Abstraktiota

Musta laatikko ei vaan ota tyhjentyäkseen, joten oli pakko ottaa järeät keinot käyttöön ;). Ja oikeasti tämä abstrakti malli, jossa vain suditaan summamutikassa oli ollut mielessäni siitä asti, kun näin sellaisen Chalkboard Nails -blogissa. Ja viimeinkin sain aikaiseksi toteuttaa kynnet sen idean mukaan. Tähän helposti toteutettavaan manikyyriin valitsin OPI You Only Live Twicen, Zoya Carlyn ja a-england Dorian Grayn mustasta laatikosta eli kokeilemattomien lakkojen viidakosta. Tasapaino vaati minun silmiini hiukan sinistä ja vaaleaakin mukaan, joten mukaan pääsivät myös Color Clubin Luminice-cent ja Orlyn Sweet Peacock.

Ei näistä taaskaan ihan esikuvansa vertaiset tullut, mutta tykkäsin kumminkin näistä kovasti. Vaikka aluksi olin hiukan, että jaa-a. Ekassa kuvassa näkyy hyvin kuviontia, mutta sävyt ovat paremmin kohdallaan toisessa otoksessa. Jälkikäteen voisi sanoa, että kannattaisi valita paremmin yhtäläisesti peittäviä lakkoja. Minä nimittäin vetelin läntit paljaalle kynnelle ilman koko kynnen peittävää lakkakerrosta ja niinpä muutaman lakan kohdalla kynsi hiukan paistoi läpi, mutta ei sitä ilman tarkkaa pälyilyä huomannut. Läpikuultavimpia kohtia kynsillä oli OPIN You Only Live Twicen ja Color Clubin Luminice-centin alueella. Päällyslakka oli muuten tässäkin taas tuttu ja turvallinen Poshe, jota tykkään käyttää Sechen sijaan, koska olen lievästi herkistynyt tolueenille.

brush-stroke
brush-stroke2

Ja tällä kertaa koitin ottaa oikein kuvan käytetyistä lakoistakin! Sitä voisi kyllä harjoitella ja kaivaa vaikka sen kuvausteltan käyttöön siihen hommaan :D.
brush-stroke-lakat

Tätä tyyliä tulee taatusti kokeiltua toistekin, kunhan vaan taas jaksan miettiä toisiinsa sointuvia lakkoja. Jotekin en osaa ajatella tekeväni tällaista abtraktia sutimista cremeillä, mutta ehkä se kannattaisi. Tulos oli mielestäni jopa aika näyttävä ja hyvin helpolla. Me likes a lot.

Mainokset

10 kommenttia artikkeliin ”Abstraktiota

    • Kiitoksia. No tää on semmoinen design, että kannattaa kokeilla. Sen kuin vaan huiskii erivärisiä lakkoja kynnelle vuoronperään.

      Tykkää

  1. On muuten ihan törkeän hienot!! Miten tää kulostaaki ihan tekniikalta, jota voisi itekin suosia. Kokeilemattomia lakkoja on… no muutama (kymmentä).

    Vaikuttaa kyllä siltä, että tässä voi mennä tovi tehdessä. Menikö?

    Tykkää

    • Kiitti. No ei näissä mitenkään erityisen kauaa mennyt. Ehkä kaksi kertaa niin kauan kuin yksivärisen lakkauksen tekemiseen. Mä oli ottanut pöydälle lakat riviin valmiiksi ja kaikista korkit valmiiksi auki, sitten väri kerrallaan läiskimään länttejä. Lopuksi kun kaikkia värejä oli laitettu, katsoin oliko paljaita kohtiatai oliko joku väri jäänyt kokonaan muiden alle ja lisäsin tarpeen mukaan sopivaa sävyä. Minusta tämä oli aika helppo homma.

      Tykkää

      • Ajattelin, että pitäisi vähän kuivatella, ettei märkä lakkaviiru tartu kiinni toisen lakan sutiin. Tosin eipä kai sitä tummissa lakoissa erotakaan jos pulloon tulee vähän toista lakkaa sutimisen jälkeen.

        Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s