Heippa. Hiljaiseloa blogissa on ollut aika pitkään. Selityksiä voisi olla monta, mutta sanonpahan vaan, että ensin en ehtinyt, sitten ei huvittanut ja sitten kun olisi huvittanut, oli iso kynnys palata. Niinpä koitan saada lukon murtumaan kirjoittamalla ihan roskaa. Tässäpä siis tulee loppuneita tuotteita ehkä tammi-helmikuulta. Sillä jälleen on keräyspisteessä tyhjiä purnukoita valtava kasa, joten on näiden kuvaamisesta taatusti jo aikaa. Ehkä pitäisikin nimetä tämä postaus 2016 ensimmäisen vuosineljänneksen loppuneiksi ja tuo sittemmin kertynyt läjä sitten toisen vuosineljänneksen roskiksi…
Mutta asiaan. Lomareissua varten olin joskus hankkinut Aussien Miracle Moist sampoo-hoitsikkaduon matkakokoisena. Ihan hyvää tavaraa oli, ei valittamista, tuoksukin oli oikein kiva. Tuli käytettyä loppuun uimareissuilla.
Acon käsirasva Canola oil&Q10 oli myös ihan ok, ei kyllä herätä enää mitään isoja reaktioita, joten oli varmaan ihan peruskamaa, kun en paremmin muista.
Vichyn Aqualia Thermal Light kosteusvoide oli tosi hyvä. Kevyt, mutta kosteuttava, tosi mieto kiva tuoksu, liukui hyvin kasvoille ja sopi ainakin talviaikaan mulla hyvin meikin alle. Mun tuubi on jotain tosi vanhaa mallia, nykyään tämä voide on matalassa purkissa, josta joutuu ottamaan sormella tai spaattelilla. Itse kyllä tykkäisin enemmän tämmöisestä tuubista, on siistimpi ja helpompi kuljettaa mukana. Silti voisin ostaa uudelleenkin joskus.
Tällä kertaa loppui Colgaten hammastahna, aika perus. Seuraava taitaa olla samanlainen, kun tykkään tuomoisesta nopeasta korkista, mitä ei tavi ruuvata.
Elisabeth Ardenin Green Tea -sarja on mun suosikkeja vartalotuotteissa. Tällä kertaa tyhjeni jättipumppupullo Refreshing body lotionia. Tämän sarjan tuotteita tullaan varmasti näkemään jatkossakin.
Batisten kuivashampoo on tuttu näky monien blogien loppuneet-listauksissa, niin täällä ”paklaamossakin”. Tämä versio on kauneusmessuilta ostettu Heavenly volume, joka on mun makuun vähän turhankin tymäkkää tavaraa. Mulla on tätä kyllä parhaillaankin käytössä, se taitaa olla jostain blogitapahtumasta saatu yksilö.
Tykkään käyttää suihkussa kasvojen pesuun vaahtoavia putsareita. Siksi olin hankkinut testiin tämän Body Shopin Aloe Gentle Facial Washin. Mutta oli kyllä aika pettymys; vaahto oli lirua, eikä tuoksukaan oikein miellyttänyt. Sinnillä käytin loppuun, mutta uutta tuskin tulen hankkimaan.
Dermosilin 35+Active energy cream oli tosi perus naamarasva. Ei kovin kevyt, mutta sopi talvisaikaan uinnin jälkeen kosteuttamaan tavallisesti rasvaista naamaani. Ei tainnut tuoksuakaan juuri miltään.
Blogiriennoista mukaan tarttuneen Lumenen Bright Now Vitamin C Rich Cremen käytin talvipakkasilla yövoiteena. Silloin omakin nassu huuteli tehokkaampia kosteuttajia, ja tämä sopi hyvin. Kevyesti lakan (siis se marja) tuoksuinen ja vaalean keltainen väri olivat ihan mukavia.
Kuten olen jo moneen kertaan maininnut, käyn jatkuvasti uimahallilla, omissa treeneissä kerran tai kaksi viikossa ja sitten vielä lasten kanssa uimakoulussa. Viime keväänä mulla oli tavoitteena käyttää erilaisia näytepakkauksia pois nurkista mahdollisimman paljon hallireissuilla. Ihan hyvään vauhtiin pääsinkin ja muutama tuote pääsi listalle ”tätä voisi joskus testata ihan kunnolla”. Enemmänkin näitä pusseja on tyhjentynyt, mutta kaikkia en kuvauksiin säästänyt :D.
Tämmöinen Sephoran naamiokin tuli käytettyä. En kyllä osaa sanoa oliko sillä merkittävää vakutusta ihoon, mutta tulipahan testattua.
Semmoisia loppui alkuvuodesta. Ei tämä kirjoittaminen nyt taas niin kamalaa ollutkaan, ehkä mä vielä saan blogin uudelleen vauhtiin. Ainakin lisää roskaa voisi kirjoittaa :D. Saapa nähdä.
Hip hei, postaus! Mullekin tuo samainen Batiste on liian tujua, mulla taitaa olla niitä kolme pulloa kertynyt eri tahoilta. Muitakin tuttuja juttuja näkyy kuvissa:)
TykkääTykkää
Hophei, uskollinen kommentaattori ehti heti ekana paikalle. Kiitti Sissi ❤
TykkääTykkää
Annahan nyt palaa! Mukavaa ku oot back! ^_^
TykkääTykkää
Kiitos Katarooma! Olipa kiva vastaanotto ja kiva tulla back. Koitan parhaani 🙂
TykkääTykkää
Toi Aqualia Thermal on siitä jännä sarja, että noita light- ja rich-voiteita on saatavilla sekä purkissa että tuubissa. Apteekit pitää niitä vähän vaihtelevasti joko molempia tai toista valikoimissa. Koko sarja hiukan päivittyi kyllä hiljan, mutta siinä rytäkässä toi lituska tuubi vaan muuttui pyöreäksi.
TykkääTykkää
Ooo, kiitos tiedosta, saatan siis edellen löytää Lightia tuubissa matkarasvaksi. Pitääpä pitää silmät aukia. Tosin tällä hetkellä on muut rasvat käytössä.
TykkääTykkää
Kiitettävä läjä kaikkea! Hatunnosto noin monen näytepussin tuhoamiselle. Mä en kestä niitä, kun pusseja on niin vaikea avata 😀
TykkääTykkää
Joo, näytepussien avaaminen on kyllä hanurista. Usein joutuu ottamaan hampaat avuksi. Ja tässä ei ollut tosiaan edes kaikki, reissussa käytettyjä en ole jaksanut kuskata aina kotiinpäin nimittäin.
TykkääTykkää