A-Z: R is Reggae to Riches

China Glazen Reggae to Riches on ollut lakkalaatikossani jo pitkään. Luulen kyllä, että se jossain vaiheessa on ollut kynsilläkin, mutta jäänyt lie kuvaamatta ja siksi blogissa esittelemättä. Oikein mukava lakka kaikin puolin, levittyy nätisti ja peittää viimeistään kolmannella kerroksella. Ja väri, ihana melkein neonpinkki tahi voisi sanoa magenta, jossa sininen heijastus sekä shimmeriä. Sopi herkullisesti kesävarpaisiin. (on siis hetki jo tämän kuvan ottamisesta ja olen kovasti jäljessä bloggailuissani)

Niin, Papu taisi omaa varvaskuvaansa retusoida, jotta näyttää mahdollisimman nätiltä, mutta minäpä aattelin näyttää varpaani sellaisena, kun vastaantulijatkin ne kesän aikana näkivät. Tässä siis Murmiksen kesävarpaat, koittakaapi olla järkyttymättä ;).

reggae-to-riches-toes

Ja pyydän saada huomauttaa, että tummemmat läikät ihossa eivät ole likaa vaan pigmenttiä, jota minulla on vielä paikoitellen hiukan jäljellä. Yhdet lyhyet kynnet vielä bloggaamatta ja sitten onkin taas pidempiä, kun laitoin geelit niihin. Koitan jaksaa vähän tiuhempaan laittaa näitä, jotta päästään ajan tasalle hiljalleen.

^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^

My summer toes. China Glazes Reggae to Riches is lovely for toes also since it’s bright and pink (yeah yeah, toe nails can be something other than pink too). I go in sandals severals months despite of finnish summer and in my opinion then toe nails have to be always bright.

2 kommenttia artikkeliin ”A-Z: R is Reggae to Riches

  1. Nätti lakka! Ja en järkyttynyt. Mun mielestä omt varpaat on sen verta kamalat. Uskon kyllä, että kaikkien varpaat ovat vähän hassuja.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s