Tuossa jo hyvän aikaa sitten kynsille pääsi kevään blogimiitissä saatu Zoya Blu. Kaunis hempeä vaaleansininen, joka muistaakseni tasoittui nätiksi jo toisella kerroksella, mikä on aika hyvin näin vaalealle lakalle. Siinä sitten miettimään ja pohtimaan koristuksia…
Olin Papuselta saanut Golden Rose matte velvet 105-lakan, kun se oli kuulemma just mun värinen ja sillä päätin kokeilla onneani koko kynnen leimauskuvioinnin kanssa. Posti oli juuri tuonut mulle Pueenin laattoja, joten ei se koristusten valinta lopulta kovin vaikea ollutkaan. Pueen 33 -laatalta siis sydämellisiä köynnöksiä.
Leimaus ei onnistunut ihan täydellisesti, vähän jäi reikiä kuvioon, mutta voi miten kauniisti tuo Matte velvet lakka kimalsikaan noissa leimoissa. Ja livenä noita reikiä ei edes kovin hyvin huomannut. Kovasti tykkäilin ja kynsiäni ihailin. Ja sitten iski aika valtava déjà-vu. Enköhän mä ole tehnyt hyvinkin samanlaiset kynnet joskus aiemminkin…
Mikähän ihme siinä on, että mä en tuota kyseistä kuviota saanut millään lakalla tai tekniikalla nousemaan kokonaisena. Se on meinaan yks mun lemppareita koko setistä, ja suoraan sanottuna ihan ketuttaa, että en vaan osaa 😛 Nätit kynnet!
TykkääTykkää
No ihan ei täysin noussut mullakaan, mutta aika hyvin kumminkin. Eihän vaan ollut öljypitoista putsaria/kynsilakanpoistoainetta?
TykkääTykkää
Blu ❤
TykkääTykkää
se on kyllä aika ihana 🙂
TykkääTykkää
Minä oon aivan myyty noille Matte Velveteille leimauslakkoina, ihan parhaita! Se pieni kimallus on niin nättiä ❤
TykkääTykkää
Samoin mä. Aikoinaan sieltä Kampin kaupasta hamstrasin kaikki värit, mitä oli siellä jäljellä, mutta harmittava vajaa on mun suora :D.
TykkääTykkää
Siis nuo reiätkö on vahinko? Ne saa näyttämään niin elävältä ja yksityiskohtaisemmalta koko kuvion. Ihan täydellistä 🙂
TykkääTykkää
Hah, no hyvä, jos sun silmään näyttää siltä. Pitääkin tarkastaa, olisko siinä kuviossa muutama reikä tarkoituksellakin, itse oletin noiden kaikkien olevan vaan virheitä 😀
TykkääTykkää