It´s huge…

Ohhoh, kävin tuossa jo muutama aika sitten hakemassa kotiin tämän järkäleen. Look Fantasticin joulukalenteri!!!

tikkuboxi-ja-kalenteri

On tämä kyllä reilusti suurempi kuin mitä uskalsin odottaa. Huomatkaa klassinen tulitikkuaski mittakaavaa antamassa. Painoa tällä massiivisella boksilla on 2,74 kiloa. Huh.

Kovasti en ole tätä vielä tutkinut, sillä sain kollegoilta kuulla, että luukkujen teksteissä on vinkkejä sisällöstä. Kovasti olin myös toivonut, että saisin koko kalenterin avata uudessa kodissa, mutta ei taida ihan toteutua. Näillä näkymin muuttolupa uuteen taloomme saadaan 2. joulukuuta ja virallinen muutto ehditään tekemään vasta 8. päivä, joten täällä vanhassa osoitteessa pitää aloittaa luukkujen availu jo.

Rakennuksen viimeistelyn ja muuttohässäkän takia blogi päivittyy edelleen harvakseltaan. Tämän postauksen kuvakin on napattu puolipimeässä olohuoneessa salaman avulla (sori), valoisaan aikaan on ihan turha kuvitella ehtivänsä tekemään yhtään mitään.  Ideoita pulpahtelee päähän ihan jatkuvasti, mutta kun aika ei vaan riitä ja välillä on pakko nukkuakin. Viimeistään vuodenvaihteen jälkeen koitan päästä kiinni ainakin kahden postauksen viikkotahtiin. Nyt en voi postauksista stressata, muuta sressiä on ihan riittävästi :D.

Ai niin, Kauneusbloggaajien joulukalenteriin aion osallistua. Eli ainakin yksi postaus on joulukuussakin tulossa ;).

10 kommenttia artikkeliin ”It´s huge…

  1. Onpas kiva että päästään aukomaan kimpassa näitä odotettuja luukkuja:) Isosti tsemppiä ja klassinen voimahali sinne ruljanssin keskelle ❤

    Tykkää

    • Kiitos. Tarkoitus tosiaan olis instassa jakaa joka aamu luukun sisältö ja sitten täällä blogissa sen mukaan kuin ehdin. Kiitos tsempeistä, niitä tarvitaan.

      Tykkää

  2. Iiiiiik mua niin kiinnostaa mitä toi kalenteri sisältää!! Se on niin kauniskin ja valtava! Jaksamista loppumetreille 🙂

    Tykkää

    • Todellakin. Minäkin olen ihan intona, odotan joulukuuta vähintään yhtä paljon kuin meidän ipanat. Kiitos.

      Tykkää

    • Juu, paitsi fasadiltaan massiivinen, se on myös syvä ja aukeaa kuin kirja. Kertakaikkisen hieno, joskaan ei ihan edullinen. Kiitos.

      Tykkää

  3. Aijai, mua niin himotti tää kalenteri. Pääsyin Make Up Revolutionin kalenteriin. Kutkuttaisi kyllä nähdä mitä täältä putkahtelee. Voimia muuttoon täältäkin!

    Tykkää

    • Mä en kertakaikkiaan voinut vastustaa kiusausta, kun tämän näin. Raportoin kyllä, mitä sieltä putkahtelee. Kiitos.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s