Täydellisen punaisen metsästystä

Joskus aiemminkin olen tainnut mainita, että en ole oikein ajatellut olevani punaisten kynsien tyyppi, mutta niin vaan on varastoon kertynyt punaisia lakkoja ja olen havainnut viihtyväni punakyntisenä varsin hyvin. Ja monien muiden kynsienlakkaajien tavoin olenkin päätynyt etsimään sitä kaikista täydellisintä punaista.

Tämänkertainen ehdokas on Zoyan Maura, tomaatinpunainen oikein hyvin levittyvä ja kahdella kerroksella hyvin peittävä ja tasainen cremelakka. Jotenkin väristä tuli myös mieleen tulipalo tai ehkä ainakin paloauto, joten BM18 laatalta leimasin Konadin mustalla kärkiin liekkiranksikset. Liekkikuvio ei kyllä mielestäni kynnellä ole kovin selkeä ja kuva oli myös hiukan liian kapea muutamille kynsille, mutta sainpahan kuviot nousemaan leimasimelle hyvin ja muutenkin kohtuullisesti onnistumaan. Asemointi nyt ei ollut ihan täydellinen vaan hiukan vinksin ja vonksin, Konadin leimasimella kohdistaminen ei mielestäni ole tippien leimaamisessa kovin helppoa. Alus- ja päällyslakkana jälleen ehdottomat suosikkini Poshen Fast Drying BaseCoat ja Super-fast drying topcoat.

Zoyan Maura ja liekit

Manikyyrin taisin tehdä tiistaina ja vappunakin mentiin vielä samoilla, joten kesto oli aika hyvä. Kuvassa manikyyrillä taitaa olla ikää jo pari-kolme päivää, hiukan on järjistä kulunut, mutta ei vielä mielestäni liikaa.

Summa summarum; oikein mukavan sähäkkä punainen ja varmasti tulee käytettyä uudelleen, mutta kyllä se täydellisen etsiminen taitaa vielä jatkua.

-Murmis-

p.s. Arvatkaapa kuka muuten kesäfiiliksissä teki havainnon, että kivat kesäsävyt puuttuu kokoelmasta kokonaan ja tilatapätkäytti Essien Spring collectionin minicube -setin ja muutaman lakan myös uudesta China Glazen kokoelmasta…

2 kommenttia artikkeliin ”Täydellisen punaisen metsästystä

  1. Onpa kaunis punainen! Ja ainakin tässä leimailut näyttävät varsin onnistuneilta. Tippien leimaaminen on kyllä tosi hankalaa :E

    Tykkää

  2. Minä löysin ihan taydellisen punaisen CG:ltä ja se on hey sailor, niin täydellinen kaikin puolin!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s