Radiant Rose

Sainpa taas otettua lakkauksesta jonkinlaisia kuviakin. On muuten haastavaa näin syksypimeällä, kun auringosta ei näy vilaustakaan pilvien takaa. Jäi mm. yhdet hololakkaukset dokumentoimatta, kun en ehtinyt niitä kuvaamaan ennenkuin jo olivat katastrofaalisen lohkeilleet. Keinovalossa ne eivät vaan päässeet kunnolla oikeuksiinsa.

Mutta asiaan. Tällä kertaa lakkana Nubarin Radiant Rose ja pienet koristeet Konadin laatalla m77. Kyllä huomaa, että tämä lakka on tilattu ihan ensimmäisessä lastissa tänä syksynä, kun näistä kynsijutuista innostuin. Silloin tuli tilattua vain vaaleita ja hillittyjä sävyjä. Nyt innostuksen edettyä olen alkanut vaatia lakaltakin enemmän näyttävyyttä (ehkä syksy tuo soppaan osansa) ja tämä tuntui alkuun jopa liian nude-lakalta.

En oikein tiedä, mistä tuo rose tuohon lakan nimeen tulee, sillä hyvällä tahdolla tässä erottuu vain hiukan kermaisen vaaleaa väriä, ruusunpunasta on turha puhuakaan. Ihanat mikroglitterit tosin pelastivat paljon. Ne säkenöivät ja kimaltelevat kauniisti valon niihin osuessa. Ensimmäisessä salamalla otetussa kuvassa ne eivät juuri erotu, mutta ilman salamaa otetussa toisessa kuvassa edes vähän näkyvät. Lakka oli helppo levittää ja kaksi kerrosta sitä laitoin. Kolmaskaan kerros tuskin olisi tuonut tuon suurempaa peittävyyttä. Siisti arkisävy.

Nubar radiant rose flash

Nubar radiant rose no flash

Värilakat siis tuli levitettyä kynsiin jo eilen. Tänään sitten innostuin testailemaan torstaina Stockalta mukaan tarttunutta Konad-laattaa. Nimettömiin koitin askaroida koristuksia tummansinisellä Konad-lakalla ja hiukan turkoosia koristelakkaa kuvion ”timantin päälle”. Peukaloakin koristelin, mutta se meni tietysti pieleen ja jouduin uusimaan lakkausta pohjia myöden. Siihen kokeilin sitten ”hiukan” Viva la Nailsin glitteriä, mutta ei onnistunut ihan toivotulla tavalla. Glittereistä siis lisää myöhemmin, yksi idea nimittäin odottaa toteuttamista…

-Murmis-

Blogin toinen vesimarmorointi

Papusen tavoin on täälläkin tiirailtu Coletten vesimarmorointeja jo kauan sillä silmällä. Minulla kovasti poltelleen tekniikan kokeilu meinasi tyssätä ajanpuutteeseen ja luuloon, ettei kokoelmissani ole vielä hommaan sopivia lakkoja. Sillä ainakin kokemattoman vesimarmoroijan kannattaa varata reilusti aikaa kokeiluun, sillä monine eri vaiheineen hommaan saattaa kulua tunti jos toinenkin. Mutta kokemuksen myötä luulen homman nopeutuvan. Ja kannattaa rohkeasti kokeilla eri värien sekoittamista, saahan kokeilun pois, jos ei miellytäkään silmää. Yllättävätkin väriyhdistelmät saattavat näyttää hauskoilta marmoroinneissa.

Minulla oli pohjavärinä kaksi kerrosta Sally Hansen  Xtreme wear 87 Violet Sparks, jota olin ajatellut käyttää marmoroinnissakin. Sitten kuitenkin päädyin käyttämään Nubarin Platinumia ja Erratic Purplea sekä vanhoista varastoistani löytynyttä BeYun nroa 377, joka on melko kirkas sininen.  Veden pinnalla värit olivat aika kirkkaita ja erorttuivat selvästi toisistaan, mutta kynnelle ehdittyään ne olivatkin hiukan vaisuja. Tavoittelin selkeämpiä värieroja, joten seuraavalla kerralla pitänee käyttää lakkoja, joissa on todella voimakas pigmentti tai jotka ainakin ovat koostumukseltaan paksuhkoja. Ja niinpä lähti muutama kynsilakkatilaus maailmalle. Mutta kaikenkaikkiaan muutamalle kynnelle sain aikaan jopa ihan kivan kuvioinnin, joskin jotkin ovat sitten alle kaiken arvostelun. Ja muutaman onnistuneen kynnen suttasin sitten marmoroinnin jälkeen. Ja hupsis, kameran kautta kynsinauhat eivät olleetkaan vielä niin siistit kuin luulin.

wm1 left

wm1 right

Ja vielä muutama kokemuksen kautta hankittu vinkki muillekin aloittelijoille (eli näissä minä onnistuin sohlaamaan…):

  • anna pohjalakkauksen kuivua kunnolla ennenkuin alat fixaamaan suojateippejä ja muita vesiesteitä
  • ole tarkkana, ettei teippi mene liikaa kynnen puolelle
  • ensimmäiselllä kerralla ei ehkä kannata koittaa tehdä liian monimutkaisia kuvioita
  • ensimmäisellä kerralla ei ehkä myöskään kannata koittaa dipata kuin yksi kynsi kerrallaan
  • putsatessa pintaa kynsilakkajäämistä kannattaa varoa, ettei tökkää juuri marmoroitua kynttään sillä tikulla
  • käytä teippuksessa mieluiten helposti irtoavaa teippiä (kuten esim scotch), niin säästyt tuhraamasta tuoreita marmorointejasi, kun teippi ei meinaa irrota millään ilveellä
  • malta odottaa aika kauan kynsilakkojen lopullista kuivumista, jottei suuri työ mene hukkaan

-Murmis-

Epätasainen violetti

Tässäpä NOTD eiliseltä. Ja nimenomaan vain päivän kynnet, sillä uimahallissa lilluminen sai lakan taas irtoilemaan lähes koko kynnen kokoisina paloina. Kesto oli siis perjantai-illasta lauantai iltapäivään. Nail Envyn päällä kaksi kerrosta Nubarin Erratic Purplea, melkein olisi yksikin kerros riittänyt eli oli hyvin peittävä väri. Päällä kynsitarroja ja Poshen pikakuivattava top-coat. Ulkona väri heijasteli enemmänkin violetin sävyjä, mutta sisällä näytti jotenkin harmaalta. Ja erratic nimi tulee varmaan koostumuksesta, mielestäni Erratic purple oli frost-pintainen eli siveltimenvedot jäivät näkyviin, vaikka eivät kuvasta erotukaan.

Nubar erratic purple

Huomenna sitten koitan saada esittelyyn minun ensikokemukseni tänään tehdystä vesimarmoroinnista. Tulos ei kyllä ollut lähimainkaan yhtä onnistunut kuin blogisiskollani Papusella.

-Murmis-

Valmistautumista eli shopshopshop

Kaiken a ja o on kuulemma huolellinen valmistautuminen. Siksipä minäkin kynsienlakkauspureman saatuani säntänsin oitis muiden kynsiblogaajien suosittelemiin nettikauppoihin tilaamaan ihanuuksia omille kynsilleni. Ja nyt on sitten posti kantanut kotiini kaikenlaista tarpeellista tavaraa.

Ensin saapui paketti CesarsShopista:


Konadin setti T, musta, sininen ja viininpunainen lakka sekä muutama laatta (m27, m35 ja m56). Papun kanssa samasta tietolähteestä minullekin selvisi, että nyt on korkea aika tilata Nubarin lakkoja Looks Designista. Harmillista, että heiltä näiden ilmeisesti laadukkaiden lakkojen edustus ja myynti Suomessa loppuu. Toivottavasti saavat jonkun muun hyvän merkin tilalle.

Nubar Pearl Feather  *  Midnight Glory  *  Electric Touch  * Erratic Purple

Radiant Rose   *   Lavender Shimmer    *    Impulsive Silver   *   Platinum

Vaikka postin tuomat paketit täyttivätkin jo monta haavetta, piti silti käydä Kicksissä hakemassa tarvikkeita ranskalaista manikyyriä varten:

Ja tulihan se Head 2 Toe Beautynkin paketti viimein ja ihan ovelle asti toimitettuna, luksusta:

China Glaze Good witch?, Second-hand silk, Encouragement, Tinsel, Adore ja Beauty and the beach

Samassa paketissa kotiutui Sechen Restorea (kaappien kätköistä löytyi aika hurja määrä kynsilakkoja, jospa niistä joitain saisi vaikka elvytettyä käyttöön…), Poshen Fast Drying BaseCoatia ja Super-fast drying topcoatia. Jospa nuo auttaisivat edes vähän mun ongelmaan, joka on lakkausten todella nopea lohkeileminen. Mulla on ilmeisesti liian joustavat ja taipuisat kynnet, sillä lakka alkaa murtua todella nopeasti. Jos illalla teen manikyyrin, niin kyllä se jo seuraavana päivänä lohkeilee :-/. Ostoslistalle pitää mitä ilmeisemmin lisätä vielä kunnollinen kynnenkovettaja… Aikalailla on siis täälläkin osoitteessa jo ehditty investoida ja uusia haikailun kohteita löytyy päivittäin. Jospa nyt hetken koittaisi kuitenkin hillitä itseään. Ehkä 😉

-Murmis-