Kosmetiikkabloggajien joulukalenteri luukku 13: Arvonta ja joulumanikyyri

joulukanteri

Tänään aukeaa Kosmetiikkabloggaajien joulukalenterin luukku täällä Murmiksen paklaamossa. Luukun numero on 13, eikä se suinkaan ole tällä kertaa epäonnennumero, sillä saatte avata vielä toisenkin luukun Rian Blogissa. Jos eiliset luukut ovat vielä avaamatta, käypä pikimmiten kurkkaamassa ne Ilonan ja Nekun blogeissa. Huomista luukkua taas voit väijyä heti aamusta Marian blogissa.

Jos olet saapunut ensi kertaa tänne pakkelipisteeseen, niin voisin kertoa, että täällä kirjoittelee nelikymppinen perheenäiti Espoosta. Päivät olen tutkija ja vapaa-aikanani paitsi vaalin kosketiikka-aarteitani, myös luen ja teen käsitöitä sekä piiskaan itseäni liikunnan pariin. Ollaan juuri muutettu unelmiemme taloon ja tavarat ovat vielä ihan sekaisin. Tilaa on kuitenkin varattu riittävästi kaikkien harrastuksille, myös minun kosmetiikkahamstraamiselleni, joten eiköhän kaikelle löydy paikkansa pikkuhiljaa. Koska kosmebloggailuni alkoi kynsiin keskittyneenä Jos edes kynnet –blogissa, päätin tämän ihka ensimmäisen joulukalenteripostaukseni pyhittää myöskin kynsijutuille.

Viime viikonloppuna oli pieni juhlahetki tiedossa, joten muuttorumban keskellä lakkailin itselleni jouluiset kynnet. Lakkasin kynnet OPIn You Only Live Twicella, nimettömiin OPIn My Favouriten Ornamentia. Lisäksi töpöttelin kostutetulla meikkisienellä liukuvärimäisesti keskisormien kynsien kärkeen My Favourite Ornamentia. Ihanasti tuli kimmellystä ja ainakin omasta mielestäni juhlavat ja jouluiset kynnet pienellä vaivalla. Tietysti asiaa auttaa, että valitut lakat ovat itsessäänkin sangen kimmeltäviä.

joulukynnet

Nyt jollakin teistä lukijoista on mahdollisuus päästä toteuttamaan lähes samanlaiset kynnet, hopeisenvälkkyvinä tosin. Sain Emman pikkujouluista tuotelahjana Lumenen Gel Effect lakkoja uusissa talviväreissä.

lumenelakat-arvonta
Arvonta on suoritettu, enää ei voi osallistua.

Tahdon jakaa lakkausiloa kanssanne, joten arvon koko setin lakkoja yhdelle onnekkaalle. Palkintona on seuraavat Lumenen lakat:

  • 58 Säkenöivät hetket
  • 59 Valon säteet
  • 60 Jäämarja
  • 61 Lumienkeli
  • 62 Talven kirkkaus
  • 63 Hehkuva ilta

Arvonta-aika päättyy torstaina 17.12. klo 12.00, minkä jälkeen otan yhteyttä voittajaan. Voit osallistua jättämällä kommentin ja muistamalla merkitä sähköpostiosoitteesi sille tarkoitttuun kohtaan. Sähköpostiosoitteita ei julkaista eikä kerätä talteen myöhempää käyttöä varten. Epätäydelliset osallistumiskommentit eivät voi osallistua arvontaan. Onnea kaikille!

Reissukynnet

Olin pari viikkoa sitten kauneusmessukeikalla Tallinnassa parhausseurassa (you know who you are 😉 ). Ja sinnehän piti tehdä ilman muuta hienot reissukynnet. Tiedättekö, kun joskus on selkeä visio, miltä haluaa kynsien näyttävän valmiina. Ja usein ne näyttää sitten joltain aikalailla muulta. Ei tällä kertaa, nämä onnistui ihan vision mukaan (vaikka leima muuttuikin toiseksi homman tiimellyksessä).

Idea kynsiin ei tietenkään ole oma, tämmöisiä liukuväri-leimayhdistelmiä on kyllä näkynyt monessakin paikassa tätä ennen. Idea lähti taas kokeilemattomien lakkojen kasasta. Siellä odotteli upea I ❤ Nail Polishin Contraband vuoroaan. Violetti pohja, jossa kimaltelee sinistä ja punaista ja vaikka mitä shimmeriä/ mikroglitteriä. Nam vau. Kaveriksi sille pääsi Cadillacquerin Yeah Science!, jolla on kyllä kokoelmassani erityinen sija, ihan melkein vaan nimen takia. Sain muuten Papulta varapullon tätä, joten kyllä kelpaa lakkailla :D. Liuku on siis tehty Contrabandilla Yeah Sciencen päälle. Kerrankin liukukin onnistui aika hyvin. Ehkä mä alan hiljalleen oppia jotakin… (märkä meikkisieni oli ekaa kertaa kokeilussa ja se tosiaan toimii).

Aioin ensin leimata LilyAnnan laatalta uudella Messy Mansionista tilatulla löllöstamperillani (mulla on muuten kertynyt aika kasa semmoisia kovempia, kun olen metsästänyt uutta löllöä yrityksen ja erehdyksen metodilla), mutta kuva ei noussut lainkaan leimasimelle. Epäilin jo leimasinta, mutta ei noussut kyllä vanhallekaan leimasimelle. Siinä vaiheessa oli jo aika toivoton olo. Mutta onneksi kokeilin vielä toista laattaa. MoYou Londonin Explorer 22 laatalta kuvio nousi lähes täydellisesti. Win.

contraband-yeah-science-gradientstamp

Huomaatteko, että olen ihan tsempannut kuviin. Mulla on viimein pystyssä kuvauksia varten teltta ja hankin lisää valoja sinne myös. Nyt kuvauksia tehdään kolmen lampun avulla entisen yhden sijaan. Nyt kun vielä saisin pikkusormen poseeraamaan nätisti rivissä muiden kanssa. Huoh.

contraband-yeah-science-gradientstamp2

  • Värilakka: I ❤ NP Contraband ja Cadillacquer Yeah Science!
  • Leimauslakka: I ❤ NP Contraband
  • Leimauslaatta: MoYou London Explorer 22
  • Päällyslakka: Poshe

Näyttää helpolta vaan…

Ei se sitä ihan kyllä ole. Olin edellisenä päivänä saanut kerrankin hyvän liukuvärin aikaan; OPIn You’re such a Budapest:llä pari kerrosta ensin ja Catricen ihanan shimmeristä Purple Reign:iä kärkiin. Siinä sitten mietin, että mitäs koristuksia niihin virittelisi.

Muistin katsoneeni ihan vasta Tartofraisesin videota (tuo on hänen englanninkieliseltä kanavaltaan) kiekuroiden ja koukeroiden tekemisestä. Niin vaivattomanoloisesti se sivellin hänellä siinä liikkui, että intouduin itsekin taas akryyliväreillä syheröimään. Ja kuten kuvasta näkyy, minä kaipaan vielä paaaaaaaljon harjoittelua. Ei ne livenä ihan noin kököiltä näyttäneet, makrokuva taas vaan kaiken paljastaa, mutta kyllä ne kauas kauniista vielä jäivät.

 budapest-purple-reign-akryylimaalein

  • Base color: OPI You’re Such a Budapest(2x)
  • Gradient: Catrice Purple Reign
  • Top Coat: Essence – Better Than Gel Nails Top Sealer
  • Nail ”art”: Oumax white
  • Top coat: Poshe Fast drying top coat

Ja jostain syystä, kun kokeilen kuvioita paperille, ne onnistuvat paljon paremmin. Ehkä mun pitäisi treenailla tekokynsille ja kiekoille omien kynsien lisäksi. Kun vaan sitä aikaa olisi. Olen muuten harkinnut geelirakennekynsikurssia. Enhän mä niitä työkseni ole alkamassa tekemään, mutta tahtoisin oppia hommasta lisää ja siihenhän se kurssi olisi lie oiva apu…

Glitterliuku

Kuten on tullut mainituksi, minä ja liukuvärilakkaukset emme vielä ole yhteisymmärryksessä. Siispä on luonnollisen järkeenkäypää, että bongatessani Lucy’s Stash -blogissa ohjeen glitterliukuun siveltimellä tehden, päätin oitis kokeilla sitä. Josko edes se sujuisi.

Kynsille olin aluksi lakannut Zoyan Suria. Jotenkin tuli sitä levittäessä melkoinen deja vu, pitänee tarkastella, mikä lakoistani on ainakin lähes dupe. Veikkaisin Essien Sexy Divideia, joka lie lähellä, mutta tummempi. No enihau, päälle sitten suttailemaan ohjeen mukaan China Glazen Prism-glitterlakkaa. Muuten sujui varsin hyvin, mutta kylläpä meinasi glitterlakan suti kuivua hommassa ja se kyllä hankaloitti huomattavasti nätin liukuman tekemistä. Ensikokeiluksi kuitenkin ihan hyvä mielestäni. (Surin oikea sävy on muuten sitten jotain mun kuvausyritelmien väliltä, talvikuvaustreenit ovat kyllä menossa, mutta eivät vielä ihan hallussa… Ja glitter ei näissä taaskaan pääse oikeuksiinsa, kuinka sen saisi hyvin kuvattua?)

suri-prism
suri-prism3

Tämä lakkaus oli kynsillä pöyristyttävät lähes kolme viikkoa. Ihan todella tyvikasvun takia lakkauksen poistin, mutten se oli vielä varsin hyvässä kunnossa. Hämmentävää.

Linnunradan laidalla

Joulukiireet meinaa painaa päälle, mutta koitetaanpa hiukan edes saada kynsiä esiteltyä, kun Papu on tahtomattaan tauolla. Kyllä huomaa, kuka tätä blogia yleensä pystyssä pitää… Minulla on pitkä lista kynsi-ideoista, joita tahdon kokeilla sitten joskus viimeistään. Erityisesti tällä kertaa listalta ponnahti esiin idea galaksikynsistä. Mikään uusi juttu ne eivät ole, mutta itsellä niiden toteuttaminen on tähän asti jäänyt odottamaan.

Idea lähti kehittymään, kun olin vetänyt kynsille OPIn Every Month is Octoberfestiä. Ihan jees lakka, mutta jotenkin ei innostanut. Se on sellainen vähän vampy-tumma violetihtava. Levittyi nätisti, mutta minä kämmäsin sen kanssa aikalailla ja sain ruttuja aikaan. Tummille violeteille kynsille koristeita miettiessäni avaruusteema pulpahti esiin ja siihenpä sitten fiksauduin.

Pitkin poikin nettiä surffailin erilaisia galaksitutoja. Niiden perusteella sitten aloin toteuttaa omaa versiotani. Revin meikkisientä paloiksi, nappasin pinsetteihin  ja töpöttelin tummalle pohjalle värin kerrallaan. Ensin kevyesti vaaleanpunaiseen taittavalla valkoisella Essie We can do it Pink! -lakalla pohjaa. Sen päälle China Glazen sinistä Splish Splashia, violettia Senorita Bonitaa ja hiukan vihreää I’m with the Lifeguardia kevyesti sinne tänne töpötellen.

Seuraavaksi roiskin hammasharjaa apuna käyttäen valkoisia täpliä aka tähtiä akryylivärillä. Sitten vielä China Glazen Fairy Dustia ja päällyslakka. Hiukan tuli mieleen oliko tuo Fairy Dust jo vähän liikaa, mutta tykkäsin kyllä kovasti kumminkin näistä. En muuten varmaan ikuna ole käyttänyt yhteen manikyyriin näin montaa lakkaa, melkein olisi tavoistani poiketen pitänyt napata semmoinen pullokuva… Tässä nyt muutama kuva, kun en osannut päättää minkä valitsisin ja kunnolla ei mikään niistä  näytä, miten ihanat nää oli oikeesti.

galaxy1
galaxy2
galaxy3

  • Värilakka: OPI Every Month is Octoberfest
  • Töpöttelyt: Essie We Can Do It Pink!, China Glaze Splish Splash, Señorita Bonita ja I’m With The Lifeguard
  • Päällyslakat: China Glaze Fairy Dust ja Poshe

Kovasti olen odotellut Ebaysta tilaamaani kokoontaitettavaa light boxia, jonka kanssa on ollut hiukan mutkia matkassa. Ensin paketti viipyi matkalla syntisen kauan ja kun se lopulta tuli, oli siellä teltan sijaan semmoisen kokoontaitettava heijastuspyörylä. Valituksien jälkeen lupasivat lähettää sen light boxinkin, mutta kamelin kyydissä varmaan, kun näin kauan kestää silläkin paketilla. On nimittäin melkoisia vaikeuksia saada kunnon kuvia aikaan näin talvipimeällä. Nämä kynnet onnistuin kuvaamaan harvinaisessa auringonvalossa.

Arvatkaapa kauanko nämä lakat pysyivät kynsillä? Melkein kaksi viikkoa. Juu-u, ei pahemmin meinaa kertyä blogattavaa sillä vauhdilla. Tällä hetkellä on seuraava manikyyri ollut kynsillä jo yli kaksi viikkoa, alkaa pian tyvikasvu häiritä…

Liukuharjoituksia

Kateellisena katselen liukukuningattarien (mm. Sammy, Christina, The Swatchacolic) tekeleitä. Vaikka kuinka sekoittelen ja töpöttelen, en vaan saa värejä liukumaan nätisti. Mutta en luovuta, vielä minä tuon tekniikan selätän. Sillä välin selittelen itselleni, että ehkä olen valinnut vääränlaisia lakkoja tai vääränlaisia sieniä. Tai ehkä en vaan ole vielä treenannut tarpeeksi. Tai olen syönyt vääränlaisia sieniä ;).

Alla Essien Lilacism ja liukuna Zoyan Reagan. Ehkä pitäisi seuraavalla kerralla kokeilla jotain enemmän toisiinsa sointuvia värejä. Mutta kun tahtoisi montaa testaamatonta kerralla aina kokeilla… Ihan ok näistä tuli, etenkin kun vedin liukujen päälle vielä OPIn I Juggle… Meniä. Ja pahoitteluni käsien ja kynsinauhojen kuivuudesta kuvassa, lakat kuluivat kärjsitä tosi nopeasti, joten piti äkkiä jossain välissä napata kuva ja jäi siinä syssyssä kädet rasvaamati. Valitsin tarkoituksella hiukan utuisen kuvan, jotta IJM:kin erottuisi.

lilacism-reagan-liuku-con-I-Juggle-men

  • Polish: Essie Lilacism
  • Gradient: Zoya Reagan
  • OPI I Juggle… Men
  • Topcoat: Poshe

Ei siis kovin erikoiset ja kestokin oli heikko, kun kärjet kuluivat parissa päivässä. Seuraavaa töpöttelyä jo suunnittelen…

A-Z: V is Viridian Vinyl

Orlyn Viridian vinyl on varmaankin ollut esillä jo joskus ennenkin, mutta niin se vaan päätyi V:n kohdalle kera China Glazen Aquadelicin. Viridian vinyl on ihan loistava lakka leimailuun, mutta tällä kertaa se pääsi liukumaan kynnen kärkeen. Hiukan vastusti tällä kertaa ja muutama kynsi piti tehdä uusiksi ja yksi paikata, mutta sainpahan lopulta melko hyvän tuloksen aikaan.

Pohjalla siis on pari kerrosta China Glazen Aquadelicia. Ihana kirkas turkoosi, joka levittyi hyvin ja peittikin kiitettävästi. Tykkään kovasti. Viridian vinyl kuivuu satiinipintaiseksi, mutta liukuväriin haluan muutenkin laittaa päällyslakan, joten siitä ominaisuudesta ei tässä sen enempää. Kokeilin ekaa kertaa sekoittaa töpöttelysieneen kahta lakaa, kun sillä metodilla liukumasta pitäisi tulla parempi, mutta en tiedä oliko vika taas töpöttelijässä vai lakoissa, kun ei se minusta isoa eroa pelkällä yhdellä lakalla töpöttelyyn tuonut…

viridian-vinyl-aquadelic-gradient

  • Polish: China Glaze Aquadelic
  • Gradient: Orly Viridian Vinyl
  • Topcoat: Poshe

Luulen, että suunnitelmassa oli yhdistää VVinyliin Aquadelicin sijaan jokin muu lakka alunperin, koska Aquadelic kotiutui vasta kesälakkahamstrauksessani, mutta en ollenkaan enää muista mikä se alkuperäinen oli. Sitä mietiskellessäni tein havainnon, että aika monta turkoosia lakkaa aikalailla lähellä toisiaan on tullut hamstrattua…

parit-turkoosit

Zoya Zuza, Zoya Wednesday, China Glaze For Audrey,
China Glaze Aquadelic. Zoya Bevin ja OPI Mermaid Tears

Tuuminpa sitten siinä, että kaikkia en taatusti tarvi ja kun muutama sävy ei enää miellyttänyt silmää, oli kohtuu helppoa karsia noista 50 % odottamaan kirppistä (arvatkaa mitkä lähtee ja mitkä jää?). Muutenkin olen katsellut alati kasvavaa lakkakokoelmaani kriittisellä silmällä ja napsinut sieltä pois uusiin koteihin joutavia yksilöitä. Jossain vaiheessa aakkosprojektin jälkeen on siis kirppis luvassa. Ainakin Murmiksen lakkoja sinne on tulossa, Papu taitaa myydä hutiostoksensa nykyään Facebookin puolella.

*************************************************

Orlys Viridian Vinyl is hardly untried by me any more, but managed to make it’s way to V spot nevertheless. On the other hand China Glazes Aquadelic I have not presented yet, so untried theme could continue. Gradient with turquoise theme this time, I liked it a lot even it was pain in the a.. to make this time.

Also I managed to at least partly invetory my stash of turquoise polishes and then made an executive decission to diminish their number (in the picture) by 50%. I’m inspecting my whole collection with critical eye at the moment so blog sale should be in order soon.