…joulukynnet. Kinkku alkaa tulla korvista ja meillä ainakin kuusikin jo karisee, kun pääsi kuivahtamaan välillä, vaan vielä on esiteltävä Murmiksen joulukynnet. Eihän näitä enää uutena vuonna kukaan tahdo nähdä.
Kotva sitten sorruin muutamaan lakkaan a-englandin alessa, sieltä tämä joulukynsieni pohjaväri on peräisin: Perceval. Levittyi erittäin hyvin, peitti täydellisesti kahdella kerroksella. Veikkaisin sen toimivan myös leimailussa. Perceval on hivenen metallinen, joten siveltimenvedot näkyvät kevyesti. Tykkäsin. Nimettömään lisäsin Papulta tonttupusseihin vaihdettua China Glazen Ruby Pumpsia. Taidan kuulua siihen joukkoon, jonka mielestä se on ihan ehdoton joululakka, Nam.
Alunperin olin suunnitellut tekeväni koristukseksi tämän joulun suosikin; teippikuusen, mutta kun sitä alkoi näkyä vähän joka käänteessä, päädyin erilaiseen ratkaisuun. Ei mikään uusi ja ihmeellinen idea sekään, kuusen muoto pilkkutikulla ja muutamalla eri vihreällä: OPI Cuckoo for this color, a-england Saint George, Orly Enchanted Forest ja Zoya Zuza. Huipulle sitten vielä strassi (joka hämmentävästi näyttää ihan pallolta ).
Harjoittelin taas sisäkuvausta, nyt jo sujui hiukan paremmin, mutta treenejä täytyy kyllä jatkaa. Samoin geelailutreenejä, kummia möykkyjä taas näkyy kuvassa. Sain myös jouluna pari vinkkiä kälyltäni geelien parempaan muotoiluun, niitä pitää kokeilla heti seuraavan huollon yhteydessä. Seuraava huolto onkin ehkä yllättävän nopsaan edessä, koska geeli ilmautuu ja irtoaa kynsien kärjistä tällä hetkellä. Mulla on oma kynsi koko matkalla kaikkien geelien alla ihan muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Ja pahukset irtoavat. Olisko kellään vinkkiä, mitä niille kannattaisi tehdä, kun liimata niitä ei vissiin kannata. Pitääkö ne viilata kunnolla pois vai onko oikotietä? Ja miten estää irtoilu jatkossa?
- Base color: a-england Perceval
- Ring finger: China Glaze Ruby Pumps
- Christmas tree: OPI Cuckoo for this color, a-england Saint George, Orly Enchanted Forest & Zoya Zuza
- Top coat: Poshe Fast drying top coat
Näille kynsille en povaa kovin pitkää kestoa. Eihän joulukynsiä kovin kauaa jaksa katsoa. Samoin se korkkausongelma pitää hoitaa ja palan halusta päästä kokeilemaan uusia lakkoja (joita saattaa olla postissakin tulossa muutama…). Ns. Musta laatikko -lukema on muuten 23 tällä hetkellä.
En oo kyllä mikään pro neuvomaan geelikynsien kanssa, mutta itselläni on kans käynyt noin, että kynnet irtoaa kärjestä. Mulla käpristyy omat kynnet kuivuessaan ja geelihän ei sitten käpristy mukana (hyvä niin :P), eli jos on vähän huonosti tehty ne kärjet, niin sit on käyny noin. Oon huoltanut nää tapaukset silleen, et viilaan kokonaan auki ne ilmaantuneet/irronneet kohdat (ei oo siis syytä viilata kaikkea geeliä koko kynneltä pois) ja normisti primer ja uudet geelit päälle. Levitän geelin huolellisesti myös kynnen päähän, samoin kuin kynsilakankin. Se on auttanut, eikä geelit oo enää irronneet :). Liimaamaan en alkaisi ihan vaan hygieniasyystä. Sinne väliin ehtii pöpöt kuitenkin ensin :/.
Kerro mullekin, mitä muotoiluvinkkejä sait :)?
TykkääTykkää
Mä tein kaikki kynnet kokonaan uudelleen ja koitin olla mahdollisimman huolellinen, mutta ongelma jatkui. Kyllästyin sitten totaalisesti geeleihin ja nyt kasvattelen omia kärsineitä kynsiäni parempaan mittaan.
Muotoiluvinkit oli lähinnä vaan sitä, että mun pitäisi saada sivuja ja kärkiä ohuemmiksi ja kuinka ne saan helpoiten viilattua.
TykkääTykkää
Kuvasta on vaikea sanoa, kun on lakka päällä. Kannattaa kuitenkin kokeilla noita Sannun neuvoja ja mä muistutan vielä siitä pohjan tekemisen tärkeydestä eli rapsuta/työntele oikein kunnolla ja puolesta välistä kynttä se kynsinauha pois. Tuota hommaa ei voi tehdä liian huolellisesti. Karhenna tarkasti ja pyyhi cleanserilla. Tässä kohtaa pitää olla erityisen varovainen, ettei kynnen pinta osuu enää ihoon. Jos käytät Cesarin tuotteita laita kaksi kerrosta Primer 2 ainetta. Cesarin Sealing geeli on myös hyvä apu ilmaantumiseen.
Tuo käpertyminen saattaa johtua kynnen kuivumisesta ja siihen auttaa usein kynsiöljyn levittäminen kynnen alle tai kun rasvaat kädet niin annat sitä rasvaa lipsahtaa kunnolla sinne kynsien allekin.
TykkääTykkää
Ilmautumisongelma oli vain kärjissä, eli tyvet ei ilmautuneet, Varmaankin juuri tuosta kynnen kuivumisesta oli kyse…
TykkääTykkää
Heip! Teen myös itse geelini, ja yhden geelimerkin kanssa kävi juuri noin. Merkki oli vielä kalleinta mitä olen ikinä käyttänyt, mutta ei vaan sopinut mun kynsille. Liimaa ei kannata käyttää, koska liima kuivuu paljon kovemmaksi kuin geeli ja voi aiheuttaa ongelmia siinä vaiheessa kun seuraavan kerran viilailet. Ja tosiaan tuo Sannun mainitsema pöpöongelma on syytä ottaa vakavasti.
Kun mulla itellä tulee ilmaantumisia geeleihin, viilaan aina ilmaantuneen kohdan huolella pois, ja tarpeeksi isolta alueelta. Tulevien ilmaantumisien ehkäisyssä minulla on toiminut kynnen tosi perusteellinen bufferointi ja kaiken rasvaisuuden poisto cleanerilla. Ja tosiaan sen oikean geelimerkin löytyminen. Kynsien kärjistä alkavaa ilmaantumista ehkäisee se, että geelatessa ”suljen” kynsien päät geelillä, eli levitän geeliä tavallaan vähän pitemmälle kuin juuri nipin napin kynnen kärkeen asti. Ainakin mun nykyinen geelini kutistuu vähän uunissa, ja tällä tavalla kynnen kärkiä ei jää paljaaksi edes näkymättömän himpun vertaa.
Kyllä se siitä!!!
TykkääTykkää
Mä en ole saanut onnistumaan kärjen sulkemista ilman muottia, Eli jos vaan siveltimellä koitan levittää geelin kärkeen ja hiukan kynnen alle, alkaa ilmautuminen parissa päivässä. Mutta jos teen kynsiin hiukan pituutta lisää muotilla, kärkikin jää suojaan ja silloin geeli pysyy hiukan paremmin. Harjoitusta siis tarvittaisi rutkasti lisää.
TykkääTykkää