ei tällä kertaa ollut parempi. Löysin kaappien kätköistä vanhan No7:in lakan (695 Jewel), jonka muistelin olevan sävyltään ihana. Ja vieläpä hiukan pinkkikin näin Roosa nauha -teeman jatkeeksi. Lisäsin hiukan Sechen restorea, sillä vanhan suosikin koostumus oli mennyt lievästi sanoen tahmeaksi. Pohjalle laitoin tällä kertaa OPI:n Nail Envy kynnenvahvistajaa ja päälle kahdesta kolmeen kerrosta henkiin heräteltyä No7:iä. Levittäminen oli aika haastavaa, sillä koostumus ei ehkä ollut ihan ennallaan yrityksestä huolimatta ja siveltimen jäljet näkyivät lakan pinnassa. Lopulta sain kuitenkin aika siistin jäljen aikaiseksi ja päälle Poshen pikakauivattajaa, joka viimeisteli lakkauksen pinnan hyvin.
Mutta mutta. Pian alkoi kynnenkärki näkyä, kun lakka kutistui. Siinä vaiheessa otin kuvat, jotka eivät täysin tee oikeutta ihanalle duochrome sävylle, vaaleanpunainen-kulta.
Kutistuminen jatkui vielä ja nyt kaikissa kynsissä näkyy kärki, vaikka lakkaus on vain vuorokauden ikäinen. Samoin lopullinen kuivuminen kesti tuskallisen kauan ja pieniä lommoja on siellä täällä. Muuten kyllä kerrankin vaikuttaisi pysyvän hyvin kynnellä :/. Tulevaisuudessa harkitsen kyllä kahteen kertaan, viitsinkö alkaa elvyttämään vanhoja lakkoja, jos tulos on näin hurja kutistuminen. Voihan syyllinen tietysti tuo pohjalla ollut vahvistajakin olla.
Olikohan tämä jo tällä erää viimeinen pinkki vai tuleekohan illalla tehtyä vielä yksi? En lupaa mitään kumpaankaan suuntaan.
-Murmis-
Oi, tuo lakka on sievän väristä, myös livenä! Mulla ei olekaan vielä yhtään duochromea, pitäisi varmaan hankkia 🙂 Mulla muutes kans joku lakkaus kutistui kärjistä tuolla tavalla omituisesti!
TykkääTykkää