Jo kaksi vuotta turkoosia tukkaa takana

Kröhöm. Heippa.

Koitan tässä päästä eroon valkosen ruudun pelostani. Muualla elämässäni sitä väriä nimittäin on enemmän. Eniten minussa väriä tulee vastaan hiuksissa. Mulla on jo pari vuotta ollut tuossa otsatukan takana petroolia väriä piristeenä. Väri on toteutettu niin, että ensin on vaalennettu osio ja siihen sitten laitettu suoraväriä, joka tarraa vaalennettuun hiukseen hyvin kiinni. Toki suoraväri kuluu pesuissa ja itse sitten lisään suoraväriä tarpeen mukaan, yleensä parin viikon välein. Tätä nykyä turkoosi osioni on jo niin tiukasti sävyttynyt, että pitkälläkään värjäysvälillä se ei vallan vaalene, vaan haipuu pastellisemmaksi vain.

Tällaisesta pienestä väripalkista matkani sinitukkaisena lähti liikkeelle silloin pian kaksi vuotta sitten (meillä on jo vuosia ollut kampaajan kanssa tapana ottaa uudesta kampauksesta aina kuva, tässä siis kuvituksena juuri niitä puhelinmella otettuja kuvia uudesta tugasta aina ihan tuoreeltaan):

Ihan ekaksi ylläpitoväriksi löysin KC Professionalsin turkoosin Color Mask Paintin. Sitä taitaa olla vieläkin jäljellä, sillä se ei minusta pysynyt kovin hyvin ja pian löysinkin minua paljon enemmän miellyttävän Manic Panicin Atomic Turquoise-värin. Siinä on aivan ihana petroolin sävy ja se pysyy erittäin hyvin. Vaikka olenkin aina värjännyt vain pientä osaa hiuksistani, niin nyt on ikävä kyllä tämä puteli tyhjä, enkä ole viitsinyt tilata uutta. Kivijalkakaupoista en sitä nimittäin ole löytänyt ja tätäkin kappaletta tilatessani oli väri vuotanut matkalla hiukan. Sotku oli paketin sisällä melkoinen :P.

hiusturkoosit

Kuten näkyy, olen pysynyt tyylille aika uskollisena. Pohjan sävy vain on hiukan muuttunut, mutta muuten kampauksessa ei suuria muutoksia ekan vuoden aikana tapahtunut.

Vuosi sitten kesällä mentiin lyhyempään suuntaan ja värialue alkoi laajeta. Eräällä kerralla oma kampaajani oli sairastunut ja sijaisella tuli hiukan kiire. Turkoosia väriä ei ehditty kunnolla muhittaa ja olin hetken vaalemassa turkoosissa.

Aika pian taisin käydä väripurkilla säätämässä väriä lähemmäs tuttua petroolia. Usein ennen ekaa pesua sävy on lähempänä sinistä kuin edes petroolia, mutta olen huomannut, että sinisen sävyt haipuvat ensimmäisenä ja vihertävä osuus pysyy pidempään. Samoin mun omat värjäykset on yleensä sinipetroolisempia kuin kampaajalla laitetut turkoosin sävyt. Tässä nykyisellä ylläpitovärillä boostattu ja vaihteeksi toiseen suuntaan kammattu fleda. Tällä hetkellä siis käytän ylläpitoon tuota Biozellin Inkiä sävyssä Caribbean Turquoise. Olen tykännyt siitä paljon ja sillä tosiaan tulee etenkin pitkällä vaikutusajalla varsin siniseen kallellaan oleva turkoosi. Vaan enpä ole sitäkään nähnyt kaupoissa enää aikoihin. Onko kenenkään silmiin osunut missään tuota sävyä? tai noita Inkejä ylipäänsä?

Seuraavana testiin pääsevät nuo Hermans Amazingit. Ostin Cyber shopista sävyt Thelma ja Tammy. Luulen, että niistä sekoittamalla voisi tulla aika hyvä turkoosipetrooli. Kokeillaan näitä, kun Manic Panicia tai Inkiä en ole helpolla saanut hankittua lisää.

hiusturkoosit3

Yllä olevat kuvat eivät ihan tee oikeutta mun hiusten normitilalle. Oma hiusmuotoilu ei nimittäin oikein pärjää kampaajan tekosille. Joskus menee paremmin ja joskus… no huonommin.

Tällä hetkellä kirkkaammanvärinen hiusosa on yhä laajentunut. Turkoosia on enemmän ja kaveriksi on ilmestynyt violettia. Kuinkahan kauan menee, ennenkuin koko pää on turkoosia tai muuta ei ihan niin luonnollista sävyä?

4 kommenttia artikkeliin ”Jo kaksi vuotta turkoosia tukkaa takana

  1. Ei muutako pohjasävy lilaksi ja sen kaveriksi sinisiä, mitä sitä turhaa jarruttelemaan enää 😀 noi kaksi viimeistä kuvaa on mun lempparit, ihanan näköistä kun on siniviolettia ja turkoosia rinnakkain!

    Tykkää

    • No siinähän se olis konsepti valmiina. Tällä hetkellä toi sinivioletti on harmi kyllä paljon haalistuneempi kuin kuvassa, se ei vielä pysy ollenkaan niin hyvin, kuin turkoosi osa. Siihen on myös hyvä ylläpitosävy hakusessa vielä.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s