Geelinoviisin moka

Niinhän siinä sitten kävi, että en kestänyt kovin kauaa lyhyiksi pätkäistyjä kynsiä, jotka lyhyydestään huolimatta yhä katkeilivat ja lohkeilivat. Koska olen kovin kärsimätön joskus, oli kynnet saatava asap. Sainkin peruutusajan erääseen salonkiin Helsingin keskustaan ja kun lastenhoitokin järjestyi, näkyivät vain takavalot kiiruhtaessani matkaan.

Aiemmin minulle oli laitettu vain yksi tippi, mutta nyt kynnet olivat niin onnettomat, että laitettiin tipit kaikkiin kynsiin. Tällä kertaa tipit olivat valkoiset ja voila, instant french manicure oli valmis. Näistä tuli mielestäni oikein kauniit. Pituutta on maltillisesti muutama milli sormen kärjen yli.

LCNgeelit

Mutta pian hyytyi uusien geelikynsien omistajan hymy. Jo seuraavana päivänä niiden laiton jälkeen, alkoivat tyvet irvistää eli ilmautua. Kovin olin pettynyt kynsien laatuun ja kirosin jo mielessäni salongin ja sen kynsiteknikon hornan tuuttiin. Kärsimättömyyden lisäksi laiskuus on toinen paheeni, joten en jaksanut valittaa vaan lisäsin liimaa pahiten irvistäviin kohtiin ja jatkoin kohti uusia seikkailuja. Apu oli kuitenkin vain hetkellinen, alla muutama lähikuva kynsistä alle neljän vuorokauden ikäisinä.

LCNgeeli-oetusormi-4vrk

LCNgeeli-vkeskisormi-4vrk

Nuo olivat vain muutama esimerkki, sillä ilmautumista oli jollain tasolla näkyvissä kaikissa kynsissä. Ja peukalosta geelit alkoivat jo tyvestä hiukan lohjetakin. MUR. Samaan ketjukolariin onnistuin sitten pöytää pyyhkiessäni iskemään kynnen kiviseen leikkulautaan niin, että geelit ja tipinpalat vain lentelivät. Toinen MUR.

Nyt kynnet ovat jo viikon vanhat ja ilmautumisia ei näy, kun laitoin lakat päälle. Tiedän niiden siellä kuitenkin olevan, joten ensimmäinen huolto on jo viikon päästä, kun käväisemme alkukotopuolessa ja pääsen suosikkihoitolaani jälleen. Aikaa varatessa selvisi syy kynsien nopeaan ränsistymiseenkin. Minulle laitettu LCN:n geeli on kuulemma todella kovaa ja joustamatonta valmiina, eikä siksi oikein sovellu pehmeähköille kynsilleni. Vaan mistäpä tällainen rakennekynsinoviisi olisi moisen tiennyt. Nyt vain pitäisi löytää pääkaupunkiseudulta kynsienlaittaja, joka käyttäisi Ciatén geelejä tai muita valmiina LCN:n geelejä joustavampia…

Ramppikuumetta

Heipparallaa pitkästä aikaa. Hassusti kävi niin, että Papu on saanut blogailla pitkään itsekseen, kun mun lakkaamisista ei ole tullut pitkään aikaan oikein mitään. Geelejä kokeillessani totuin vain ihailemaan ja hoivaamaan öljyllä ja käsivoiteella kynsiäni ja käsiäni.

Rakennekynsikokeilu oli sikäli onnistunut, että tykkäsin kynsistäni niin paljon, että en edes tahtonut lakkailla niitä, vaan ihailin huollossa tehtyä lookia. Tässä kuva, joka on otettu useita viikkoja huollon jälkeen, kun kynnet olivat jo aikalailla kärsineet.
II rakennekynnet

Totesin kumminkin, että minusta ei ole käymään kolmen viikon välein huollattamassa kynsiäni, joten kuvan ottamisen jälkeen viilailin kynsiä hiukan lyhyemmiksi tarkoituksenani antaa geelien kasvaa ulos. Aika pian kynnet kuitenkin alkoivat napsahdella poikki ja lohkeilla, joten menetin hermoni ja viilasin geelit parhaan taitoni mukaan kokonaan pois. Ei ehkä ollut ihan hellävaraisin menetelmä, mutta tulipahan kokeiltua. Viilailun jälkeen kynnet olivat aika kauheat ja entistä lohkeilevammat.

Samaan saumaan sattui melkoinen yökötysolo, jolloin kaikki kynsilakkoihin liittyvä sai mahan kääntymään ympäri (kyllä vaan, meillekin on tulossa kesällä perheenlisäystä), joten minun kynteni ovat olleet nyt pari kuukautta aivan kesannolla. Mutta olenpahan saanut niistä ankaran viilauksen merkit ja pahimman lohkeilevuuden taas kasvatettua pois ja muutenkin hoidettua kynnet melko lyhyeen, mutta ihan hyvään kuntoon.

Ja nyt tietysti ihmettelette, että mikä se ongelma nyt enää on. No mulla on kauhea ramppikuume. En osaa millään päättää, millä lakkauksella palaan takaisin siistien kynsien maailmaan. Mikä lakka, mikä koriselu ja mikä tyyli saa kunnian olla kesantokynsieni eka manikyyri? Apua. No, onneksi mulla on lahjakortti manikyyriin ja kulmien ja ripsien laittoon, joka pitäisi käyttää pois. Jospa sen avulla saisin tämän lukon purettua.

-Murmis-

Ekat rakennekynnet

Nyt meni sekin neitsyys, sillä viikko sitten mulle sitten laitettiin ekat rakennekynnet. Olin niin kypsynyt lohkeileviin ja jatkuvasti katkeileviin kynsiini, joissa lakka ei suostu pysymään edes kahta päivää, että päätin kokeilla, miten mulle sopisivat geelikynnet.

Kahteen sormeen laitettiin tippi, kun oli lohjennut niistä kynsi tosi lyhyeksi ja kolmeen laitettiin muotti, millä hiukan profiilia pidennenttiin mätsäämään muiden kanssa. Muihin sitten vaan geelattiin omat kynnet, jotka olivat ihan mukavan mittaisia sellaisenaan. Käytössä olivat Ciatén geelit.

Kokemus oli oikein positiivinen, siitäkin huolimatta, että geelien kovettaminen oli aika lämpöistä hommaa. En ollutkaan tiennyt, että UV-kovettuminen on niinkin eksoterminen reaktio. Ensin siistittiin oma kynsi, sitten laitettiin ne muutamat tipit ja muotit ja sitten eka kerros geeliä. Viilausta ja muotoilua, sekä koristelua valkoisella geelillä ja hileillä ja sitten taas rakennegeeliä. Sen jälkeen lopullinen muotoonhionta ja kiiltogeelaus. Olisikohan siihen mennyt sellainen tunti ja 45 minuuttia kokonaisuudessaan.

Valitsin aika vaaleat kuvioinnit näin ekoihin kynsiin, jotta päällelakkaus olisi helpompaa. Ajattelin nimittäin, että enhän minä kolmea viikkoa jaksa samassa manikyyrissä olla, mutta ainakin eka viikko on mennyt ilman haaveita muutoksesta tyyliin. Muutaman kynnen olen ehtinyt myös hiukan reunasta lohkaisemaan kynnenalusia puhdistaessani, sinne oli jäänyt pieniä paakkuja, joita tyhmyyksissäni hiukan rapsuttelin. Kokemus on tähän mennessä ollut oikein positiivinen, joten tuskin jäävät viimeisiksi geelikynsikseni. Seuraava huolto onkin jo reilun kahden viikon kuluttua.

Ekat geelikynnetTässä kuvassa vasemman käden kynsiä, noista keskisormessa on ollut muotti, muuta ovat oman kynnen geelauksia. Kädet ovat kuvassakin taas aika kuivat, pakkaskelit eivät todellakaan helli minun käsiäni. Ei auta vaikka kuinka rasvaisi, hetken päästä on tassut taas ihan kuivat.

Jos etsit hyvää paikkaa laitattaa geelikynnet Pohjoisessa Kymenlaaksossa, niin voin lämpimästi suositella Beauty Memoriesia. Ystävällinen ja välitön tunnelma ja asiantunteva palvelu.

-Murmis-