Puuhk, melko hektistä on ollut elo kahden pienen kanssa tähän saakka. Pikkuhiljaa alkaa kolmen kuukauden ikäiselle poitsullekin löytyä jo vähän rytmiä ja josko sitten äitikin saisi joskus hetken aikaa itselleen. Kynnet meni arvatenkin aika kamalaan kuntoon pian kotiin päästyämme; lohkeilivat ja katkeilivat, kun olivat niin superkuivat. Ei ihme, sillä niiden hoitamiseen ei ekoilla viikoilla todellakaan riittänyt resursseja ja jatkuva peseminen ei varmaan auttanut.
Ja kun ei lakkauksia, etenkään koristeltuja sellaisia, ole tullut juurikaan tehtyä ja Papu kaipaa minuakin blogiimme jotain kirjoittelemaan, esittelen käsieni pelastajat. Ihan marketista hankin jo aikoinaan kynsien hääkuntoon kasvattamisessa hyväksi havaitsemani tuotteen kynsiä pelastamaan: Trindin Nail Balsam
Kun ongelmana on lohkeilu, tulee ekana usein käytettyä kynnenkovettajaa, vaikka ongelman aiheuttaja on useimmin kynsien liiallinen kuivuus. Kynnenkovettajat kuivattavat kynsiä ennestään ja öljyä lotratessa kädet ovat pitkään rasvaiset ja liukkaat. Nail balsam ei ole rasvainen ja sitä voi käyttää vaikka juuri ennen lakkaamista. Tämä on mielestäni aivan loistava. Hoitaa ja kosteuttaa kynsiä tehden niistä vahvemmat. Kuten kuvasta näkyy, pahimman yli on jo päästy ja kynsissä on kivasti pituuttakin.
Lisäksi olen koittanut muistaa rasvata käsiä usein. Olen varmaan joskus aiemminkin hehkuttanut Orlyn Rich Renewal -rasvoja. Parhaillaan on käytössä Paradise; tuoksuu ihanalle ja imeytyy melko nopeasti.
No laitetaan nyt yksi lakkakuvakin. Tällä hetkellä kynsillä on jo aiemmin esitelty China Glazen Señorita Bonita. Monesti minulla China Glazet eivät ole kynsillä oikein kestäneet, vaan ovat lohkeilleet aika pian. Mutta tämä kuva on otettu neljäntenä päivänä lakkaamisesta, joten nyt ei sitä ongelmaa ole ollut. Hiukan vain kulumaa kärjissä ja muutama pieni lohkeama. Aiemmassa kuvassa lakan kimallus näkyy paremmin, mutta kumpikin on liian sininen. Oikeasti lakka on enemmän punaiseen taittava.
Elossa siis ollaan edelleen ja muutama kuva odottaa, että ehtisin kirjoittaa julkaisun. Toivottavasti jatkossa ehtisi toteuttaa taas jotain koristeltuja lakkauksiakin.
-Murmis-
Haa! Mun tarttee varmaan kans kokeilla tuota Nail Balsamia. Vaikka nyt just kynnet ovatkin ihan suht hyvässä kunnossa, niin tuntuu, että ne ovat silti turhan kuivat – ja jossain vaiheessa sitten aina kuuluu *raps* ja reunassa on repeämä…
TykkääTykkää