyyrin poistamaan.
Niinpä seuraavana päivänä korjailin kynsien kärkiä ja levitin sitten koko kynnelle pitkään käyttämättä ollutta iki-ihanaa China Glazen Fairy dustia (jonka säkenöinti ei kyllä tästä kuvasta kovin hyvin erotu).
Vaikka itse sanonkin niin näistä tuli kaikessa yksinkertaisuudessa valtavan valloittavat. Fairy dust pelastaa melkein minkä vain lakan ja tämänkin purppuraisen se sai säihkymään kaikissa sateenkaaren väreissä. Oikein ihmetyttää miten se onkin jäänyt pitkäksi aikaa laatikkoon pölyttymään. Sopii aivan loistavasti joulun juhlakauteen. Harmi vaan, ettei minulla ole tänä vuonna yksiäkään pikkujouluja tiedossa, kun pikkumiestä ei vielä raaski kovin pitkäksi aikaa jättää ilman äitiä.
…vai Papu, mitäs sanot blogin omista pikkujouluista?
-Murmis-
Kovin näyttää kauniilta :). Mullakin tuo Fairy Dust on ja todellakin aina liian kauan laatikossa vailla käyttäjää. Pitänee itsekin korjata tilanne :).
TykkääTykkää
Taitaa olla kynsiharrastajan tavallinen ongelma, että lakkoja on laatikossa niin paljon, että monet ihanuuden tää paitsioon ihan vahingossa. Minulla on laatikossa ihan käyttämättömiäkin ihanuuksia vuoroaan odottamassa…
TykkääTykkää
Blogipikkujoulut vois olla aika jees 😀 Mutta aika pienet, tällä porukalla 😀
TykkääTykkää
Jei! Ehdittäiskö tällä viikolla. Huomenna? Perjantaina?
TykkääTykkää
Ihanan väriset ja hyvin sopii fairy dust päälle 🙂
TykkääTykkää
Kiitos!
TykkääTykkää