Mopoilua Tukholmassa

Käväisin viime viikonloppuna Tukholmassa seminaarireissulla ja sehän tietää sitä, että pyhäinvaellus Sephoraan oli ohjelmassa. Siinä sitten kävi niin, että mopo taisi karata matkalla Sephoraan poliisin mellakka-aitoja väistellessämme tai niin ainakin luulen käyneen näin jälkeenpäin ostoksia tutkaillessani.

Mulla on ennestään Too Facedin Chocolate bar luomiväripaletti ja se on valehtelematta eniten käyttämäni paletti. Siinä on mulle just passelit sävyt päivämeikin tekoon ja toisaalta sillä saa iltameikinkin hyvin aikaan, jos ei hirmun kirkkaita värejä kaipaa. Siksipä olin antanut itselleni jo etukäteen luvan sortua Too Facedin Chocolate Bon bons -palettiin, mikäli sitä sattuisi jo Tukholman Sephorassa olemaan. Ja olihan sitä.

sephorasetti

Etukäteen suunnitellulle ostoslistalle oli päässyt myös Benefitin Hoola Bronzer ja Erase paste alati tummenevien silmänalusteni peittoamiseen. Sekä lisäksi tietysti vakio-ostokseni, Sephoran omaa silmämeikinpoistoainetta, misellivettä ja meikinpostoliinoja. Erase Paste vaihtui lennosta kuitenkin Fake up -peiteaineeseen, joista toinen on menossa Emmalle. On kuulemma tosi kosteuttava peiteaine ja sehän ei kai voi olla huono juttu. Testataan siis sitä. Naamiot, suihkusaippuamini, yövoidenaamio, Benefitin They’re real -mascara ja Primping with the stars pohjustussetti olivat sitten niitä heräteostoksia. Koska olin niin hyvä asiakas, sain kaupan päälle kolme tuollaista sävytettyä huulirasvaa. Kaksi oli jo jossain laukun pohjalla kuvia ottaessa. Olisko tää nyt sitten sellainen Haul? Siitä olen kuitenkin ylpeä, että pienestä houkutuksesta huolimatta maltoin olla sortumatta Kat Von D:n Shade Light -korostuspalettiin, jota siellä myös oli tarjolla.

Koska mulla on se meikkauspisteen luominen kesken, päädyin seuraavaksi Åhlensille ostamaan Mujin lokerikkoja.
mujilaatikot

Mukaan lähti kolme erilaista lokerikkoa, jotka olen jo pinonnut meikkauspöytäni kulmaan. Hirmu hienoahan tietty olisi, jos noi olisi oikeasti pinottavia. Ovat nimittäin kaikki hitusen erikokoisia ja reunasta ei jää tasainen. Onneksi mulla ei ole perfektionismin oireita, joten pystyn elämään tämän asian kanssa. Etenkin kun tuohon viereen on tulossa vielä yksi Palaset-lokerikko.

Kun näitä aarteita pitkin Tukholman katuja ja metroa olin raahannut ja pankkikortti huusi jo lompakossani armoa, jäivät ostokset laivalta aika pieniksi. Olimme reissussa Silja Symphonylla ja siellä oli kyllä ihanan iso tax free kosmetiikan suhteenkin. Siitä huolimatta mukaan tarttui vain lapsille nallekarkkeja, miehelle ja minulle suklaata ja sitten tarjouksista vähän jotain.

laivaostokset

Cliniquen meikit olivat -20% alessa, joten kotiutin testiin high impact curling mascaran. Tämä on sellainen lämpimällä vedellä poistettava yksilö. Elizabeth Ardenilta oli tarjouksessa mm. Green Tea Honey drops vartalovoiteet. Mulla on aiemmin ollut sitä tavisversiota, mutta nyt hankin testiin Bambulla pimpattua voidetta. Tämä maksoi vain muistaakseni jotain alle 15 euroa ja on kuitenkin aika hervottoman iso purkki.

Näin hienosti sain Sephoran ostokseni muuten pakattua. Se sujahtelivat Mujin laatikoihin oikein nätisti :D. Yksi laatikosto vain kulki erillisessä kassissa, nämä mahtuivat hyvin pieneen trolley matkalaukkuuni.

packing-the-treasures

Sen verran reippailta nämä tammikuun viimeisen viikonlopun ostokset kuitenkin tuntuivat (ja tammikuun shoppailut muutenkin), että olen päättänyt pitää shoppailutaukoa helmikuun ajan ainakin kosmetiikan suhteen. Muutenkin koitan opetella itsehillintää hankinnoissani, siihen auttavat myös pari isoa laskua, jotka kolahtivat postilaatikkooni tällä viikolla. Katsotaan kuinka käy, pitääkö ostoslakko.

Sisustussunnuntai osa 1. Meikkauspaikka

Kuten otsikosta kenties huomasittekin, päätin aloittaa blogissa uuden teeman näin sunnuntaisin, sisutusjutut. Varmuudella en uskalla luvata postausta ihan joka sunnuntaille, mutta parhaani teen. On nimittäin sisustus aika ajankohtainen asia elämässäni.

Mehän viime vuoden aikana rakennettiin (tai totuuden nimessä rakennutettiin) itsellemme unelmiemme omakotitalo ja hiukan ennen joulua päästiin muuttamaan tänne. Parhaillaan koitan saada nurkan kerrallaan omaa silmää mahdollisimman hyvin miellyttävään kuntoon. Täyttä työpäivää tekevän kahden pienen lapsen äidin työlista on kuitenkin koko ajan ylistevuotavainen, joten edistys on hitaanlaista tälläkin projektilla. Sisustussunnuntai-teemalla raportoin sitten työn alla olevista nurkista tai esittelen valmiita tai suurinpiirtein valmiita ratkaisujani.

Ihan ekaan teeman postaukseen pääseekin kodin sydän ja eittämättä koko talon tärkein kohta, nimittäin emännän pakkelointipiste. Kaunistautumisasema on kyllä vielä aivan kesken. Meikkaus- ja kaunistautumispaikka sijaitsee makuuhuoneen yhteydessä vaatehuoneessa tai siis walk-in-closetissa, joka on kuulemma kovasti muotia.

kaaos1

Olkoon tämä nyt sitten ennen kuva. Paikalla on kiintokalusteiden mukana tilattu pöytä. Meillä on talossa mansardikatto, jossa on toisella lappeella kolme pientä ikkunaa. Näistä ikkunoista yksi on juurikin tuolla vaatehuoneessa ja sen alle tuo pöytä asennettiin. Pöytä on tehty mittojen mukaan paikkaan juuri sopivaksi ja rakentuu pöytälevystä, sivulaidoista ja pöydän alla olevasta laatikosta. Pöytä, kuten kaikki muutkin talon kiintokalusteet, on Domukselta.

Pöydän vieressä on IKEAn Helmer lipasto, joka itse asiassa on lähdössä pois, sillä lopullisessa suunnitelmassa sitä ei enää tarvita aarteideni säilytykseen. Tarvisiko kukaan sellaista, halvalla lähtee? 🙂  Pöydän ääressä on myös puinen tuoli, joka saa väistää muualle.

kaaos2

Pöydällä on meikkausvalona päivänvalolamppu ja peilinä IKEAn Tysnes. Purkeissa suteja ja useimmin tai viimeksi käytetyt meikit hujan hajan. Joku järjestys tähän pitäisi kyllä saada.

kaaos3

Lisäksi kuvassa on järkyttävä määrä roinaa. Toki siellä seassa on kaikki  mun meikit ja kynsilakat, korut ja hajuvedet, mutta ihan taatusti paljon myös tarpeetonta tavaraa. Tuossa yläpuolella olevaan tavaran täyttämään nurkkaan on jo saapunut Muuramen iso kolmonen ja pikkukolmonen. Nyt vaan pitäisi lajitella ja järjestää kaikki tavarat laatikoihin ja piste alkaisi olla kuosissa. Homma ei vaan tunnu etenevän, kun en meinaa osata päättää, mikä kuuluu mihinkin :D.

Hups, vol 564

 photo oops.jpgMonelle kosmetiikkaharrastajalle taitaa olla tuttua se tunne, kun yhtäkkiä huomaa tilanneensa jotain, jota ei nyt ihan välttämättä olisi tarvinut, mutta on kuitenkin kiva päästä kokeilemaan tai ainakin se näyttää tosi kiinnostavalta ja/tai ihanalta. Siis se Hups, kun tilaus lipsahtaa nettikauppaan. Ihan vahingossa. Nettishoppailu vaan on aivan liian helppoa itsekurittomille kuten minä.

Usein mainoskanavana ja innoittajana näille hupsahduksille toimivat blogit ja minun tapauksessani myös YouTube-videot, joita katselen mm. kynsiä lakatessani. Etenkin ison lätäkön tuolta puolen tulee semmoisia himotuksia, ettei mitään jarrua eikä aina oikein järkeäkään. World wide delivery, yeah baby yeah! Shipiton tai vastaavan käyttöä en ole edes uskaltanut harkita, ihan hyvä, että mulla on jotain rajoitteita tässä hommassa ;).

Tuubivideoiden luomalla tarpeella voinee selittää, että ihan yhtäkkiä minun, joka ei aina edes muista käyttää huulipunaa saati sitten päivän mittaan lisätä sitä, piti syksyllä saada Manny Muan suunnittelema Gerard Cosmeticsin nestemäinen hydra-matte huuliväri Serenity. Ja sille kavereiksi pari muutakin, joista yhden olen jo kaupannut eteenpäin Sissille ja toista en ole vielä edes käyttänyt.

first-gc-hydra-mattes

Serenity on noista tuo hillitympi ja kirkas oranssinpunainen on nimeltään Mercury rising. Jotenkin mun arkiminääni ei tuo Mercury rising ihan tunnu luontevalta, vaikka kovasti olen viime aikoina huulipunankäyttöäni petrannutkin. Serenity sen sijaan on ollut huulillani useastikin. Jopa niin usein, että se pääsi mukaan impromptu dupeswatchiin muutama päivä sitten instan puolella. Ihan vaan koska kaikki suosikkiarkisävyni olivat mukana käsilaukussa :D. No kumminkin, hydra mattet ovat tosi miellyttäviä huulilla, eivät kiristä tai tunnu kuivilta ja kesto on erittäin hyvä. Serenity avasi minulle ihan uuden alueen, nestemäiset huumeikit. Vielä olen itseni hillinnyt, mutta hiukan Kat Von Deen ja Jeffree Starin huulivärit houkuttavat jo…

gc-serenity-ja-mercury-raising

Samoin ihmeellinen tarve päästä kokeilemaan Morphen siveltimiä tuli YouTubesta, jälleen pääasiassa Mannya ja Patrick Starrria katsellen. Haaviini päätyivät sivellinnumerot M438 ja M504.
morphe-M438-andM504-whole

Tuommoinen suippokärkinen sivellin vaan niiiiin selkeesti puuttui mun kokoelmasta, että se oli pakko saada. Siis tuo 438. Aivan loistava silmänalusten puuterointiin tai korostusvärin sutimiseen. Ja sille tietysti kavereita, ettei tarvinut yksin matkustaa. ”Onneksi” näitä sai BeautyBaysta.

morphe-M438-andM504

 

Sitä en kyllä oikein osaa sanoa, miksi tämä päätyi BeatyBaysta siveltimien kanssa samaan lähetykseen kaveriksi siveltimien sijaan…
morphe-palette-box

Morphe 35C Multi-color matte palette. Sen verran olen tätä testaillut, että laatu vaikuttaa erinomaiselta, etenkin hintaansa nähden, tämä nimittäin maksoi vain hiukan yli 20 euroa. Väreissä on runsaasti pigmenttiä ja ne häivyttyvät oikein hyvin. Olisi sitä huonompaankin tuotteeseen siis voinut sortua. Mutta silti, eikö mulla muka ollut ennestään jo riittävästi luomivärejä? ja tuleeko kaikkia värejä koskaan käytettyä? Tää ei vaan taida olla järjen asia.

morphe-palette-open

Tälläkin hetkellä on paketteja matkaamassa luokseni monelta suunnalta, vaikka koitankin kehittää itsehillintääni nettishoppailun suhteen. Voisko joku vaan takavarikoida mun luottokortin ja poistaa paypal-tilini…

(Postaus ei sisällä mainoslinkkejä, kaikki esitellyt tuotteet olen itse hankkinut ja en hyödy klikkailuista mitenkään. Ovatpa vain helpottamassa lukijoita, jos tekin haluatte kokea hups-fiiliksiä)

It’s alive!

Tai She’s alive. No kumpikin sopii, eli elossa ollaan, vaikka blogi ei ole päivittynyt ja nyt koitan elvyttää senkin taas henkiin itseni lisäksi. Oli ihan hirmuisen kiireistä koko joulunaika ja sama meno on jatkunut uuden vuoden puolelle. Kaksi sanaa: sisustus ja siivoaminen. Niitä olen puuhannut vapaa-aikanani. Olen kyllä vähän ehtinyt istuskella takkatulen ääressä ja kutoa hädissäni lapsille sukkia pakkaspäiviä varten myös.

Niin pakkasta on riittänyt täällä eteläisessä Suomessakin ja jopa kaltaiseni rasvanaaman on pitänyt tarttua tukevampiin kasvovoiteisiin. Niistä lisää toiste, mutta nyt oli ihan pakko tulla kertomaan vartalovoiteesta, jonka sain blogini kautta hyppysiini. Sitruunaisten tuoksujen ystävien ehdoton hankinta talvi-ihon kosteutukseen. L’Occitanen Zesty Lime Ultra Soft Cream. Tämä 10 prossaa sheavoita sisältävä voide tuoksuu niin ihanan raikkaalle ja sitruunaiselle, ettei mitään rajaa. Tulee mieleen sitruunankuoriraaste aivan välittömästi. Ah!

loccitane-zesty-lime

Voide on mukavan täyteläistä, mutta sulaa kevyelläkin sivelyllä ihoon jättäen sitruunaisen tuoksun leijumaan. Tuoksu säilyy jonkin aikaa, mutta esim. illalla tätä käytettyäni en enää aamulla tarkallakaan nuuskimisella iholtani sitruunaista tuoksua juuri erottanut.

loccitane-zesty-lime-med-hand

Purkki henkii mennyttä aikaa hauskalla metallisella olomuodollaan. Kiertämällä avattavassa purkissa on voidetta 100 millilitraa, joten hirmuisen isosta pakkauksesta ei ole kyse. Siksipä ihan ensimmäinen ajaukseni tätä kokeillessani olikin, että pahus kun olen näin iso, tätä kuluu kerralla ihan liikaa :D.

loccitane-zesty-lime-2

23 euron hintainen Zesty Lime ei ole ihan edullisimmasta päästä kosteusvoiteita, mutta jos kaipaat ylellistä hetkeä ja erinomaista kosteutustehoa, on tämä hyvä valinta. Itsekin harkitsen vakavasti uuden purkin hankkimista. Samaa voidetta on saatavana myös ruusun ja vaniljan tuoksuisena, mutta kyllä minä tähän sitruunaiseen uudenkin purkin kohdalla päätyisin.

Arvonta suoritettu

Onnea Tuulikki, arpa suosi tällä kertaa sinua ja Lumenen lakat odottavat täällä postitusta uuteen kotiin. Voittajalle on ilmoitettu sähköpostitse.

Kiitos hurjasti kaikista kommenteista. Blogi elää hiljaiseloa vielä hetken, sillä odottelemme edelleen nettiä uuteen kotiimme ja kaikki tavarat eivät ole vielä paikallaan uudessa kodissa, eli en malta istua bloggailemaan. Mutta pian tilanne varmasti korjaantuu. Hyvää joulun odotusta, joko lahjat on ostettu?

Kosmetiikkabloggajien joulukalenteri luukku 13: Arvonta ja joulumanikyyri

joulukanteri

Tänään aukeaa Kosmetiikkabloggaajien joulukalenterin luukku täällä Murmiksen paklaamossa. Luukun numero on 13, eikä se suinkaan ole tällä kertaa epäonnennumero, sillä saatte avata vielä toisenkin luukun Rian Blogissa. Jos eiliset luukut ovat vielä avaamatta, käypä pikimmiten kurkkaamassa ne Ilonan ja Nekun blogeissa. Huomista luukkua taas voit väijyä heti aamusta Marian blogissa.

Jos olet saapunut ensi kertaa tänne pakkelipisteeseen, niin voisin kertoa, että täällä kirjoittelee nelikymppinen perheenäiti Espoosta. Päivät olen tutkija ja vapaa-aikanani paitsi vaalin kosketiikka-aarteitani, myös luen ja teen käsitöitä sekä piiskaan itseäni liikunnan pariin. Ollaan juuri muutettu unelmiemme taloon ja tavarat ovat vielä ihan sekaisin. Tilaa on kuitenkin varattu riittävästi kaikkien harrastuksille, myös minun kosmetiikkahamstraamiselleni, joten eiköhän kaikelle löydy paikkansa pikkuhiljaa. Koska kosmebloggailuni alkoi kynsiin keskittyneenä Jos edes kynnet –blogissa, päätin tämän ihka ensimmäisen joulukalenteripostaukseni pyhittää myöskin kynsijutuille.

Viime viikonloppuna oli pieni juhlahetki tiedossa, joten muuttorumban keskellä lakkailin itselleni jouluiset kynnet. Lakkasin kynnet OPIn You Only Live Twicella, nimettömiin OPIn My Favouriten Ornamentia. Lisäksi töpöttelin kostutetulla meikkisienellä liukuvärimäisesti keskisormien kynsien kärkeen My Favourite Ornamentia. Ihanasti tuli kimmellystä ja ainakin omasta mielestäni juhlavat ja jouluiset kynnet pienellä vaivalla. Tietysti asiaa auttaa, että valitut lakat ovat itsessäänkin sangen kimmeltäviä.

joulukynnet

Nyt jollakin teistä lukijoista on mahdollisuus päästä toteuttamaan lähes samanlaiset kynnet, hopeisenvälkkyvinä tosin. Sain Emman pikkujouluista tuotelahjana Lumenen Gel Effect lakkoja uusissa talviväreissä.

lumenelakat-arvonta
Arvonta on suoritettu, enää ei voi osallistua.

Tahdon jakaa lakkausiloa kanssanne, joten arvon koko setin lakkoja yhdelle onnekkaalle. Palkintona on seuraavat Lumenen lakat:

  • 58 Säkenöivät hetket
  • 59 Valon säteet
  • 60 Jäämarja
  • 61 Lumienkeli
  • 62 Talven kirkkaus
  • 63 Hehkuva ilta

Arvonta-aika päättyy torstaina 17.12. klo 12.00, minkä jälkeen otan yhteyttä voittajaan. Voit osallistua jättämällä kommentin ja muistamalla merkitä sähköpostiosoitteesi sille tarkoitttuun kohtaan. Sähköpostiosoitteita ei julkaista eikä kerätä talteen myöhempää käyttöä varten. Epätäydelliset osallistumiskommentit eivät voi osallistua arvontaan. Onnea kaikille!

Vähemmän muutettavaa

Eli loppuneita tuotteita. Monen blogin kommenteista olen lukenut, että nää postaukset loppuneista tuotteista on tosi tykättyjä. Niinpä sitten minäkin päätin alkaa kerätä tyhjentyneitä puteleita kertoakseni teille, mitä onkaan tullut käytettyä. No niinhän siinä sitten kävi, että aloitin keräämisen varmaan joskus syyskuussa (ihan kaikkia purkkeja en tainnut muistaa laittaa säilöön ja muutama tyhjä silmämeikkiputsariputeli taisi eksyä toiseen postausaihioon) ja niin on ollut kiireinen syksy, että nyt vasta sain aikaiseksi näistä kirjoittaa. Sillä todellakaan en aio muuttaa näitä roskaksi muuttuneita aarteita uuteen kotiin. Eli asiaan.

loppuneet-syksy-2015

Säilöin tyhjiä pakkauksia kivassa Freyan paperikassissa makuuhuoneen nurkassa. Jatkossa pitää keksiä parempi keräysmetodi, vaikka tuo kassi ihan sievä onkin. Syksyn aikana loppuneita tuotteita kertyi aikamoinen läjä. Se oikeastaan yllätti minut, sillä aiemmin en ole kiinnittänyt huomiota siihen, mitä loppuu, kunhan vain olen hävittänyt pakkaukset. Ja välillä tuntuu, että eihän minulta mitään tuotteita lopu koskaan. Hah, ei pidä paikkaansa.

loppuneet-syksy-2015-tukkajutut

Kuivashampoota ja lakkaa. Matrix Clean Remix oli oikein oiva tuote, taisin hankkia tän keväällä L’Orealin ysmyistä.  Batisten Neon Lights* onkin esiintynyt postauksessa, tämä tuli keväisen kauneusbloggaajien Turkumiitin lahjabägistä. Sebastianin lakka. Todellä hyvä tuote, mutta pitkä miinus jatkuvasti tukkeutuvasta suuttimesta. Lopulta se meni niin tukkoon, että en liottamisesta huolimatta saanut sitä enää toimimaan ja hiukan jäi puteliin tavaraa jemmaan.

loppuneet-syksy-2015-perusjutut

Perustuotteita. Vichy Nutri extra oli tosi kiva suihkuputsari, tuoksui kivalle, hiukan kukkaiselle, mutta ei liikaa ja puhdisti kuivattamatta ihoa ihan korpuksi. Ei tosin vaahtoudu kovin paljoa. X-tran kynsilakanpoistoaine on luottokamaa lakkojen poistamisessa, hyvä ja halpa. L’Orealin Sublime Body kuorintavoide, en ostaisi uudelleen. Haju yrittää olla raikas, mutta minä en tykännyt, kuorintateho heikko ja taitaapa olla ne kuorivat rakeet vielä niitä saastuttavia muovipalleroita. Triple Dry dödö, tää on ihan toimivaa. Laitetaan siis illalla puhtaisiin kainaloihin ja pestään aamulla pois. Muutaman yön käytön jälkeen pitäisi pysyä kainalot kuivina koko päivän ja jatkossa riittää pari käyttökertaa viikossa. Mutta jatkossa käytän tätä kyllä tuoksuttomana versiona, tää pinkki ”fresh” tuoksu ei miellyttänyt mua ollenkaan. Colgate Max White on peruskamaa, toimii hyvin ja hampaat puhdistuu eikä maistu pahalle. Ihan jees.

loppuneet-syksy-2015-kasvojen-puhdistus

Nassun putsareita. La Roche-Posay Effaclar kasvovesi lupaa olla mikrokuoriva ja tehokas huokosten supistamiseen ja avaamiseen eli sisältää alkoholia ja LHA:ta. Tykkäsin ja ihokin on ollut viime aikoina oikein kivassa kunnossa ja näppyjä on ollut vähemmän. Ehkä tämä on osaltaan auttanut. Biothrmin Biosource vaahtoava putsari. Tätä olen käyttänyt Clarisonicin kanssa. Tuoksuu hyvälle, vaahtoaa ja puhdistaa hyvin, ei kuivata liikaa. Oikein hyvä. Dermosilin Blossom Hand soap oli ihan peruskäsisaippua, mutta tuoksui aika kivalle. Taisi olla kausituote. Blossomeita tuli myös Turkumiitin bägissä, mutta en muista oliko tämä siellä vai olenko ostanut tämän itse. Garnierin Micellar Cleansing Water. Tämä on ihan loistava tuote. Putsaa hellästi, saatavuus on hyvä ja hinta edullinen. Olen siirtänyt tätä Sephoran miselliveden vanhaan pulloon, koska tykkään käyttää tätä pumppupullosta ja tää puteli on ihan liian iso vessan peilikaappiin. Siirtopullossa tuotetta onkin vielä jäljellä, vaikka tämä pullo on jo tyhjä.

loppuneet-syksy-2015-kasvojen-kosteutus

Estee Lauderin Advanced Night Reapair Eye. Geelimäinen silmäympärysvoide, joka vähensi kyllä ilmejuonteita hiukan, mutta massiivisen mustiin silmänalusiin tällä ei ollut vaikutusta (riittävä uni saattaisi auttaa enemmän). Oikein ok tuote. Estee Lauderin Day Wear päivävoide. Tästä tykkäsin älyttömästi, tuoksui hennosti ja imeytyi hyvin. Aurinkosuojaakin 15 edestä. Glamglown Thirsty Mud naamio. Ihanaa kosteuttavaa mutaa. Tämä oli semmoista vaaleanruskeaa tahnaa, jota levittelin iltaisin nassuun. Muta kihelmöi vähän ja aamulla iho oli kyllä paremmannäköinen. Lancomen Visionnaire Eyux silmäympärysvoide. Ihan ok, mutta ei pärjää tuolle Estee Lauderin voiteelle. Biothermin Skin-Best yövoide. Kosteutti tosi hyvin eikä ollut liian rasvainen mun pintakuivalle sekaiholleni. Varsin hyvä.

loppuneet-syksy-2015-drops

Ja viimeisenä Dolcen Floral Drops hajuvesi. Ihanaihanaihana. Tätä on jo uusi pullo käytössä (ja toinen varastossa, krhm). Rakastan tätä tuoksua. Valkeita kukkia ja kastevettä, pohjalla hiukan myskiä. Sopii mulle, tykkään kevyistä tuoksuista. Elisabeth Ardenin Eight Hour Hand Treatmentia tyhjenee aika usein, sillä tää on mun ehdoton käsirasvasuosikkini. Lisäksi pidän kovasti Eight Hour -tuotteiden kamferimaisesta tuoksusta. The Body ShopinSpa Wisdom käsi- ja jalkavoi oli jäänyt kaapin nurkkaan ja alkoi haista hiukan kummalle. Ei ilmeisesti kovin vakuuttava, kun oli unohtunut. L’Orealin Super Liner Smokissime ei ollut ollenkaan mun juttu. En saa sitä häivytettyä nätisti ja jotenkin muutenkin meh.

Huhhei, tulipa pitkä postaus. Kiitos jos jaksoit lukea tänne asti. Minä lähden nyt jatkamaan pakkaamista.

Joulukalenterin eka luukku – oman ja Kauneusbloggaajien

Viimein koitti joulukuun ensimmäinen ja sain avata ekan luukun ihanasta Beauty secrets -kalenteristani. Kuvat on napsittu puhelimella aamuhämärässä, joten laatu ei ihan ole optimi, mutta koittakaa kestää.

luukku1

Tänään ekan päivän kunniaksi ajattelin esitellä luukun sisällön täällä, jatkossa sitten joka aamu Instassa ja täällä blogissa vähän harvemmin. Ja mitäkö sieltä sitten tuli?

 luukku1moroccanoil

25 millin puteli Moroccanoilia. Muutamaa muuta hiusöljyä olen kokeillut, mutta Moroccanin kulttituotetta vielä en. Minulla on melko lyhyet ja todella hennot ja pehmeät hiukset, joten liiallinen öljyllä läträäminen saa aikamoisen rasvalettiefektin, mutta kyllä tippa kuiviin latvoihin silti on hyvä. Ja meikkisiveltimetkin voisivat tykätä…

Eikä siinä vielä kaikki. Tänään käynnistyy myös perinteinen Kauneusbloggaajien joulukalenteri. Joka aamu kello kuusi Jouluun asti aukeaa uusi luukku jonkun bloggaajan kalenterissa ja parhaimpina päivinä jopa kaksi luukkua. Oma luukkuni aukeaa 13. joulukuuta samaan aikaan Ria G:n kanssa. Tässä lista kaikista osallistujista, niin voitte käydä avaamassa kalenterin heti tästä päivästä alkaen ja muutenkin tutustua osallistujablogeihin. Mitä kaikkea näiden luukkujen takaa mahtaa löytyykään.

  1. luukku Siamese Lipstick
  2. luukku Ripsarit Poskilla
  3. luukku Miss Aria ja One of Beauty’s Daughters
  4. luukku Riikka Amalia
  5. luukku Pitkät kynnet
  6. luukku Levoton tyttö
  7. luukku Kahvia ja kosmetiikkaa ja Deathlicous Kisses
  8. luukku The Diary of a Shopaholic ja Neiti Minttukihara
  9. luukku Keyword: love ja Beauty Highlights
  10. luukku Dioriina ja Fani’s Nails and Life
  11. luukku Kultainen Kynsilakka ja Hannamaria
  12. luukku Eyeshadow and Flame ja Lazy Dynamite
  13. luukku Murmis paklailee ja Ria G – Beauty Blog
  14. luukku Dazzling Glow
  15. luukku DIXI ja Mennen ja tullen
  16. luukku Kvartsiharakka ja Blinger shimmer
  17. luukku Charming Nails
  18. luukku In this part of town
  19. luukku Siniviuhka ja Magicbunny
  20. luukku Wasting Lifestyle ja Juille’s
  21. luukku Better Nail Day
  22. luukku Hetkessä
  23. luukku Elämää smykkinä
  24. luukku Yllätys – se voi olla jokaisessa kalenterin blogissa erilainen

It´s huge…

Ohhoh, kävin tuossa jo muutama aika sitten hakemassa kotiin tämän järkäleen. Look Fantasticin joulukalenteri!!!

tikkuboxi-ja-kalenteri

On tämä kyllä reilusti suurempi kuin mitä uskalsin odottaa. Huomatkaa klassinen tulitikkuaski mittakaavaa antamassa. Painoa tällä massiivisella boksilla on 2,74 kiloa. Huh.

Kovasti en ole tätä vielä tutkinut, sillä sain kollegoilta kuulla, että luukkujen teksteissä on vinkkejä sisällöstä. Kovasti olin myös toivonut, että saisin koko kalenterin avata uudessa kodissa, mutta ei taida ihan toteutua. Näillä näkymin muuttolupa uuteen taloomme saadaan 2. joulukuuta ja virallinen muutto ehditään tekemään vasta 8. päivä, joten täällä vanhassa osoitteessa pitää aloittaa luukkujen availu jo.

Rakennuksen viimeistelyn ja muuttohässäkän takia blogi päivittyy edelleen harvakseltaan. Tämän postauksen kuvakin on napattu puolipimeässä olohuoneessa salaman avulla (sori), valoisaan aikaan on ihan turha kuvitella ehtivänsä tekemään yhtään mitään.  Ideoita pulpahtelee päähän ihan jatkuvasti, mutta kun aika ei vaan riitä ja välillä on pakko nukkuakin. Viimeistään vuodenvaihteen jälkeen koitan päästä kiinni ainakin kahden postauksen viikkotahtiin. Nyt en voi postauksista stressata, muuta sressiä on ihan riittävästi :D.

Ai niin, Kauneusbloggaajien joulukalenteriin aion osallistua. Eli ainakin yksi postaus on joulukuussakin tulossa ;).

Mustaa valkoisella. Eiku

Ehkä sittenkin valkoista mustalla. Tulin tuossa kotva sitten hankkineeksi itselleni uuden kameran. Intouduin samalla sitten putsaamaan vanhan kameran muistikortilta kasan blogiin aiottuja kuvia, jotka olivat sinne unohtuneet. Sieltä löytyi tämmöinenkin manikyyri. Tein nämä viime keväänä Finnis(able)-haasteeseen, mutta jäivätpä sitten julkaisematta.

Aihe haasteessa  oli shades of grey. Mulla oli suuri ajatus savukiehkurasta, joka luikertelisi kaikilla kynsillä, mutta tähän toteutukseen sitten päädyin. Lakkauksessa käytin Gina Tricot Whitea ja Essien Licoricea, harmaan ääripäitä siis.

shades-of-grey

Lakkaus on toteutettu niin, että ensin normaalista lakataan kynnet, myös päällyslakkaa laitoin kunnon kerroksen. Tässä vaiheessa pohjalakka saa kuivua ihan kunnolla. Sitten pari tippaa valkoista lakkaa mustalle kynnelle. Tai oikeastaa se oli semmoinen huiskaisu siveltimellä siihen päälle.  Kostea lakkaa levitellään asetoniin reilusti kastellulla siveltimellä tai oikeastaan siveltimestä irtoavalla asetonilla kynnelle, kunnes se on halutussa muodossa ja vaaleudessa. Annetaan lopun asetonin hetki haihtua ja sitten uusi kerros päällyslakkaa ja voilà!

shades-of-grey-closeup
Tarkoitukseni oli siis samalla tekniikalla levitellä valkoisille kynsille mustaa lakkaa muodostamaan sinnekin savukiehkuroita, mutta onneksi kokeilin ensin kiekolle tätä hommaa. Kuvassa noi näyttää ihan kohtuullisilta, mutta oikeasti musta lakka (kokeilin useampia) ei hajonnut haaleammiksi haituloiksi vaan erottui lakkapohjaksi ja mustaksi pulveriksi kynnellä. Liekö syynä mustan värin tuottamiseen käytetty pigmentti, mene ja tiedä.

shades-of-grey-reject

Mutta ihan hauskathan noi olivat ilman mustaakin savua, eivät vaan tainneet olla kestoltaan kummoiset. Mutta tulipahan tehtyä. Samaa tekniikkaa voisi kyllä kokeilla toistekin.