Glitterliuku

Kuten on tullut mainituksi, minä ja liukuvärilakkaukset emme vielä ole yhteisymmärryksessä. Siispä on luonnollisen järkeenkäypää, että bongatessani Lucy’s Stash -blogissa ohjeen glitterliukuun siveltimellä tehden, päätin oitis kokeilla sitä. Josko edes se sujuisi.

Kynsille olin aluksi lakannut Zoyan Suria. Jotenkin tuli sitä levittäessä melkoinen deja vu, pitänee tarkastella, mikä lakoistani on ainakin lähes dupe. Veikkaisin Essien Sexy Divideia, joka lie lähellä, mutta tummempi. No enihau, päälle sitten suttailemaan ohjeen mukaan China Glazen Prism-glitterlakkaa. Muuten sujui varsin hyvin, mutta kylläpä meinasi glitterlakan suti kuivua hommassa ja se kyllä hankaloitti huomattavasti nätin liukuman tekemistä. Ensikokeiluksi kuitenkin ihan hyvä mielestäni. (Surin oikea sävy on muuten sitten jotain mun kuvausyritelmien väliltä, talvikuvaustreenit ovat kyllä menossa, mutta eivät vielä ihan hallussa… Ja glitter ei näissä taaskaan pääse oikeuksiinsa, kuinka sen saisi hyvin kuvattua?)

suri-prism
suri-prism3

Tämä lakkaus oli kynsillä pöyristyttävät lähes kolme viikkoa. Ihan todella tyvikasvun takia lakkauksen poistin, mutten se oli vielä varsin hyvässä kunnossa. Hämmentävää.

Twinkle, twinkle…

…little star. Tai siltä ainakin melkein tuntui näissä kynsissä. Vaikka joku on saattanut jäädä siihen käsitykseen, etten suuremmin glittereistä välitä, tykkäsin China Glazen Liquid Crystalista niin paljon, että lakka sai olla kynsillä puolitoista viikkoa. Ja silloinkin sen poistin vain siksi, että piti korjata yksi geelin ilmautuma ja lohkeama. Pysyvyys oli siis mahtava ja oli hämmentävää, ettei lakka alkanut koko aikana kyllästyttää. Päinvastoin, jatkuvasti ihastelin välkettä kynsilläni.

Harmi vaan, että kynsien säkenöintiä en kyennyt kameralla kunnolla vangitsemaan. The Polish Aholic, My Lucid Bubble ja Chloe’s Nails olivat onnistuneet jonkin verran paremmin. Ja olivat laittaneet kuvia muutoinkin reilummalla kädellä. Mutta täysin ei kuviin pysty kimallusta kai kukaan saamaan säilöttyä. Ihana ihana ihana lakka siis.

liquid-crystal
liquid-crystal2

Jännä muuten miten kuvissa pinta näyttää jopa röpöläiseltä, vaikka päällyslakkaa olikin monta kerrosta ja pinta oli ihan sileä ja kiiltävä. Noissa aiemmin linkkaamissani muissa lakan esittelyissä oli kerrostettu tätä ainakin sinisen ja mustan päälle. Se voisi olla aika kiva. Mulla oli Liquid Crystalia pelkiltään ja vaikka lappasin sitä kolme kerrosta, oli se silti läpikuultava. Minua se ei kyllä haitannut, mutta joskus kokeilen taatusti kerrostamistakin.

A-Z: O is Otherworldly

Kovasti pohdiskelin, mitä O:n kohdalle keksisin, sillä mustassa laatikossa ei ollut yhtään O:lla alkavaa lakkaa. Zip. Nada. Non. Ei siis ainuttakaan. Päätinkin tehdä Oman valinnan ja lakkailin ja kuvasinkin kynnet (esittelen tämän Oman valintani postauksen lopussa) odottamaan julkaisuvuoroaan. Vaan sitten tapahtui se suuri repsahdus aka mopon karkaaminen ja Murmis laittoi luottokortin laulamaan. Ostaa pätkäytin sitten 13 kesälakkaa, kun jotenkin oli alkanut tuntua melkein kaikkien aakkoslakkojen olevan syksyisiä tai talvisia tai jotain (myönnän itsekin sen olleen ihan tekosyy 🙂 ). Mutta kun ehdottomasti halusin etenkin varpaisiin kesävärejä (ja niitäkö ei muka ennestään ollut, RotFL)…

Siinä kasassa sitten tuli mukana Color Clubin Otherworldly, joka pääsi suoraan aakkosteemaan mukaan O:n paikalle. Otherworldly on kirkas sininen, jossa on hologrammiglitteriä mukana. Glitterit jäävät suurelta osin lakan alle, mutta tuovat siellä manikyyriin hauskan rakeisen efektin. Levittäminen oli helppoa, kaksi kerrosta oli aikalailla riittävä ja lakka kuivui nopeasti. Hiukan melkein harmitti ihana hologlitter, joka jää jemmaan, mutta siitä huolimatta tykkään tästä kovasti. Taidan kuitenkin jossain vaiheessa kokeilla lakkaa siten, että sipaisen ennen päällyslakan levittämistä kevyesti poistoaineella glitteriä paremmin esiin…

CC-otherworldly

  • Base coat: Essie Grow stronger
  • Polish: Color Club Otherworldly
  • Top Coat: Poshe

Kuten arvata saattaa, lakan poistaminen oli aika tuskaa. Sitä hologlitteriä oli ihan kaikkialla…

Mutta sitten se lakkaus, jonka nimesin O:n kohdalle Omaksi valinnakseni. Sain Papulta toivelistallani olleen OPIn Pedal faster Suzi -lakan, jolla himottelin päästä lakkaamaan, aakkosteemasta huolimatta. Siksi sen valinta O:n kohdalle oli sikälikin perusteltua. Sitä siis pari kerrosta alle ja sitten uusilta Bundle Monsterin laatoilta kesäisiä sandaaleita päälle. Näistä tuli ihan kivat ja oikea käsi onnistui kerrankin paremmin, siksi se on tällä kertaa kuvissa.

pedal-faster-wild-hearet

  • Base coat: Essie Grow stronger
  • Polish: OPI Pedal faster Suzi
  • Stamping polish: Color Club Wild at Heart
  • Plate: BM-309
  • Top Coat: Poshe

Siinä kaikki tällä kertaa. Niin ne vaan aakkosetkin vähenee, vaikka aluksi homma tuntui ylipääsemättömältä. Mitä ihmettä mä tän teeman jälkeen lakkailen…

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

I had no O-polishes in my stash, so I did an Own choise to this point of my challenge. OPIs Pedal faster Suzi with flip flops from Bundle monster plate, lovely summery manicure. Then before I managed to publish this post I almost accidentally (har har) bought 13 summerpolishes. Among them was Color Clubs Otherworldly which then of course came to be my O-polish. Loved it to bits although I might try in future to swipe a little polish away from the glitter before putting top coat to reveal maximum holographip shine.

Lomageelit

Murmis lomaili kotva sitten viikon Kreetalla ja mietti pitkään, mitkä olisivat sopivat lomakynnet. Päädyin sitten tekemään geeleille huollon ja sinetöimään geelien alle turkoosia glitteriä ja bangleseja nimettömiin. Niin mikähän se olikaan Murmiksen lempiväri? :).

turkoosit-glitterit-geelien-alla

Olin melko tyytyväinen, vaikka jonkin verran glittereitä ”vuoti” kynnelle lisägeeliä levittäessä. Samoin pysyvyyden kanssa oli ongelmaa, mutta kyllä ne loman pysyivät. Kuvassa etusormi on huollettu ja muut reilun viikon ikäisiä. Lakat laitettuani huomasin, että hiukan pitäisi muotoilla kynttä minua miellyttävämpään malliin.

Vielä vaatii harjoitusta mun geelailut, mutta eihän tää ollut kuin toka kerta vasta, joten ihan tyytyväinen olen. Viilaaminen ei vaan todellakaan ole mun lempparipuuhaa.

Arkistojen kätköistä

Olen siivoillut kuvatiedostojani ja kas kummaa, sieltä löytyikin pari kuvaa, jotka on jostain syystä jäänyt julkaisematta täällä blogissa. Ja hirmuisesti muuta en muista näistä kuin lakkojen nimet. Siis kuvia kehiin:
essie-lion-around

Essien Lion around. Kaunis vaaleanpunertava helmiäislakka, joka Essielle tyypillisenä levittyi hyvin ja toimi kahdella kerroksella. Ihan jees, mutta jotain se kaipasi lisää…

Essie-lion-around-con-nubar-Lavender-shimmer

Tässä manikyyri on tuunattu Nubarin Lavender shimmerillä, jossa on heksagoniglitteriä ja pienempää glitteriä harvakseltaan. Muistelisin, että kuvaushetkellä etusormen reunassa oli jo lohkeama, joka piti kuvausasennolla peittää :D. Siinäpä nuo pitemmittä puheitta, kun en erityisesti muista muuta tuosta manikyyristä.

Toiset leimatut siniset – epic fail

Jatkoin sinisellä linjalla, kun edellinen yritys ei onnistunut itseä täysin tyydyttävällä tavalla. Vaan enpä olisi uskonut hommaa aloittaessani, että nämä kynnet olisivat pitkästä aikaa epäonnisimmat ja epäonnistuisivat vielä paljon edellistä sinistä yritystäkin pahemmin.

Tämän manikyyrin lähtökohta oli Nubarin Jeans-kokoelman lakka Faded Jeans. Farkut ovat lempivaatteeni ja siksi olen hankkinut kokoelmasta toisenkin lakan, Boyfriend Jeans. Ensin kynsille kuitenkin pääsi tuo Faded, joka on ihana vaaleansininen hopeisella shimmerillä. Melkein toivon, että olisin jättänyt lakan kynsille yksinään, mutta kuningasajatukseni oli leimata isot kukat ja kukan keskelle laittaa strassit.

Tuumasta toimeen siis. Faded Jeans -lakan päälle väreiltään sopi hyvin Konadin sininen, jonka virallisen nimen olen unohtanut, olisiko ollut ehkä Royal Blue tjs. Ja Magnon A29-laatalla oli kukka, joka varmaan kävisi tarkoitukseen hyvin.

No ei se kuva taas ollutkaan kynnellä yhtä hyvä kuin laatalla. Ja yhteen kynteen leimasin kuvan vielä nurin päin verrattuna muihin. Konadin lakka kyllä toimi tässä vaiheessa vielä kuin unelma. Kukat eivät mielestäni erottuneet kynsiltä strassien arvoisesti, joten lisäsin keskustaan vain turkoosia hexagoniglitteriä ja sitten Sechen pikakuivattavaa päälle. Ja arvannette kuinka kävi…

epic-fail

Unohdin, että Konadin lakkoja kannattaa kuivatella kauemmin kuin tavallisia lakkoja ennen päällyslakan laittoa ja onnistuin levittämään leimaukset aika pahasti. Kuvassa leviäminen vielä korostuu, livenä eivät näyttäneet ihan noin liuenneilta. Kuvasta ei myöskään kunnolla erotu kummankaan lakan shimmer, mikä teki kombosta kauniin värisen.  Kauniin väriyhdistelmän ansiosta nämäkin saivat armon olla kynsillä monta päivää (ja siksi, että en ehtinyt tekemään uusia). Mutta taas opittiin uutta leimailuista, joten ei muuta kuin leuka rintaan ja kohti uusia epäonnistumisia.

-Murmis-

Bilekynnet

Tällä viikolla on kynsien lakkaaminen jäänyt vähän vähälle, mutta keskiviikkona tuli kuitenkin väsättyä illaksi bilehilekynnet. Pohjalla oli muistaakseni Nail Envy Soft & thiniä, värinä oli  China Glazen Adore ja kärjissä Zoyan Crystalia. Kärkiin sitten vielä turkoosia glitteriä ja nimettömiin sydänaiheiset tarrat, kun hääbileisiin kerran olin menossa. Päälle Orlyn Won’t chip ja Poshen pikakuivattajaa.  Ilmeisesti tarrat tykkäsivät päällyslakkakombosta hiukan huonoa. Kuvaushetkellä olivat vielä ihan kuosissa, mutta bussissa matkalla keskustaan ne olivat muuttuneet ihan harmaiksi ja käpristyivät vapaiksi päällyslakkojen ikeestä. Ei kovin kaunis näky, kyllä harmitti. Joskus kuulemma tarrat käpristyvät, jos niiden alla ollut lakka ei ole ollut kunnolla kuivaa. Nyt värilakka oli laitettu jo edellisenä iltana, joten se ei varmaan ollut syynä. Ellei lakkakerrokset sitten kostuneet uudelleen päällyslakkojen lisäyksestä.

Ensimmäisessä kuvassa hiukan yleissilmäystä kynsiin ja siinä näkyy tuo pahanonnentarrakin. Tokassa kuvassa sitten bileiden jälkeisenä päivänä melkein ainoasta kuvauskelpoisesta kynnestä napattu lähikuva paremmilla väreillä.

bilehile

bilehile pikku

Aika pitkään sain paikattua aina uudelleen ja uudelleen oikean peukun repeämää. Perjantaina repeämä sitten napsahti kokonaan irti ja nyt on peukun kynsi kipeän lyhyt. Ei tuo paikkaussysteemi ihan hirmuisen hyvin siis toimi. Ainakaan noin isoille repeämille.

Seuraavaksi minä kirjoittelenkin sitten ekasta geelikokemuksestani. Minulle laitetaan nimittäin tiistaina geelikynnet. Elämäni ekat rakennekynnet, vaikka ilman tippejä kuitenkin ilmeisesti ainakin muihin kuin nysäpeukkuun. Jänskää.

-Murmis-

Radiant Rose

Sainpa taas otettua lakkauksesta jonkinlaisia kuviakin. On muuten haastavaa näin syksypimeällä, kun auringosta ei näy vilaustakaan pilvien takaa. Jäi mm. yhdet hololakkaukset dokumentoimatta, kun en ehtinyt niitä kuvaamaan ennenkuin jo olivat katastrofaalisen lohkeilleet. Keinovalossa ne eivät vaan päässeet kunnolla oikeuksiinsa.

Mutta asiaan. Tällä kertaa lakkana Nubarin Radiant Rose ja pienet koristeet Konadin laatalla m77. Kyllä huomaa, että tämä lakka on tilattu ihan ensimmäisessä lastissa tänä syksynä, kun näistä kynsijutuista innostuin. Silloin tuli tilattua vain vaaleita ja hillittyjä sävyjä. Nyt innostuksen edettyä olen alkanut vaatia lakaltakin enemmän näyttävyyttä (ehkä syksy tuo soppaan osansa) ja tämä tuntui alkuun jopa liian nude-lakalta.

En oikein tiedä, mistä tuo rose tuohon lakan nimeen tulee, sillä hyvällä tahdolla tässä erottuu vain hiukan kermaisen vaaleaa väriä, ruusunpunasta on turha puhuakaan. Ihanat mikroglitterit tosin pelastivat paljon. Ne säkenöivät ja kimaltelevat kauniisti valon niihin osuessa. Ensimmäisessä salamalla otetussa kuvassa ne eivät juuri erotu, mutta ilman salamaa otetussa toisessa kuvassa edes vähän näkyvät. Lakka oli helppo levittää ja kaksi kerrosta sitä laitoin. Kolmaskaan kerros tuskin olisi tuonut tuon suurempaa peittävyyttä. Siisti arkisävy.

Nubar radiant rose flash

Nubar radiant rose no flash

Värilakat siis tuli levitettyä kynsiin jo eilen. Tänään sitten innostuin testailemaan torstaina Stockalta mukaan tarttunutta Konad-laattaa. Nimettömiin koitin askaroida koristuksia tummansinisellä Konad-lakalla ja hiukan turkoosia koristelakkaa kuvion ”timantin päälle”. Peukaloakin koristelin, mutta se meni tietysti pieleen ja jouduin uusimaan lakkausta pohjia myöden. Siihen kokeilin sitten ”hiukan” Viva la Nailsin glitteriä, mutta ei onnistunut ihan toivotulla tavalla. Glittereistä siis lisää myöhemmin, yksi idea nimittäin odottaa toteuttamista…

-Murmis-

Epäonninen nail art -yritys ja bling-blingiä

Monta päivää onkin mennyt ihan ilman lakkauksia, kun on ollut muka niin kiire. Olen nimittäin viime aikoina iltaisin tv:n ääressä kynsien lakkaamisen sijaan kutonut villasukkia. Mutta eilen olin lähdössä blogisiskon luo kyläilemaan, niin päätinpä tekaista manikyyrit sen kunniaksi. Ja arvatkaapa kuinka siinä kävi…

No, aluksi kaikki meni oikein hyvin. Värilakaksi levitin pari kerrosta China Glazen Beauty and the beachia, joka levittyi muuten ihan ok, mutta aina meinasi jäädä johonkin kalju kohta. Onnistuin turaamaan yhden kynnen ja tein sen uusiksi. Sitten totesin, että kaipaa hiukan jotain extraa, kun eihän sitä enää nykyään pelkkään plain-lakkaukseen voi tyytyä ;-). Niinpä suttasin päälle tuommoista melkein valkeaa koristelakkaa ja jollain vanhalla mustalla Rimmelin lakalla ja dotting toolilla täpliä. Vieläkin kaikki ihan ok, mitä nyt muutaman kynnen koristus oli varsin abstraktia taidetta ja muutenkin vielä kovin horjuvaa. Poshen pikakuivattajaa päälle ja puoli tuntia rauhallisesti ja kädet kauniisti paikoillaan.

Sitten kiireesti pakkaamaan pikkuihmisen tavaroita, jotta päästään matkaan. Pakkaamisen ja pukemisen jälkeen kymmenestä kynnestä neljän lakkaus oli tuhannen rutussa ja yhden väreistä oli hävinnyt puolet. Ei sitten vissiin ollut ehtinyt kuivua. Onneksi olin ehtinyt ottaa kuvan siinä kuivatteluvaiheessa. Kelmeässä loisteputkivalossa tosin.

nail art 1

Ja mitäkö sille manikyyrille sitten tapahtui? Se katosi taivaan tuuliin ja vanutuppoihin lyhyen kävelyn aikana…

Innostuinpa sitten minäkin tilaamaan Viva la Nailsin sample-packin. Ihanaa bling-blingiä oli sitten vähän liiankin kanssa, kun yksi pussukka oli vuotanut (en taida olla ainut, kenelle näin on käynyt…). Mutta ainahan käsilukussa pitää hiukan blingiä olla, minulla on nyt sisäpuolella, kun tuo paketti oli hetken siellä matkalla postista kotiin.

Minun pakettini sisälsi kolme settiä kynsitarroja, kolme settiä water decalseja ja seitsemää eri glitteriä/kuviota tms. Alla kuvia koko komeudesta, toisena lähikuvaa noista glitraavista. Tarroja ja waterdecalseja tulee taatusti käytettyä, mutta saapa nähdä mitä noille muille keksin. Mitenköhän niitä voisi luonnollisissa kynsissä hyödyntää. Yleensä noita kai laitetaan akryylin/geelin sekaan?
Vivalanails1

Vivalanails2 bling

-Murmis-

Hyvä noita?

Joskus kyllä ihmetyttää yksittäisiä lakkoja tutkaillessaan, että mistä ne valmistajat oikein mahtaa keksiä nimiä tuotteilleen. Ei varmasti ihan helppoa hommaa.

Mutta tämänkertainen pinkihkö lakka on siis China Glazen Good Witch? Wizard of Ooh Ahz -kokoelmasta. Lakka on ehkä enemmän vaaleanpunainen kuin pinkki, jos ymmärrätte niiden eron samanlaiseksi kuin minä. Tai ehkä kyse on enemmänkin mielikuvista, joita jokin sana aiheuttaa. Olisikohan tuo lakka sitten shimmer vai frost -tyyppinen, siitä en ole ihan varma. Joka tapauksessa sen ensimmäinen kerros oli todella epätasainen, mutta toinen kerros levittyikin sitten todella kauniisti ja oli mielestäni riittävän peittävä kokonaisuus.
Tarkoituksenani oli laittaa tähän Konad-kuvioita päälle, mutta kuivuessaan Good Witch?:in pinnasta tuli kovin röpöläinen, joten jäi laittamatta leimailut. Ilmeisesti nuo lakassa olevat glitterit tms. nousevat lakan kuivuessa hiukan koholle ja aiheuttavat pinnan röpöläisyyden. Tämä efekti ei minun mielestäni kyllä ole kovin kiva, liekö tarkoituksenmukaiseksi aiottukaan. Tätä kirjoittaessani aloinkin miettiä, että onko kyse enemmänkin siitä, että lakkakerros ohenee kuivuessaaan ja siksi nuo klöntit vaikuttavat kohoavan pintaan kuin siitä, että ne todella kohoaisivat. hmmm…

good witch

Arvatkaapa muuten kenen tilaama viiden puikon Dotting Tool Set osoittautui keskenään väriä lukuunottamatta identtisiksi… Himputti.

-Murmis-