Viimeinen lomapäivä

No mutta hei. Viimeinen kesälomapäivä oli viime viikolla. Vähän mietin, että ehkä se voisi olla myös blogiloman viimeinen päivä. Blogilomalla olen puuhaillut puutarhassa ja lasten kanssa, kutonut sukkia, ollut aktiivinen parissa yhdistyksessä, opiskellut ja tehnyt nettisivuja. Niin paljon olen puuhannut, että blogille ei vaan yksinkertaisesti ole ollut aikaa tai jaksamista. Kuitenkin jatkuvasti, melkein päivittäin, uusia tai jo tuttujakin tuotteita käyttäessäni olen miettinyt, että tästä kyllä pitäisi kirjoittaa blogiin. Aiemmin mun säännöllinen julkaisutahti on kaatunut omaan mahdottomuuteensa, kun julkaisuista tuppaa tulemaan jos nyt ei romaaneja niin novelleja ainakin pituudeltaan. Jatkossa koitan rajoittaa vähän pituutta, jotta saisin mieluummin säännöllisen tahdin artikkeleille. Pari kronikkaa on kyllä suunnitteilla, mutta ehkä niistä pitääkin tehdä jatkokertomuksia.

Mulla oli aika pitkä, hiukan yli viiden viikon kesäloma. Viimeisenä lomapäivänäni vein lapset kouluun ja eskariin. Sitten minulla oli muutama tunti ihan omaa aikaa. Loman loppuminen harmitti, niin mukavaa oli ollut olla oman aikataulunsa herra. Jotenkin siinä sitten päädyin Kicksiin ja hypistelemään Smashboxin paletteja. Arvaatte ehkä mitä tapahtui. Poistuin liikkeestä uuden paletin omistajana :D.

Smasbox matte exposure eya shadow palette

Smasboxin Matte Exposure paletti on täynnä jokapäiväiseen käyttöön sopivia mattasävyjä. Se on Cruelty Free ja sen sävyjä voi käyttää sekä kuivina että märkinä, joilloin paletin sävyjä voi käyttää vaikkapa rajauksen tekemiseen.

Smasbox-matte-exposure-inside

Muutamana päivänä olen arkimeikin näillä sävyillä sutannut. Laatu vaikuttaa varsin hyvältä, vaikka eivät nämä mitenkään superkermaisia ole, pikemminkin vähän kuivia. Mutta häivyttyvät kyllä kauniisti ja etenkin tummissa sävyissä on pigmenttiä runsaasti. Nuo isot napit ovat Wheat ja Vanilla. Mulla oli todellakin vaikeuksia saada ne näkymään swatchissa, niin hyvin etenkin Vanilla upposi mun ihonsaävyyn. Eli ne on juuri niitä todella hyviä, joka meikin pohjalle tarvittavia sävyjä.

Smasbox-matte-exposure-swatch-isot

Muut 12 nappia mahdollistavat sitten joko kevyen päivämeikin tai jopa kunnon smokyn. Ylärivissä esillä isojen nappien vasemmalla puolella olevt sävyt ja oikean puolen napit sitten alarivissä. Mun arkimeikeissä Drizzle, Truffle ja Black Plum ovat ainakin osoittautuneet oikein toimiviksi Wheatin ja Vanillan ohella.

Smasbox-matte-exposure-swatch

Hintaa tällä paletilla oli hiukkasen vajaa neljäkymppiä. Minulla tosin oli muutama alekuponki, joten sain sen alle kolmellakympillä. Tämä voisi olla sopiva vaikkapa työmatkalle mukaan. Eli ei tämä hutiostos ollut, vaikka paletteja on jonkin verran jo ennestäänkin.

Look Fantasticin Black Friday -boksi

Minuahan silloin joulukuussa korpesi niin kovin, että Feeluniquen paketti hävisi matkalla, että tilatapätkäytin joulukuuksi ja koko täksi vuodeksi LF Beautyboxin. Ja sen lisäksi päälle vielä varastoonjääneen Black friday -yllätysboksin itselleni joululahjaksi. BF-boksi olikin ainoa joka ehti jouluksi, joulukuun beautyboxi seikkaili matkalla ja tuli vasta tammikuun puolella. Mutta tammikuun laatikko sentään tuli oikeassa kuussa. Katsotaan miten Posti toimii seuraavien kohdalla.

Haluaisittekos tietää, mitä tähän mennessä saapuneissa laatikoissa on ollut? No ei se mitään, kerron silti. Aloitetaan mustan perjantain yllätysboksilla, joulukuun ja tammikuun beautybox-laatikot sitten seuraavassa postauksessa, ettei tule nälkävuoden mittainen postaus tästä.

LF-BF-Box

24,45 euron hintaan oli tarjolla boksi, johon oli pakattu kaikkea yllättävää. Siis niin, että minulla ei etukäteen ollut yhtään mitään tietoa, mitä paketista löytyisi. Kun paketti tuli, annoin sen miehelleni ja pyysin paketoimaan sen minulle lahjaksi. Kun hän kysymykseensä: ”Mitä täällä on?” sai vastaukseksi, ettei minulla ole aavistustakaan, ilme oli kyllä jonkin verran hämmästynyt.

Look Fantasticin laatikot jo itsessään ovat kovin sieviä. Ne ovat siistejä, paksusta pahvista valmistettuja ja avautuvat repimättä. Tämä yksilö oli kyllä ottanut hiukan osumaa matkalla, laatikkoa suojannut pahvilaatikko oli todella nuhjuisessa kunnossa. Mutta sisältö oli ihan priimaa!

LF-BF-Box-open
Kyllä pääsi ilmoille ihastunut huokaus, kun availin pakkauksen mustia silkkipapereita. Jo ensisilmäys vaikutti todella lupaavalta. Olihan se laatikko tuntunutkin aika painavalta ja siellä tosiaan oli vaikka miten paljon kiinnostavaa tavaraa.
LF-BF-Hair-prod
Melkein ensimmäisenä huomio kiinnittyi Wet brush -merkkiseen hiusharjaa, joka muutaman kokeilukerran perusteella vaikuttaa oikein hyvältä. Käyttöön ehdottomasti. Hiusten hyvinvointiin laatikosta löytyi myös Revlonin hiuksiin jätettävä naamio-hoito. Tuoksuna kookos, joka on vähän niin ja niin. Mutta eiköhän tätä tule testattua.

LF-BF-cleanin-prod
Cristophe Robinin Shampookin (75 ml) paketista löytyi. Se lupaa puhdistaa, rauhoittaa ja kosteuttaa hiuspohjaa. Kuulostaa hyvältä. Evelomin nätepakkauksessa on heidän musliiniliinansa ja näyte puhdistusvoiteesta. Tätä samaa tuli vuoden 2015 joulukaleterista ja minulla on se silloin tullut isompi purkki vielä vaiheessa. On nimittäin aika mielenkiintoisentuoksuinen tuote. Mutta liina on hyvä.
LF-BF-moisture-treat-prod
Erilaisia kosteuttavia tuotteita tulikin sitten iso kasa. iomalta tuli 7 päivän Rituel Optimum moisture cream -pakkaus. Mielenkiintoista, pakkaukset näyttävät ihan piilolasipakkauksilta seitemän jonossa. Ihan uusi tuttavuus tämä merkki. Blissiltä mukana oli 30 millinen body butter, lemon+sage. Siis sitruunaa ja salviaa? Jännää.

RENin 10 millin näyte on nimeltää Wake Wonderful Night-time facial. Uuuu. Seerumin ja kosteusvoiteen väliin tätä kamaa ja saattaa esiintyä kihelmöintiä. Ehdottomasti pitää testata. Decleorin 5 millin näyte on Hydra floral, anti-pollution hydrating gel-cream. Pikkuinen päivävoide siis, eiköhän tämkin tule käytettyä.

Vichyltäkin mukana oli naamarasvaa. Kuivalle ja erittäin kuivalle iholle suunnattu LiftActiv Supreme, joka lupaa taistella ryppyjä vastaan. Pitääkin käyttää tämä heti pois nyt talven aikana, kun ihoni on kuivimmillaan. Gatineaun pussukassa on rauhoittavat silmälaput. Milloinkahan minulla olisi aikaa rauhoittua nauttimaan niistä…

LF-BF-make-up-prod

Eikä siinä vielä kaikki, pari meikkijuttuakin oli laatikkoon tungettu. Bare Mineralsin marvelous Moxie pikkupuna sävyssä Get ready vaikuttaa oikein hyvältä. Se on juuri sellainen mauvepinkki sävy, joita tykkään käyttää. Lord&Berryltä mukana on Strobing pencil. Tämä voisi olla hyvä vaikka silmän sisänurkan valaisemiseen. Testiin heti. Arganin Multi-tone BB-cream sisältää, kuinkas muuten, argan-öljyä, mutta myös 24 karaatin kultaa. Saammepa nähdä, miten passaa tämmöiselle kalpeaakin vaaleammalle hipiälle.

Semmoisen sisällön olivat siis LookFantasticilla pakanneet Black Fridayn aleboksiin. Minä ainakin olen tyytyväinen, paljon kivaa testattavaa ja taatusti käyttiksiä tuotteita. Lähipäivinä koitan saada kirjattua ne jo saapuneiden kuukausipakettien siällötkin. Siellä nimittäin helmikuun paketti on jo matkalla, jos vaikka ehtisin esitellä ne muut ennen sen saapumista :D.

Beautyblogger in the making

En nyt muista kuinka paljon olen perhesuhteistani kertonut, ainakin vissiin sen verran, että olen äiti-ihminen. Esikoiseni on nyt seitsenvuotias juuri koulunsa aloittanut pikkutyttö, joka saattanut periä äidiltään (nature vai nurture, en sitten tiedä) mieltymystä keräillä kauniita purtiloita.

IMG_1975

Kesälomilla oltiin lasten kanssa (toinen on esikoista pari vuotta nuorempi poika) Helsingin keskustassa höntsäilemässä, käytiin mm. Magnumeilla Vanhalla ja muuta pörräämistä. Kierrettiin myös vähän Stockalla, koska äiti ”tarvitsi” uuden konjac-sienen ja vissiin jotain muutakin. Siihen ne lapset sitten jarrutti BabyLips-hyllyn eteen. ”Äiti, äiti. Ostetaanko uudet huulirasvat?” Vähän siinä sitten yritin jarrutella, että teillähän on jo ne EOSin rasvat, ei me tarvita. Ja sitten. Sitten tyttö pamautti sellaisen anelun, että en voinut kuin heltyä: ”Mutta äiti, kun ne näyttää niin houkuttelevilta…” Niin. Houkuttelevaa kosmetiikkaa, joka pitää saada vaan siksi, että se näyttää niin houkuttelevalta. En voi kieltää ettenkö olisi hyvin ymmärtänyt. Ja jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin edullinen hankintahan se oli omiin houkutuksiin verrattuna.

babylips-2

Niinpä ostettiin uudet huulirasvat. Ne taidettiin valita putkilon ulkonäön perusteella, sillä pieni mies valitsi mustahkon Eloctro pop kokoelman Berry Bombin ja tyttö Pop art kokoelman Blueberry Boomin. Ja voin kertoa, että huulille nämä tuo kivasti hiukan sävyä normaalikäytöllä, mutta kun lapset pääsee levityspuhiin, on väriä kunnon kerros myös huulten ympärillä. En ollutkaan tajunnut miten pigmenttisiä nämä ovat. Piti ihan järjestää koulutustilaisuus, kuinka rasvaa laitetaan vain huulien alueelle :D.

babylips-1

No, meni sitten muutama päivä kunnes tyttöni tuli luokseni piirustuksia ja tarinoita varten hankitun vihkonsa kanssa. ”Äiti katso, tein tästä kaikki huulipunani -vihkon! Merkitsen tänne muistiin kaikki huulipunani.” Siinä vaiheessa piti hiukan koittaa hymyä hillitä. Ihanaa järjestelmällisyyttä. Jokohan mulla kohta on uusi bloggaajakaveri? Vielä ei vihkoon ole kyllä tullut täytettä kuin ekalle sivulle vasta.

ps. huomaattehan huulilla tehdyt swatchit kuvan vieressä? Tyttöseni on ottanut merkinnällä 2x kivasti huomioon pikkuveljenkin huulirasvan ja on siitäkin näköjään värimalli käyty hakemassa :D.

Brexit binge

Kun Britannia äänesti EU-eron puolesta, melkein ensimmäinen ajatus oli byh-bye BeautyBay, Lookafantastic ja Feelunique. Vaan eihän tässä vielä ole hätää ja ensialkuun sukelsi punnan kurssikin sukelsi. Sinne se joutui taas mopo hukkaan, kun tämä emäntä hyödynsi punnan notkahduksen. Kuten niin moni muukin kosmetiikkafani. Meni ehkä hitusen överiksi, mutta kerrankos sitä. Tuli melkein semmoinen ahmintareaktio, siis binge.

Ja mitäs sitä sitten tuli ahmittua. Lämmin kesä on muistutellut minua, että kaappieni kätköissä ei ole oikein ollenkaan kevyitä päivävoiteita. Kuumalla naamani rasvoittuu ja kiiltää kilpaa järvenselän kanssa, joten rasvoittumisen vähentämiseksi tilasin ensin Caudalíen Vinosourcea Feeluniquelta. Öljytön S.O.S. Thirst-quenching serum ja Moiturizing mattifying fluid. Nämä on ihania, ovat jo käytössä ja tuntuvat kasvoilla kertakaikkisen loistavilta.

caudali-ja-vita-libe-binge

Lomalla olisi kiva ruskettua edes vähän. Kasvojen ruskettumisesta en niin välitä, mutta täysin pigmentittömät sääreni näytävät turhan kalvakoilta hameissa ja shortseissa. Olen kuullut Vita Liberataa kehuttavan itseruskettavien aateliksi, siksipä tarjouksen innoittamana tilasin sitä testiin samassa Feeluniquen tilauksessa. Self Tanning Gradual Lotion ja Self Tanning Tinted Mousse olivat tilaukseni, näytekoko Luxury Tania tuli kaupan päälle. Näistä lupaan raportoida tarkemmin myöhemmin.

Eka paketti ei ollut vielä edes kotiutunut, kun jo aloin kaipailemaan rasvoittumisen ja tukkivilta tuntuvien aurinkovoiteiden taltuttamiseksi kunnon putsareita ja naamioita sekä kevyttä, mutta kosteuttavaa yövoidetta. Ja sitten, hyvät ihmiset, tapahtui höyrähdys. Feeluniquen valikoimasta katsastelin sopivia tuotteita kun törmäsin Originsiin. Valehtelematta kaikki merkin tuotteet tuntuivat houkuttelevilta ja ylistävät tuotearviot saivat täyttämään ostoskoria äärirajoilleen. Uskoisittekos, että tämä ”haul” on se karsittu kasa?

origins-1

Puhdistukseen tilasin Originsilta Zero Oilin jokapäiväiseen pesuun, Out of Trouble naamion rauhoittamaan ongelmakohtia ja poistamaan rasvaisuutta syvältä huokosista. Drink Up-intensive kuulosti niin ihanalta, että halusin ehdottomasti  testata tätä yön yli pidettävää kosteuttavaa naamiota.

origins-2

Mun kokoelmassa oli myös päiväkäyttöön sopivan sy-voiteen kokoinen aukko, joten koriin päätyi koloa täyttämään GinZing -voide. Kesäiseen käyttöön yövoiteeksi nappasin High Potency Night-A-Mins -voiteen, jota olen jo muutaman kerran ehtinyt käyttääkin. Kunhan ennätän testata näitä kaikki kunnolla, niin kirjoitan sitten Originsin ihanuuksille pyhitetyn arviointipostauksen. Jos joku muuten on vielä suuntamassa lentäen ulkomaanlomille, niin Originsia myydään lentokentän luksuskosmetiikkaamyymälässä, siis siinä, missä on myös MACia myynnissä. Kannattaa käydä tutustumassa (ja tämä ei ole maksettu mainos)

Jälkimmäisessä tilauksessa oli kyllä vähän jotain muutakin, mutta niistä juttua toisella kertaa. Nyt kyllä tuntuu siltä, että olisi hyvä laittaa kortti kuivumaan hetkeksi. Ainakaan minulla ei ole juuri nyt ehkä yhtään mitään kosmetiikkatarpeita tarpeita, joten ehkäpä se onnistuisikin.

Mopoilua Tukholmassa

Käväisin viime viikonloppuna Tukholmassa seminaarireissulla ja sehän tietää sitä, että pyhäinvaellus Sephoraan oli ohjelmassa. Siinä sitten kävi niin, että mopo taisi karata matkalla Sephoraan poliisin mellakka-aitoja väistellessämme tai niin ainakin luulen käyneen näin jälkeenpäin ostoksia tutkaillessani.

Mulla on ennestään Too Facedin Chocolate bar luomiväripaletti ja se on valehtelematta eniten käyttämäni paletti. Siinä on mulle just passelit sävyt päivämeikin tekoon ja toisaalta sillä saa iltameikinkin hyvin aikaan, jos ei hirmun kirkkaita värejä kaipaa. Siksipä olin antanut itselleni jo etukäteen luvan sortua Too Facedin Chocolate Bon bons -palettiin, mikäli sitä sattuisi jo Tukholman Sephorassa olemaan. Ja olihan sitä.

sephorasetti

Etukäteen suunnitellulle ostoslistalle oli päässyt myös Benefitin Hoola Bronzer ja Erase paste alati tummenevien silmänalusteni peittoamiseen. Sekä lisäksi tietysti vakio-ostokseni, Sephoran omaa silmämeikinpoistoainetta, misellivettä ja meikinpostoliinoja. Erase Paste vaihtui lennosta kuitenkin Fake up -peiteaineeseen, joista toinen on menossa Emmalle. On kuulemma tosi kosteuttava peiteaine ja sehän ei kai voi olla huono juttu. Testataan siis sitä. Naamiot, suihkusaippuamini, yövoidenaamio, Benefitin They’re real -mascara ja Primping with the stars pohjustussetti olivat sitten niitä heräteostoksia. Koska olin niin hyvä asiakas, sain kaupan päälle kolme tuollaista sävytettyä huulirasvaa. Kaksi oli jo jossain laukun pohjalla kuvia ottaessa. Olisko tää nyt sitten sellainen Haul? Siitä olen kuitenkin ylpeä, että pienestä houkutuksesta huolimatta maltoin olla sortumatta Kat Von D:n Shade Light -korostuspalettiin, jota siellä myös oli tarjolla.

Koska mulla on se meikkauspisteen luominen kesken, päädyin seuraavaksi Åhlensille ostamaan Mujin lokerikkoja.
mujilaatikot

Mukaan lähti kolme erilaista lokerikkoa, jotka olen jo pinonnut meikkauspöytäni kulmaan. Hirmu hienoahan tietty olisi, jos noi olisi oikeasti pinottavia. Ovat nimittäin kaikki hitusen erikokoisia ja reunasta ei jää tasainen. Onneksi mulla ei ole perfektionismin oireita, joten pystyn elämään tämän asian kanssa. Etenkin kun tuohon viereen on tulossa vielä yksi Palaset-lokerikko.

Kun näitä aarteita pitkin Tukholman katuja ja metroa olin raahannut ja pankkikortti huusi jo lompakossani armoa, jäivät ostokset laivalta aika pieniksi. Olimme reissussa Silja Symphonylla ja siellä oli kyllä ihanan iso tax free kosmetiikan suhteenkin. Siitä huolimatta mukaan tarttui vain lapsille nallekarkkeja, miehelle ja minulle suklaata ja sitten tarjouksista vähän jotain.

laivaostokset

Cliniquen meikit olivat -20% alessa, joten kotiutin testiin high impact curling mascaran. Tämä on sellainen lämpimällä vedellä poistettava yksilö. Elizabeth Ardenilta oli tarjouksessa mm. Green Tea Honey drops vartalovoiteet. Mulla on aiemmin ollut sitä tavisversiota, mutta nyt hankin testiin Bambulla pimpattua voidetta. Tämä maksoi vain muistaakseni jotain alle 15 euroa ja on kuitenkin aika hervottoman iso purkki.

Näin hienosti sain Sephoran ostokseni muuten pakattua. Se sujahtelivat Mujin laatikoihin oikein nätisti :D. Yksi laatikosto vain kulki erillisessä kassissa, nämä mahtuivat hyvin pieneen trolley matkalaukkuuni.

packing-the-treasures

Sen verran reippailta nämä tammikuun viimeisen viikonlopun ostokset kuitenkin tuntuivat (ja tammikuun shoppailut muutenkin), että olen päättänyt pitää shoppailutaukoa helmikuun ajan ainakin kosmetiikan suhteen. Muutenkin koitan opetella itsehillintää hankinnoissani, siihen auttavat myös pari isoa laskua, jotka kolahtivat postilaatikkooni tällä viikolla. Katsotaan kuinka käy, pitääkö ostoslakko.

Geelilakkoja

Olettekos kuulleet CupoNationista? Mulle tarjottiin tilaisuus testata palvelua (*) ja arvatenkin säntäsin heti katsomaan mitä lakkoja sitä kautta olisi saatavilla. Homma toimii kaikessa yksinkertaisuudessaan niin, että menee tuonne CupoNationin kotisivuille, selaa sieltä itselleen sopivat alennukset ja klikkaa itsensä linkin kautta tarjouksen nettikauppaan. Jotkut tarjoukset vaativat koodin, jonka saa klikattua esiin ensin. Kyse on siis paikasta, johon on kerätty paljon erilaisten nettikauppojen alennuksia samaan paikkaan. Ja mikä parasta, käyttäjälle se ei maksa mitään.

Kauneuden ja terveyden -kategoriasta bongasin CesarsShopin alennuksen ColorClubin geelilakoista. Päätin tilata niitä odottamaan seuraavaa huoltoa. Ajatuksena olisi tehdä niillä ranskista geelin alle, katsotaan onnistuuko ja osaanko. Tilasin myös alus- ja päällyslakan, sillä kunhan joskus saan taas päähäni poistaa rakennegeelit kokonaan, geelilakkaus on varmasti hyvä tuki kynsille sen jälkeen. Papu on myös luvannut kokeilla näitä jossain vaiheessa ja ehtineekin koko kynnen lakkauksen testailuihin ennen minua.

cc-geellilakat

Värilakat ovat Soft Chiffon, Secret Agent ja Ms. Socialite. Kovasti olen jo suunnitellut, millaisia taiteiluja niillä saisi aikaan ja inspiskuvia surffannut. Mutta kaikki ideat ja vinkit aihetta koskien ja läheltä liipaten otetaan vastaan, seuraava huolto häämöttää parin viikon päässä, silloin aion uskaltautua kokeilemaan.

(*) CupoNation tarjosi tuotteet, mutta ei vaikuttanut ostosvalintoihini. Mielipiteet palvelusta ovat rehellisesti omiani.

Minun aaarrrrteet

Monissa etenkin ulkomaisissa kynsiblogeissa on vilahdellut Illamasquan lakkoja ja minä aina niitä kuolailin, mutta liian kalliina pidin. Sitten jossain näin mainoksen, että Illamasqualla on postikuluttomuustarjous ja uteliaisuuksissani menin niiden nettiputiikkiin kuolailemaan. Ja niinhän siinä sitten kävi, että tuhlasin 30 puntaa ”Create your own nails set”:iin. Kolme tarkkaan harkittua ja huolellisesti valittua Illmasqua-lakkaa. Hiphei, säästin yli kymmenen puntaa! Jep, jep, lakkahulluuteni ei tunne rajoja, kun johonkin ihastuu, se on sitten menoa.

Ja oi autuutta, kun se paketti tuli. Olihan se aika luksusta: musta pahvilaatikko, jossa mustan paperisuikelesilpun keskellä minun uudet aarteeni. Jotenkin siinä vaan oli eri fiilis, kuin tavallisessa lakkapaketissa. Pienen hetken saatoin ymmärtää luksustuotteiden mielihyväntuottamisfilosofiaa.

my-prrreeecccious

Illamasqua Ruthless, Charisma ja Poke

Ekana kynsille pääsi Illamasqua Poke. Ihana mehevän hehkuva violetti, jossa syvyyttä väriin tuo hopeaan taittava mutta pääosin violetti shimmer. Olipahan minulle ihan mahdoton kuvata oikean värisenä. Pitäisi varmaan vähän paneutua kuvaamiseen, jotta oppisi säätämään värejä jo kuvausvaiheessa. Kaiken lisäksi päätin antaa taas folioille mahdollisuuden koristelussa. (Edellinen/eka kokeiluhan ei ollut kovin luottamustaherättävä…)

Illamasqua-Poke-foiled

Mielestäni sain folion siirrettyä kynnelle oikein nätisti. Ylempi kuva on otettu heti sen jälkeen, ennnen päällyslakkaa. Sillä kuten arvelinkin, päällyslakka tuhosi folion rakenteen ja ikäänkuin kurttasi sen. Tällä kertaa tuntui, että folion kohta kovettui kyllä kunnolla, mutta eivät ne silti kestäneet. Seuraavana päivänä foliot olivat suurimmaksi osaksi kuoriutuneet kynsiltä. Blaah, minulla alkaa toivo mennä folioihin, onko kukaan saanut niitä toimimaan hyvin kynsillä?

Tämän lakkauksen ollessa kynsillä, onnistuin katkaisemaan oikean käden keskarin kynnen todella kipeästi. Se runnoitui turvaistuimen solkeen niin pahasti, että en uskalla edes liimata siihen tippiä ja niinpä uuden geelin rakentaminen siihen on mahdotonta. Koskapa en tykkää, kun kynnet ovat erityisen eripituisia ja olin muutenkin taas geelailuihin vähän kyllästynyt, päädyin viilailemaan geelit pois kokonaan kaikista kynsistä. Siksi on siis ollut mun osalta aika hiljaista, kynnet ovat surkean onnettomat, paikoin kipeiksi lohjenneet ja halkeilleet tällä hetkellä ja koitankin nyt kasvatella niitä edes jonkinlaiseen kuntoon, ennenkuin pääsen taas lakkailemaan. Eli elossa ollaan, mutta lähes kynnettömänä atm. Toivon totisesti, että saisin nää nysät pian edustustkuntoon, sillä posti on tuonut ihania herkkuja, joita palan halusta päästä esittelemään teille.

Uusia geelejä

Niinhän siinä taas kävi, että en malttanut odotella luonnonkynsien kasvamista koviksi ja kestäviksi, vaan väkersin kynsiin geelit ja  muoteilla pituuttakin hiukan lisää. Geelikynsien laittajana olen ihan itseoppinut ilman mitään kursseja, mutta kun teen kynsiä vain itselleni, olen ajatellut ainakin vielä kouluttamattoman jäljen kelpaavan. Kun itse tekee, saa sellaiset kuin sattuu tulemaan, vai miten se nyt menikään.

Mulla on käytössä Cesarsin Refill ja Sealer -geelit ja olen niistä tykännyt kovasti. Niillä tein kynnet tälläkin kertaa. Niitä väkerrellessäni sitten huomasin, että viilat ovat aivan finaalissa. Mutta kas, Cesars Shopissa olisikin juuri sopivasti avoimien ovien päivä tulossa, joten sinne siis. Cesars Shop sijaitsee nykyään Helsingin Kaisaniemessä ihan Rautatieaseman vieressä. Itse shopista ei ole kuvaa, kun enhän minä ollut älynnyt ottaa kameraa mukaani.

Minä tyttö olin liikkeellä juniorin ja vaunujen kanssa, mikä ei ollut kyllä viisas veto. Harvaan kauppaan noilla vankkureilla mahtuu ja jouduinkin ottamaan  poitsun kantoon kainaloon. Hiukan se häiritsi ihanuuksiin tutustumista, tavaraa oli hykerryttävän valtavasti, ihanuuksia vaikka millä mitalla, mutta hyvin ne oli organisoitu hyllyihin ja telineisiin. Kaiken tarpeellisen ja vähän ei ihan niin tarpeellistakin sain haalittua mukaan. Palvelu oli mukavaa ja avuliasta, yksin tuskin olisin hyllyistä kaikkia juttuja löytänytkään. Maksu siellä suoritetaan pelkästään käteisellä, se kannattaa muistaa, jos sinne suuntaa. Tässä pikainen näppäys ostoksistani, erittelyt mahdollisine linkkeineen sitten kuvan alapuolella. ( ja juu, minä voisin viimein opetella kuvaamaan kunnolla tai ainakin käyttämään parempaa kameraamme. Ja lightbox olisi varmaan hyvä, etenkin nyt syksyn pimetessä…)

Cesars-ostokset

Yläreunassa näkyypi nyt niitä viiloja, mitä oikeasti lähdin hakemaan. Ostin banaaniviiloja, suoria viiloja ja sitten tuommoisen Cesarsin Kanu-viimeistelyviilan. Kaikki toimivat oikein hyvin ja etenkin tuohon Kanuun olen ihan ihastunut. Se on sopivasti pehmeä kynsien buffaamiseen, mutta sillä saa hyvin viilattuakin toisella kantilla. Yläreunasta pilkistää myös Color Clubin Gossip Column, joka tarttui mukaan alekorista. Arvatkaa minkä värinen? Olisiko sinipetrooli. Nam.

Aikomukseni oli ostaa näitä muotteja, mutta Satu sai ylipuhuttua kokeilemaan perhosmuotteja. Noissa perhosmuoteissa on ihan mahtavan tiukka liima ja kun ne saa paikoilleen, niin pysyvät varmasti. Se niiden paikoilleensaaminen tosin onkin hiukan haastavaa, mutta uskon se olevan vain EVO-efekti ja harjoituksen puutetta.

Muutama Sinan kynäsivellinkin tarttui mukaan, kun olivat tarjouksessa. Mun aiemmat siveltimet ovat puuvartiset ja niistä lähtee maali irti putsatessa. Nämä akryylivartiset pysyvät siistimpinä, mutta tekstit näistäkin irtoavat. Ja pitihän minunkin saada oma DRRK-A -maxilaatta. Onhan lempikoristelumetodini yhä leimaus.

Hankin myös valkoista geeliä, jos vaikka jossain vaiheessa saisin aikaiseksi harjoitella ranskalaista geelausta. Irtoglittereiden kanssa meinasi mennä hermo ja niinpä päätin kokeilla myös valmista glittergeeliä. Nappasin mukaani Baehrin Jeans glittergeelin. Sitä olenkin jo kokeillut ja se on ihan mahtavaa. Huollon yhteydessä väsäsin sillä kärjet ja muutama päivä menikin ihanaa kimallusta ihaillessa. Kuva ei tosiaankaan tee sille oikeutta ja huollostakin on aikaa jo ainakin viikko (jep, todellakin pitäisi opetella paremmin a) kuvaamaan ja b) käsittelemään kuvia…).

baehr-glitter-jeans-tipit

Semmoista aakkosteeman sijaan tällä kertaa. Cesars Shopissa on seuraavat avoimet ovet lokakuun alussa, joten silloin sinne taas pääsee ihastelemaan kaikkea kivaa kynsitavaraa. Muistahan varata käteistä mukaan, jos olet menossa! Itse en uskalla vähään aikaan mennä, kun kumminkin sortuisin taas johonkin ns. ylimääräiseen 😉 .

Ostoskimppa Magno nailsille?

Päätinpä alkaa tilaamaan uusia laattoja, jotta saan kunnollisia koko kynnen kuvia. Ja tietysti päädyin Magno Nailsin sivuille, missä on mahtava valikoima ihania laattoja ja vaikka mitä muuta. Olin aivan innoissani. Kunnes löysin kohdan postikulut: 30,90 euroa. Järkytys.

Siispä tahtoisiko joku muukin tilata tuolta jotain ja jakaa postikulut kanssani? Voin hoitaa tilauksen ja postitella sitten muiden tilaamat tavarat eteenpäin niistä tililleni maksun saatuani. Pääkaupunkiseudulla noutokin onnistuu, jos tahtoo kotimaiset postarit säästää. Magnonin postarit jaettaisi tasan osallistujien kesken. Jos kiinnostaa, jätä kommentti, niin otan yhteyttä spostitse ja sovitaan tarkemmin. Tarjous on avoinna torstai-iltaan asti.

-Murmis-

Shopaholicin tunnustuksia

Minä en voi ostoksiani selitellä lohduttautumisella tai oikein millään muullakaan. Jotenkin vaan nettikaupoissa on tullut pyörittyä ja ikävä kyllä niistä ostaminen on ihan liian helppoa. Aivan liian usein löydän jotain ”ehdottoman tarpeellista” sieltä tilattavaksi ja niinpä tuo sivun reunassa oleva kuolaus-lista lyhenee lyhenemistään minun osaltani. Kehtaankohan edes tunnustaa, että jälleen on muutama paketti postin kuljetettavana kohti minun kynsilakkavarastojani…

Mutta tässäpä muutamia kuvia viime viikkoina maanisen ostelijan pian pohjattomaan kynsilakka-arkuun päätyneistä ja kotiutuneista  aarteista. Ensin OPIa:
OPIostokset1010

Funky Dunkey, Pamplona Purple, Romeo&Joliet, Alpine Snow, Kauan kuolaamani Cuckoo for this Color ja Burleasque kokoelmasta Simmer&Shimmer.
zoya ja orly ostokset1010Ekat Zoya-tilaukseni: Charla, Ibiza ja Maura sekä Orlyn satiinipintainen minilakkakokoelma Plastic; Purple Pleather, Retro Red, Viridian Vinyl ja Old School Orange.
misc ostokset1010Ruokakaupassa käydessäkin pitää kiertää nykyään kynsilakkahyllyn kautta; La Femme Beautyn Passion (145)  ja Rimmelin Lycra PRO Blue Vogue (400) tarttuivat mukaan kokeiltaviksi Prisman hyllystä. Samalla ihastelin Trindin winter -lakkoja, mutta onnistuin ainakin vielä vastustamaan kiusauksen. China Glazen valikoimani lisääntyi Fairy dustilla ja Agent  Lavenderilla. Reunimmaisena oikealla Papun lahjoittama Sally Hansen Nail Prisms Turquoise Opal, jota varmaan hilloan pitkään, ennenkuin raaskin sitä edes kokeilla. Ihana.treatshop1010Orlyltä lisäksi kolme topcoatia; Matte top, Won’t chip ja Glosser vaihteluksi ainaiseen Poshen pikakuivattajaan. Saapa nähdä miten toimivat. Yhteen tilaukseen olin lisännyt vielä muutaman koristelakankin, lilaa, mustaa ja valkoista.

Semmoisia on siis tänne tupsahtanut. Kohta alkaa olla jo säilytysongelmia. Puhumattakaan valinnanvaikeudesta lakkausta aloittaessa… Melkein kyllä nolottaa tämä mun shoppailutahti.

-Murmis-